Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Oppisopimuksella leipäosaston vastaavaksi: "Ei tarvinnut koko päivää istua ja opiskella, vaan voi heti kokeilla käytännössä"

Tarja Jantunen (vas.), Juuso Lehtisyrjä ja Päivi Leino palkittiin Lahdessa oppisopimusviikolla. Kuva: Salpaus

Koulutuskeskus Salpaus palkitsi vuoden oppisopimusopiskelijan, työpaikkaohjaajan ja työnantajan. Tällä viikolla vietetään oppisopimusviikkoa.

Oppisopimuskoulutuksella voi opiskella ammattiin käytännön työtehtävissä työpaikalla.

Niin teki Juuso Lehtisyrjä, joka palkittiin vuoden oppisopimusopiskelijana. Hän piti peruskoulun jälkeen välivuoden ja oli töissä Lahdessa Paavolan K-Citymarketissa.

Lehtisyrjä aloitti Salpauksen merkonomiopinnot syksyllä 2015.

– Opiskelin kaksi viikkoa, kun kauppias soitti ja tarjosi töitä. Minulla oli tarkoitus tehdä opintojen aikana osa-aikatöitä, mutta päädyinkin töihin ja opiskelemaan oppisopimuksella merkonomiksi.

Hän valmistui huhtikuussa ja vastaa nyt Paavolan K-Citymarketin leipäosastosta.

– Pidin siitä, että opiskelun aikana ei tarvinnut koko päivää istua ja opiskella, vaan pystyin katsomaan koulutehtävistä, mitä tulisi tehdä ja heti kokeilla käytännössä, Lehtisyrjä sanoo.

Stressi ja epätoivo vaivasivat välillä, mutta opettaja ja työpaikkakouluttaja tsemppasivat.

– Juuso on meille erittäin arvokas työntekijä ja koulutamme häntä varmasti edelleen, kauppias Petri Putila kertoo.

Työpaikkaohjaaja oppii itsekin

Vuoden työpaikkaohjaajana Salpaus palkitsi Päivi Leinon, joka on puhdistuspalvelualalla PaMiJo oy:ssä yrittäjänä. Työpaikkaohjaaja ohjaa opiskelijaa yhdessä työyhteisönsä kanssa sekä tekee yhteistyötä opiskelijan ja oppilaitoksen kanssa.

– Parasta on omien ajatuksien muuttuminen. Opiskelija saattaa kertoa, että koulussa tehdään näin. Opimme näin tekemään työtä uudella tavalla.

Leino tuo esiin, että opiskelijat ovat rikkaus yritykselle. Heillä on ollut myös maahanmuuttajaopiskelijoita yrityksessä.

– Työntekijät katsovat, miten opiskelijalla sujuu ja antavat vinkkejä. Tämän alan työtä opitaan tekemällä, hän kertoo.

Työelämän makuista koulutusta

Vuoden työnantajana palkittiin Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalvelut oy. Yrityksessä on kymmeniä oppisopimusopiskelijoita kaikissa tutkintotasoissa.

– Haluamme kehittää henkilöstön ammattitaitoa. Meillä on nytkin käynnissä rekrytointikoulutus ja tavoitteena on, että sen osallistujat jatkavat meillä oppisopimuksella, kertoo toimitusjohtaja Tarja Jantunen.

Jantusen mukaan oppisopimuskoulutus on työelämälähtöistä ja työelämän makuista. Sen avulla voi perehtyä oman työnantajan toimipisteisiin ja työtehtäviin.

– Toivon, että yhteistyö Salpauksen kanssa jatkuu ja kehittyy, Jantunen sanoo.

Nina Räty
nina.raty@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi