Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Taarasti kokonaan yhdistyksen käsiin – "Meille edullisin ratkaisu ja antaa mahdollisuuden suunnitella sekä kehittää"

Kaupunginhallitus päätti, että Lahti myy omistamansa Nastolan Kulttuurikiinteistöjen osakkeet Taideyhdistykselle.

Ensi kesä on Taarastissa tiivis, ennakoi Nastolan Taideyhdistyksen puheenjohtaja Heli Makkonen. Kuva: Mirja Hussain

Taidekeskus Taarastia pyöritetään ensi vuodesta alkaen vapaaehtoisvoimin. Lahden kaupunginhallitus päätti maanantaina, että kaupunki myy omistamansa Nastolan Kulttuurikiinteistöjen osakkeet Nastolan Taideyhdistykselle.

Kaupunki on ollut Taarastin pääomistaja 81 prosentin osuudella. Taideyhdistyksen osuus on ollut 19 prosenttia.

Taarastin toiminnan kehittämisestä käytiin neuvotteluja syksyn ajan. Toiminnan siirtäminen yhdistykselle nähtiin lopulta parhaana vaihtoehtona.

Kaupungin tavoitteena on siirtää kulttuuritoiminnan menoja kiinteistöistä toiminnan suuntaan, kertoo kehityspäällikkö Veli-Pekka Ignatius toteaa.

– Meillä on hyviä kokemuksia Taarastista, joka on pyörinyt vapaaehtoisvoimin hyvin ja tehnyt hyvää työtä. Arvioimme niin, että tämä on sisällöllisesti paras ratkaisu, koska vapaaehtoistoimintaa tarvittaisiin joka tapauksessa. Jos kaupunki olisi jotenkin välissä, se tekisi asiasta piirun verran monimutkaisempaa.

"Mahdollisuus suunnitella ja kehittää"

Nastolan Taideyhdistyksen puheenjohtaja Heli Makkonen on tyytyväinen kaupungin päätökseen.

– Tämä on meille edullisin ratkaisu ja antaa mahdollisuuden suunnitella sekä kehittää toimintaa kenties vähän laajemmaksi ja uudenlaiseksi.

Nastolan Kulttuurikiinteistöjen osakkeiden arvo on tappiollisten tilinpäätösten takia negatiivinen, minkä vuoksi kaupunki maksaa kaupan yhteydessä Taideyhdistykselle noin 116 000 euroa.

– Negatiivisia tuloksia on kolmelta viime vuodelta. Miinus on ollut 10 000–20 000 eurossa. Konseptissa ei ole mitään perustavanlaatuista vikaa. Siksi uskallamme mennä vapaaehtoisuudella eteenpäin, Ignatius sanoo.

Ensi kesästä tiivis

Kaupunki edellyttää, että Taideyhdistys laatii suunnitelman Taarastin kiinteistön ylläpitämisestä ja kehittämisestä.

– Keskustelutilaisuudessa joku heitti ilmoille osuuskuntamallin, joka voisi olla oikein hyvä vaihtoehto. Muillakin malleilla vastuuta voidaan jakaa, Ignatius pohtii.

Makkosen mukaan Taideyhdistyksen hallitus kokoontuu nyt pohtimaan tulevia kuvioita.

– Kenelle tuotamme kulttuuria, millä lailla toteutamme asiaa ja laajennammeko organisaatiota? Kaupungin toiveet eivät ole mitenkään epämieluisia vaan päinvastoin.

Ihan hyvillä ajatuksilla olemme. Nastolan Taideyhdistyksen puheenjohtaja Heli Makkonen

Kaupunki sitoutuu järjestämään Taarastissa vuosittain vähintään kolme erilaista tilaisuutta vuosina 2019 ja 2020.

– Ensi kesälle on jo kerätty jonkinlainen joukko näyttelyitä ja tapahtumia. Kesä on tiivis, ja joillekin kuukausille olisi tulossa useampia näytteilleasettajia ja tapahtumia. Koskaan emme ole ketään sulkeneet pois.

Taidekeskuksen katto remontoidaan kevääseen mennessä. Kustannusarvio on muutamia kymmeniä tuhansia euroja.

– Kattoremontti odotti päätöstä, että kenen omistukseen kiinteistö siirtyy.

Tontista vuokrasopimus vuoteen 2031

Taarasti sijaitsee Salpausselän rinteessä Pikku-Kukkasen rantamaisemissa. Taidekeskuksen tontista on vuoteen 2031 ulottuva vuokrasopimus yksityisen maanomistajan kanssa.

Makkonen luottaa siihen, että toiminta jatkuu vuoden 2031 jälkeenkin.

– Olemme käyneet neuvotteluita tontin omistavan perikunnan kanssa. Vihreää valoa näyttäisi olevan. Ihan hyvillä ajatuksilla olemme senkin suhteen.

Taarasti tunnetaan muun muassa Nastolan Rautalankafestareista.

– Taidehallin sijainti on saanut kovasti kehuja. Kesätapahtumat ovat puhutelleet kauempaakin tullutta väkeä. Enemmän vain pitäisi saada paikkaa tunnetuksi.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi