Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Launeen kirkon laajennus puhutti kirkkoneuvostoa - myös Liipolan seurakuntakeskus saatetaan peruskorjata tai purkaa

Launeen kirkon laajennus puhutti Lahden seurakuntien yhteistä kirkkoneuvostoa. Kuva: Samuli Ikäheimo

Liipolan huonoon kuntoon päässyt seurakuntakeskus ja Launeen kirkon laajennus puhuttivat torstaina kokoontunutta Lahden seurakuntien kirkkoneuvostoa. Kokouksessa pohdittiin Liipolan seurakuntakeskuksen tilannetta useammalta kannalta. Esille nousi muun muassa vaihtoehto, että seurakuntakeskukseen tehtäisiin laaja peruskorjaus, jonka jälkeen kiinteistön alakerran tilat vuokrattaisiin ulkopuolisille.

Peruskorjauksen alustava kustannusarvio on 2–2,5 miljoonaa euroa. Kokouksessa pohdittiin tilankäyttöä ja seurakunnan kiinteistökantaa tarkemminkin. Launeen seurakunnalla olisi tulevaisuuden tarpeita muun muassa kerho- ja diakoniatoiminnan tiloille.

Esillä oli myös vaihtoehto, jossa Liipolan kiinteistö purettaisiin kokonaan ja seurakunnan toimintaa varten vuokrattaisiin ulkopuoliselta tarvittavat tilat.

Lahden seurakunnissa on myös selvitetty, onko Launeen kirkkoa mahdollista laajentaa, jotta se osaltaan korvaisi Liipolasta pois jääviä tiloja. Launeen kirkon laajennuksen kustannusarvio on noin 700 000 euroa. Laajennuskustannusten lisäksi pitäisi huomioida Liipolasta vuokrattavan tilan vuokrakustannukset, jotka olisivat noin 30 000–50 000 euroa vuodessa. Launeen tilaratkaisujen vaihtoehtoja esitellään myöhemmin marraskuussa yhteiselle kirkkovaltuustolle.

Kirkkoneuvosto pääti myös, että seurakuntayhtymä hakee kirkkohallitukselta kirkon ympäristödiplomia, jota varten on teetetty sisäinen ympäristökatselmus. Tämän lisäksi seurakunnissa on laadittu uusi, vuosille 2019–2022 ajoittuva ympäristöohjelma, jolla pyritään vähentämään ympäristöhaittoja.

Heidi Nikunen
heidi.nikunen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi