Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Päijät-Hämeen tulokärki: sukuyritykset ovat vankasti eturivissä

Versowoodin vanha patruuna Keijo Kopra sekä teknologiayrittäjinä tunnetut Keijo ja Reijo Malinen kasvattivat tulojaan miljoonilla. Mansikanviljelijä Vesa Koivistoinen ylti mukaviin ansiotuloihin.

Vesa Koivistoisen mansikkatila on laajentanut viime vuosina. Yrittäjä Koivistoisen tulot olivat viime vuonna kovaa luokkaa: 581 000 euroa. Kuva: Katja Luoma

Päijät-Hämeen tulokärki on tällä kertaa kovatasoinen. Versowoodin vanha patruuna Keijo Kopra nousi samalle miljoonaluvulle Hannu Laakkosen kanssa.

Kopra tuli Vierumäelle ostettuaan Eino Kollilta Vierumäen Teollisuuden, nykyisen Versowoodin, joka kasvettuaan lähes 400 miljoonan euron liikevaihtoon on metsäjättien jälkeen Suomen suurin yksityinen puunjalostaja.

Kopra on ennenkin ollut suurituloinen, mutta tämänkertainen 5,2 miljoonaa on poikkeuksellisen suuri luku ja panee ounastelemaan yrityksen osakkeiden luovutusta. ESS ei tavoittanut Keijo Kopraa, mutta rekisteritietojen mukaan hänen poikansa Ville Kopra omistaa nykyään niukan enemmistön emoyhtiö Versowood Groupin osakkeista. Niukasti alle puolet osakekannasta on Villen veljellä Pekka Kopralla, jonka leipätyö on nykyään länsirannikolla sahayritys Westas Groupin yrittäjänä.

Yrityskauppoja

Verotilaston kolmonen ja nelonen ovat Keijo ja Reijo Malinen neljän miljoonan euron tuloillaan. He ovat olleet teknologiayrittäjiä vanhassa lahtelaisessa yrityksessä TMT Malisessa. Verotilaston kärkisijat ovat Malisille tutut, mutta tämänkertainen rakettimainen nousu liittynee perheyrityksen myyntiin.

Mansikanviljelijä Vesa Koivistoisen tulot olivat 581 000 euroa.

Ruotsalainen Axel Johnson International ilmoitti 10. tammikuuta ostaneensa TMT Malinen oy:n, 13 miljoonan euron liikevaihtoa tekevän yrityksen, jonka toimialaa ovat alumiini-, teräs- ja muovikomponentit sekä varaosat kuljetusvälineteollisuudelle.

Keijo Malinen jäi keväällä eläkkeelle toimitusjohtajan työstään, mutta jatkaa hallituksessa.

Mansikanviljelijällä lähes 600 000 euron tulot

Eläkkeelle on vuodenvaihteessa siirtymässä myös OP Päijät-Hämeen toimitusjohtaja Timo Laine, 59, joka tienasi viime vuonna 379 000 euroa. Elokuussa eläköityi myös toinen pankinjohtaja, Helmi Säästöpankin toimitusjohtaja Risto Seppälä, 60. Hänen tulonsa viime vuodelta olivat 225 000 euroa.

Kaupan alalla isot Citymarket-kauppiaat ovat perinteisesti ansainneet hyvin. Lahden Launeen Citymarketin kauppias Mikko Puhakka ansaitsi viime vuonna 130 000 euroa, joista ansiotulojen osuus oli 77 000. Heinolan Citymarketin kauppias Risto Veijanen tienasi 77 000 euroa, joista ansiotulojen osuus oli 51 000 euroa.

Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormiston ansiotulot olivat viime vuonna 442 000 euroa.

Monet maanviljelijät ja maatalousyrittäjät ovat viime vuosina olleet kovilla. Päijät-Hämeen tilastoista löytyy poikkeus: mansikanviljelijä Vesa Koivistoinen yltää tuloillaan 53. sijalle yhteensä 581 000 euron tuloilla. Ansiotuloja näistä on 452 000 euroa.

Lue myös: "Ei tämä ollut suunniteltua", sanoi Päijät-Hämeen äyrikuningas ja lähti tallille
 
Terhi Säynäjärvi
terhi.saynajarvi@ess.fi
@
Kalle Puttonen
kalle.puttonen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi