Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Juri Niemisen ja Asikkalan hyvinvointijohtajan idea hämmentää: "Tuli yllätyksensä, että yhtäkkiä alettiin keskustella monitoimihallista"

Asikkalassa on eripuraa siitä, miten uuden koulun liikuntatilaratkaisut tulisi toteuttaa.

Jos Asikkalassa päätetään rakentaa urheilun monitoimihalli, se nousisi todennäköisesti urheilukentälle. Kuva: Anssi Hietamaa

Vain viikko sen jälkeen, kun Asikkalan kunnanvaltuusto oli hyväksynyt uuden Vääksyn yhteiskoulun (VYK) rakentamistavan ja enimmäishinnan, kunnan hyvinvointijohtaja Matti Kettunen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Juri Nieminen (koku.) esittelivät pohtimansa idean muun muassa yleisurheiluun ja jalkapalloon soveltuvasta monitoimihallista. Hallia on alustavasti kaavailtu läheisen yleisurheilukentän keskelle.

Kettusen ja Niemisen maanantaina valtuustoseminaarissa esittelemä monitoimihalli-idea yllätti suurimman osan valtuutetuista ja osan kunnan viranhaltijoistakin.

– Kun valtuusto on päättänyt elinkaarimallista ja rakentamisen maksimisummasta, on kokonaisuuteen laskettu sisään miljoona euroa liikuntatiloille. Valtuustolle tuli yllätyksensä se, että yhtäkkiä alettiin keskustella monitoimihallista. Sellaisesta ei ole valtuuston kesken käyty mitään keskustelua, sanoo itsekin yllättynyt valtuuston puheenjohtaja Hilkka Kemppi (kesk.).

Valtuusto päätti viime viikon maanantaina, että uusi VYK rakennetaan elinkaarimallilla ja se maksaa enintään 16 miljoonaa euroa. Koulun on määrä valmistua syksyyn 2022 mennessä.

"Keskustelu olisi pitänyt avata jo aiemmin"

Asikkalan valtuuston puheenjohtaja Hilkka Kemppi (kesk.) yllättyi maanantaina kunnanhallituksen puheenjohtajan Juri Niemisen (koku.) ja hyvinvointijohtajan Matti Kettusen esittelemästä ideasta. Kuva: Viena Kytöjoki

Kettusen ja Niemisen arvioiden mukaan monitoimihalli olisi mahdollista toteuttaa siten, että uusi VYK ja monitoimihalli maksaisivat yhteensä enintään 16 miljoonaa euroa.

– Meille se [monitoimihalli] esiteltiin kahden miljoonan euron erillisenä investointina osana isompaa investointiohjelmaa, joka ei liity millään tavalla VYK:iin, sanoo puolestaan Kemppi.

Tulevien vuosien investointisuunnitelmasta päätetään valtuuston budjettikokouksen yhteydessä joulukuussa. Isojen investointiesitysten tekeminen viime hetkellä ei ole hyväksyttävää, sanoo Kemppi.

– Keskustelu olisi pitänyt avata jo aiemmin. Nyt on aika myöhäinen vaihe alkaa pohtia näin isoja hankkeita. Investointisuunnitelman pitää olla taloudellisesti realistinen.

Nieminen puolestaan sanoo, ettei monitoimihallia esitetä toteutettavaksi erillisenä hankkeena, siten että koulun ja monitoimihallin yhteishinta ylittäisi 16 miljoonaa euroa.

– Emme voi missään nimessä lähteä tähän [monitoimihalliin] lisärahaa pumppaamaan.

Hyvinvointilautakunnassa monitoimihalliasiaa käsiteltiin aiemmin syksyllä. Syvällistä keskustelua aiheesta ei käyty, sanoo lautakunnan puheenjohtaja Miina Harmaala (kesk.) Hän sanoo olleensa pitkään siinä uskossa, että monitoimitaloidea on osa suurta kouluhanketta.

– Olen ollut koko ajan siinä käsityksessä, että se on osa VYK-kokonaisuutta. Nyt en ole enää ihan varma.

Nieminen: "Mielestäni jotkut hätäilevät tässä asiassa ihan turhaan"

Juri Nieminen (koku.) uskoo, että uusi koulu ja monitoimihalli ovat toteutettavissa 16 miljoonalla eurolla. Kuva: Mirja Hussain

Osa poliitikoista kokee, että kunnanhallituksen puheenjohtaja ja hyvinvointijohtaja yrittävät hivuttaa monitoimihallisuunnitelmaa osaksi kouluinvestointia ilman, että valtuutetut pääsevät asiasta päättämään. Nieminen kiistää, että valtuustoa olisi yritetty harhauttaa.

Kempin mukaan väärinkäsityksiltä ja yllätyksiltä olisi kyetty välttymään, jos kouluhankkeen kaikki yksityiskohdat olisi kerrottu avoimesti.

– On huono juttu, että tässä vaiheessa tulee näin isoja yllätyksiä. Ihmiset selvästi kokevat, ettei tässä asiassa ole edetty oikein. Tässä on kyse myös epäluottamuksesta VYK-hanketta kohtaan. VYK-hankeryhmän ja sen puheenjohtajan [Juri Niemisen] tulisi kyetä ja olisi jo aiemmin pitänyt kyetä kuvaamaan valtuutetuille koko prosessi ja kaikki sen vaiheet.

Tilaohjelmassa on alusta alkaen ollut mukana sekä kulttuuri- että liikuntatilat ilman, että etukäteen olisi linjattu, millaisia ne ovat. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Juri Nieminen (koku.)

Niemisen mukaan nyt vasta alustavasti puntaroidaan eri vaihtoehtoja.

– Tilaohjelmassa on alusta alkaen ollut mukana sekä kulttuuri- että liikuntatilat ilman, että etukäteen olisi linjattu, millaisia ne ovat. Emme ole päättäneet vielä mitään. Mielestäni jotkut hätäilevät tässä asiassa ihan turhaan.

Kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka ja valtuuston puheenjohtaja Kemppi pitävät melko selvänä sitä, että monitoimihallin rakentamisesta tulee päättää erikseen valtuustossa riippumatta siitä, onko hanke osa jo päätettyä 16 miljoonan euron maksimibudjettia vai ei.

"Jos haluamme, saamme sekä kulttuuri- että liikuntatilat valtuuston päättämässä budjetissa"

Juri Niemisen mukaan kuntaan ei tarvita enää lisää tavallisia jumppasaleja. Joko tehdään jotain aivan muuta tai jätetään liikuntatila kokonaan tekemättä, hän sanoo. Samoilla linjoilla on hyvinvointijohtaja Kettunen.

Niemisen visioissa monitoimihalli olisi puolilämmin, ympärivuotisessa käytössä oleva urheilutila muun muassa yleisurheilijoille, jalkapalloilijoille ja pesäpalloilijoille.

Hyvinvointijohtaja Kettunen korostaa, että kaikkein tärkeintä on rakentaa mahdollisimman hyvä koulu.

– Jos budjetti antaa myöden, monitoimihalli olisi hyvä vaihtoehto, hän sanoo.

Nieminen huomauttaa, ettei mahdollinen monitoimihalli tarkoita koulurakennuksen riisumista esimerkiksi kulttuuritiloista.

– Jos haluamme, saamme sekä kulttuuri- että liikuntatilat valtuuston päättämässä budjetissa. Tässä ei ole mitään vastakkainasettelua.

Erno Laisi
erno.laisi@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi