Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Kunnaksen koululaisten evakkoaika pitkittyy lukuvuoden mittaiseksi – "Tilanne on tietenkin haasteellinen"

Kaikille Kunnaksen koulun oppilaille saadaan rakennettua parakkitilat vasta ensi kesänä.

Kunnaksen koulurakennus on valmistunut vuonna 1952. Kuva: Tommi Berg

Lahden Kunnaksen oppilaiden koulunkäynti Jalkarannassa jatkuu myös keväällä. Viisi luokkaa eli satakunta oppilasta on kuljetettu tänä syksynä monitoimitalo Jaloon Kunnaksen koulun sisäilmaongelmien takia.

Kaupunki kertoi toukokuussa, että ensi kevätlukukaudeksi kaikille Kunnaksen oppilaille pyritään saamaan väistötilat koulun pihalle. Aikataulu ei onnistunut, koska suunnittelu vei arvioitua enemmän aikaa. Parakkitiloja varten tarvittiin muun muassa pohjatutkimukset ja lausunto perustustavasta.

Kunnaksen väistötilojen tarjouspyyntö julkaistiin keskiviikkona Hilma-hankintajärjestelmässä. Tarvittava huoneala on noin 1 500 neliötä ilman teknisiä tiloja.

– Parakit olisi saatu ehkä toukokuuksi, mutta emme nähneet sitä järkeväksi. Kesällä tilat saadaan valmiiksi, kaupungin tilakeskuksen kunnossapitoinsinööri Eeva Kemppainen kertoo.

Matkoihin tunti päivässä

Kunnaksen alakoulussa on noin 250 oppilasta ja henkilökuntaa parikymmentä. Suurin osa luokista opiskelee jo parakkitiloissa.

Jalkarannassa koulua käyvien päivä alkaa Kunnaksen pihasta, mistä linja-autot kuljettavat oppilaat Jaloon ja päivän päätteeksi takaisin Kunnakseen.

Matkoihin menee 40 minuutista tuntiin päivittäin. Menomatka on osa koulupäivää, ja paluukyyti tapahtuu koulupäivän päättymisen jälkeen, kertoo Kunnaksen koulu rehtori Maritta Turunen.

– Kunnaksen päätalo on niin huonossa kunnossa, että siinä ei voida työskennellä. Silloin paras ratkaisu on, että ollaan hyvissä tiloissa. Siirtymä ainoastaan on haastava. Jotkut lapset tykkäävät matkustamisesta ja toiset eivät ollenkaan.

Kunnaksen koululaiset odottivat bussikyytiä elokuussa. Kuva: Mirja Hussain

Turusen mukaan koululla toivottiin, että toiminta olisi saatu kevätlukukaudeksi yhteen paikkaan.

– Tilanne on tietenkin haasteellinen. Henkilökunnalle yhteistyön tekeminen on vaikeampaa, kun ollaan kahdessa toimipisteessä.

Vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä siihen, että oppilailla on puhtaat tilat.

Sivistyksen palveluverkkosuunnitelman mukaan Kunnaksen koulun toiminta jatkuu parakkitiloissa vuosiin 2023–24 asti. Tämän jälkeen Kunnaksen alueen perusopetus on tarkoitus siirtää Ahtialan kouluun ja uudistettavaan Myllypohjan kouluun.

Väistötiloissa 3 140 oppilasta

Lahdessa on kiinnitetty huomiota koulujen ja päiväkotien väistötiloista aiheutuviin kustannuksiin, jotka ovat arviolta yhdeksän miljoonaa euroa vuodessa. Lisäkuluja aiheutuu myös muutoista ja kalustamisesta.

Nykyisin väistötiloissa on Lahdessa noin 3 140 oppilasta. Tilaelementeissä käydään koulua esimerkiksi Kivimaalla, Launeella, Mukkulassa ja Tiirismaalla.

Jotkut lapset tykkäävät matkustamisesta ja toiset eivät ollenkaan. Rehtori Maritta Turunen

Lahden koulukiinteistöihin kertyi 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa iso korjausvelka, jota kaupunki nyt purkaa laajamittaisella uudisrakentamisella ja peruskorjaamisella. Väistötilaratkaisuita on jouduttu tekemään osittain pakon edessä.

Kaupungin tarkastuslautakunta katsoi viime vuonna, ettei Lahdessa ole riittävästi pohdittu vaihtoehtoja kalliiden siirrettävien tilaelementtien käytölle. Lautakunta huomautti, että taloudellisessa mielessä olisi perusteltua hyödyntää olemassa olevia rakennuksia, jotka voivat olla myös yksityisiä.

Konsulttitoimisto FCG:n mielestä Lahti voisi paremmalla ennakoinnilla pienentää väistötilakustannuksia vuositasolla jopa 3–5 miljoonalla eurolla.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi