Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Sunnuntai sopii kirpputorilla kiertelyyn – Esa Salmisella on takanaan 30 vuotta pyhätöitä ja tavarakauppaa, katso kuvat

Kun kello lyö kymmenen sunnuntaina, ovet avautuvat ja asiakasvirta alkaa virrata sisään Kirpputori Kisälliin – niin kuin kaikkina muinakin viikonpäivinä.

Myös Esa Salminen, 55, on kaupassaan töissä arjet ja pyhät. Pyhätyötä hän on tehnyt lähes koko aikuisikänsä, sillä 25 vuoden ajan hän kiersi pitämässä huutokauppoja ympäri maan.

Viimeisen viiden vuoden ajan hän on pyörittänyt itsepalvelukirppistä ja vanhan tavaran kauppaa Sopenkorvessa. Matala vanha tehdasrakennus teollisuusalueella ei ulospäin paljasta, mitä sisältä löytyy: 90 myyntipöytää ja kahteen kerrokseen levittyvä vanhan tavaran kauppa.

– Toisin kuin useimmilla kirpputoreilla, meillä ei ole paljon vaatetta, linjaa Salminen.

Kierto on harrastus

Sunnuntaista on kehittynyt ilmeisen hyväkirpputoripäivä, vaikka monet järjestöjen ylläpitämät ovat tuolloin kiinni.

Asiakkaille sunnuntain kirppisvaellus on paitsi tapa tehdä löytöjä, myös harrastus sinänsä. Esimerkiksi Lappeenrannasta Lahteen vierailulle tulleet Maarit Tattari ja Tarmo Lahtinen ovat tarkkasilmäisiä keräilijöitä. Heidän Lahti-sunnuntaihinsa sisältyi myös käynti Arjen Aarteet-myymälässä Hollolassa.

– Me teemme löytöjä, jotka miellyttävät silmää, linjasi Lahtinen. Syntyperäisenä lahtelaisena häntä viehättivät esimerkiksi Järvisen puusukset. Muoviset kuppituolitkin kiinnostivat: puhdistamalla niistä saisi hienot.

Kirpputorikierros kuuluu heillä sunnuntaiden ohjelmaan myös kotikaupungissa Lappeenrannassa. Lahtinen oli heti pannut merkille, että tavaran taso on Lahdessa selvästi parempi kuin Lappeenrannassa.

Pariskunta tunnustaa olevana keräilijöitä. Tattarin kohteena on vanha Nuutajärven lasi, Lahtisella desing-oluttupit.

Älä heti osta kaikkea

Tavarapaljous voi sumentaa aloittelevan keräilijän arvostelukyvyn. Pariskunta antaa mielellään hyviä neuvoja:

– Ota asiasta selvää. Älä osta kaikkea heti. Jätä löytämisen iloa.

Harrastukseen kuuluu sekin, että joskus tavaraa voi myydä.

– Paras löytö on torilta ostettu jalkalamppu, joka maksoi viisi euroa. Myöhemmin asiantuntija arvio sen hinnaksi 1 500 euroa, kertoi Lahtinen. Tällä kertaa Kisällistä ei tarttunut mukaan mitään.

Irene ja Roni Jarva olivat tulleet Kouvolasta ja tavoitteena oli kiertää päivän aikana kolme kirpputoria.

Irene Jarva tunnusti, että haukansilmä on kehittynyt tarkaksi. Koriin päätyi lasiesineitä, mutta varsinaisen etsinnän kohteena oli tietynlainen Arabian keramiikka, etenkin mittakannut.

Roni Jarvan intohimo ovat peltiset lasten lelut, mutta niitä on harvoin tarjolla ja hinnat ovat sen mukaiset.

Uudelleen myyntiin

Vanhat tavarat ovat kiinnostaneet Salmista aina, jo ennen kuin niistä tuli hänelle ammatti.

– Lapsena leikimme vanhan kotitalon ullakolla aarteen etsintää. Puruista taisi löytyä vanhoja pulloja. Koti oli Hausjärvellä. Myöhemmin isä sai kuljettaa kahta veljestä autolla huutokauppoihin.

Salminen valmistui kultasepäksi, mutta järjesti palkattuna työntekijänä huutokauppoja, kunnes kylläsyi kiertämiseen ja avasi nykyisen oman liikkeensä.

– Olen pitänyt 1 500 huutokauppaa, enemmän kuin huutokauppakeisari (Aki Palsanmäki)! Nyt olen jo ostanut takaisin tavaraa, jonka aikanaan olen huutokaupassa myynyt.

1950- ja 1960-luku kiinnostavat

Vuokrapöydässä jokainen voi myydä mitä haluaa, mutta Salminen on tarkka omista myyntiartikkeleistaan.

– Jos ihminen tarjoaa sataa tavaraa, olen kiinnostunut kymmenestä. Tavaraa on nykyisin älyttömästi.

Paljous tulee esiin etenkin kuolinpesien tyhjennyksissä. Niissä tyhjennyksellä on usein kiire, ja silloin marssijärjestys voi kääntyä väärään suuntaa.

– Usein meidät kutsutaan paikalle, kun suurin osa on jo heitetty kaatopaikalle, harmittelee kauppias.

Nyt ostajia kiinnostavat 1950- ja 1960-luvun huonekalut. Sen sijaan Arabian ja Iittalan tuotteiden hinta on pudonnut viiden vuoden takaisista hinnoista.

– Ja tyylihuonekaluja saa nyt halvalla.

Vaikeasti kaupattavia ovat sohvat, sängyt ja kirjahyllyt, etenkin tummat hyllyt.

Puinen arkku ehkä 1800-luvulta tulee ovesta myyntiin. Salminen arvioi sen myyntihinnaksi 70 euroa.

– Kymmenen vuotta sitten sen hinta olisi ollut 300 euroa, nyt 70.

Internet yllätti

Suuria esineitä on vaikea myydä pieniin asuntoihin ja rikkinäisille on rajatut markkinat.

– Joskus olen korjaillut esineitä, mutta nyt ne menevät käsityöläisille, jotka korjaavat itse.

Kirpputorimyymälä on aikojen alussa ollut huonekalutehdas, ja siksi tilaakin on paljon. Osa tavaroista on myös varastoissa.

Varsinaista verkkokauppaa Salmisella ei ole, mutta sadat tavarat on kuvattu internetin kuvapalvelu Instagrammiin ja Facebookiin. Niiden suosio yllätti vanhan linjan kauppiaan.

– On etu, että olemme auki joka päivä. Silloin voi tulla heti tarkistamaan, miltä kuvattu esine oikeasti näyttää.

Syrjäinen sijainti ei ole Salmisen mielestä haitta.

– Sopenkorpi on hienoa aluetta.

Maarit Tattari ja Tarmo Lahtinen ovat kokeneita keräiljöitä. Kuva: Mirja Hussain
Tarmo Lahtinen tunnisti valaismen ikäluokan. Kuva: Mirja Hussain
Arkku on 1800-luvulta, päätteli Esa Salminen raudoituksista. Kuva: Mirja Hussain
Vanhojen tavaroiden osto ja myynti on ollut Esa Salmisen elämää lähes koko iän. Kuva: Mirja Hussain
Muovituolit ovat yhden inhokki, toisen aarre. Tarmo Lahtinen ja Maarit Tattari näkivät pintaa syvemmälle. Kuva: Mirja Hussain
Vanha tehdas on nyt kahden kerroksen myymälä. Kuva: Mirja Hussain
Nyt on muodissa 1950- ja 1960-luku. Kuva: Mirja Hussain
Irene ja Roni Jarva tunnustivat olevansa kirpputorikiertäjiä. Kuva: Mirja Hussain
Etenkin kuolinpesistä kertyy monenlaista tavaraa myyntiin . Kuva: Mirja Hussain
Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Paikallismediat

Lue seuraavaksi