Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Malskin kiinteistöyhtiö pyysi lisäaikaa rakennusvalvontamaksuun

Laajennuksen ja remontin on määrä valmistua ensi vuonna, jolloin taidekeskus voisi avautua elokuussa 2020.

Suojeltu panimorakennus on tarkoitus peruskorjata toimisto- ja kokoontumistiloiksi. Laajennusosaan rakennetaan tilat taidekeskukselle. Kuva: Pirjo Kamppila

Mallasjuoman vanhan panimon kiinteistöyhtiö saa lisäaikaa rakennusvalvontamaksun maksamiseen. Tiistaina kokoontunut Lahden rakennus- ja ympäristölupalautakunta hyväksyi Lahden Vanhan Panimon anomuksen, jossa yhtiö pyysi maksulykkäystä perjantaihin 30. marraskuuta saakka.

Malskin suojeltu panimorakennus on tarkoitus peruskorjata toimisto- ja kokoontumistiloiksi. Laajennusosaan rakennetaan tilat kaupungin ylläpitämälle Lahti Art & Design -taidekeskukselle.

Kokonaisuuden kerrosala on noin 8 400 neliötä, mistä 3 610 neliötä tulee taide- ja muotoilukeskuksen käyttöön. Investoinnin kokonaisarvio on yli 10 miljoonaa euroa. Rakentamisen on tarkoitus valmistua ensi vuonna, jolloin LAD voisi avautua elokuussa 2020.

Paperityöt kesken

Panimokiinteistön muutostöille myönnettiin rakennuslupa syyskuun alussa. 46 234,30 euron suuruisen rakennusvalvontamaksun alkuperäinen eräpäivä oli 24. lokakuuta.

Lautakunnan hyväksymä maksulykkäys ei vapauta kiinteistöyhtiötä viivästyskorosta, joka laskutetaan erikseen.

Malskin kiinteistön uudistamista vetää lahtelainen Kinos Property Investment. Yhtiö myös edustaa panimokiinteistön uutta omistajaa, jonka on kerrottu olevan suuri länsieurooppalainen kiinteistösijoittaja.

Kinoksen toimitusjohtajan Arto Korhosen mukaan omistajavaihdokseen liittyvät paperityöt ovat vielä kesken.

– Tehtäviä asiakirjoja ja sopimuksia on paljon ennen kuin allekirjoitamme varsinaisen kauppakirjan ja museon vuokrasopimuksen, Korhonen ennakoi viime viikolla.

Panimotoiminta loppui 1998

Mallasjuoma perusti panimon Lahden Päijänteenkadulle vuonna 1912. Kiinteistö toimi juomatehtaana vuoteen 1998 sakka, jolloin Hartwall siirsi tuotannon Lotilaan. Vuosina 2003–2008 panimon tiloissa toimi Taidepanimo.

Rakennusliikkeet Skanska ja Lemminkäinen myivät kiinteistön vuonna 2015 Malski Keskus -yhtiölle, jonka alaisuudessa toimii kiinteistöyhtiö Lahden Vanha Panimo.

Uutta omistajatahoa edustava Kinos-yhtiö on aiemmin tehnyt yhteistyötä muun muassa sveitsiläisen Partners Groupin ja ruotsalaisen Brunswickin kanssa. Kiinteistön kauppa ja sopimukset on tarkoitus julkistaa marraskuun aikana.

Lue myös: Voiko Lahden keskusta venyä joka suuntaan?
Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi