Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Askon alueella alkaa mullistus, vanhan tehtaan pihaan rakennetaan uusi katu ja asuinalue

Kuva: Anssi Hietamaa

Askon alueella Lahdessa asioivat ovat nyt ihmeissään. Esimerkiksi uudelle Oikeustalolle pyrkivät autoilijat joutuvat koukkaamaan kilometrin päästä Valimokadun kautta ja tunnelin kautta valtatie 12:n ali.

Kiertotie on tarpeen, koska Askotalon edustalle rakennetaan uutta katua. Tietyöt ovat alku suurelle rakennustyömaalle, jossa pihaan nousee useita kerrostaloja. Tämäkin on vain osa suurta kokonaisuutta, johon kuuluu niin asuin- kuin toimistotaloja, pysäköintirakennuksia ja ruokakauppa.

Askon alueen omistaa kiinteistöyhtiö Renor. Alueella on ennestään valtava määrä vanhoja punatiilirakennuksia.

Osa alueen purettua historiaa on Lahden seudun meijeriosuuskunnan meijeri, joka toimi tulevan ruokakaupan paikalla.

Elokuussa 2017 vahvistettiin asemakaava, johon sisältyy noin 40 000 kerrosneliömetriä uutta asuntorakentamista ja lähes saman verran rakennusoikeutta liike- ja toimistorakennuksille.

Katu on valmis ensi kesänä, mutta talonrakennus on vasta alussa. Kuva: Pirjo Kamppila

Ensimmäinen tontti myyty

Kaava mahdollistaa noin 20 kerrostalon ja ruokakaupan sekä kahden parkkilaitoksen rakentamisen.

– Aluetta myydään tontti tai alue kerrallaan, linjaa Renorin kiinteistöpäällikkö Timo Väisänen.

Rakentaminen alkaa niin sanotusta Läntisestä asuinkorttelista. Sen ensimmäinen asuinkerrostalo alkaa nousta ensi keväänä, tulevaa kauppaa vastapäätä. Kahdeksankerroksiseen rakennukseen tulee 37 asuntoa. Rakennuttaja ja rakentaja on heinolalainen Rakennustoimisto Valve eli Touko Capital. Tonttikauppa tehtiin heinäkuussa.

Toimitusjohtaja Juhani Valve Touko Capitalista kertoi tuolloin, että heitä kiinnosti erityisesti asuntotontin sijainti Lahden matkakeskuksen kyljessä.

Kadunrakennus on muuttanut Askon alueen sokkeloksi. Kuva: Pirjo Kamppila

Itä odottaa toistaiseksi

Katutöistä vastaa Lahden kaupunki. Ensimmäisen vaiheen pitäisi olla valmis ensi kesänä, mutta jo ensi kuussa aukeaa uudelleen suora tieyhteys Askotaloon. Valmiille kadulle tulee puurivi.

Kaikki riippuu siitä, miten Lahti kasvaa, mutta kaikkialla kasvu keskittyy radan varteen. Renorin kiinteistöpäällikkö Timo Väisänen

Itäisen asuinkorttelin ja koko alueen aikatauluun tarvittaisiin kristallipallo, kuvaa Väisänen.

– Kaikki riippuu siitä, miten Lahti kasvaa, mutta kaikkialla kasvu keskittyy radan varteen.

Askon alue on osa niin sanottua Radanvarren aluetta, joka ulottuu Mytäjäisten risteykseen asti. Alueen asuinmukavuus paranee, kun vieressä kulkeva valtatie 12:n liikenteestä osa siirtyy uudelle kehätielle.

Alueen erikoisuus on pohjaveden käyttö jäähdytykseen ja lämmitykseen.

Askon alue on kiinteistöyhtiö Renorin omistama 31 hehtaarin kokoinen alue Lahden keskustassa. Alue on kiinteistöyhtiö Renorin suurin kohde, jossa on vuokralla 300 yritystä ja jossa toimii 2 500 työpaikkaa. Alueella on kuusi kiinteistöä: Asko 1, Askotalo, Lahden Teollisuuskeskus, Upotalo, Upo2 ja Lahden Liesitehdas.

Lahden Oikeustalo muutti Asko1:een vuokralaiseksi viime vuonna.

Uuden kadun rakennustyömaa katkaisee nyt ajo-yhteyden Askotalolle. Kiertotie kulkee Valimokadun kautta. Kuva: Pirjo Kamppila

Askon perintö sijoittajille

Alueen historia ulottuu vuoteen 1928, jolloin huonekalujen teollinen valmistus alkoi nykyisessä Askotalossa. Monialakonserniksi kasvaneeseen Askoon kuuluivat yritysostojen myötä myös useat tiiliset tehdasrakennukset Porissa, Forssassa, Tampereella ja Vantaalla.

Asko-konserni hajosi 1990-luvulla, jolloin kiinteistöliiketoiminta jäi Asko Kiinteistöt -yhtiölle. Se muutti nimensä Renoriksi.

Vuonna 2004 yhdeksän suomalaista sijoittajaa osti Renorin yhtiöidensä kautta. Sen jälkeen tiilikortteleita on kehitetty niin toimisto- kuin kauppakeskuksiksi. Viime vuonna yhtiö myi toimistokorttelin Tampereelta. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 25 miljoona euroa ja kannattavuus erittäin hyvä.

Omistajia on nyt kuusi, joista suurin Ilpo Kokkilan Pontos-yhtiö. Kokkila perusti rakennusyhtiö SRV:n vuonna 1987.

Askon perintö

Renor ja tiiliseinät

Askon alueen historia alkoi vuonna 1928, jolloin huonekalujen teollinen valmistus alkoi nykyisessä Askotalossa.

Asko-konserni pilkottiin 1990-luvulla. Kiinteistöyhtiö muutti nimensä Renoriksi.

Suomalaiset sijoittajat ostivat Renorin yhtiöidensä kautta 2004. Nyt omistajia on kuusi.

Sen jälkeen tiilikortteleita on kehitetty niin toimisto- kuin kauppakeskuksiksi. Viime vuonna yhtiö myi toimistokorttelin Tampereelta.

Renorin liikevaihto oli viime vuonna 25 miljoona euroa ja kannattavuus erittäin hyvä.

31 hehtaarin Askon alue on Renorin suurin kehityskohde. Vanhojen rakennusten ympärille rakennetaan paljon uutta.

Viime vuonna vahvistettu asemakaava sallii suurimittaisen rakentamisen, myös asuinkäyttöön.

Ensimmäinen asuinrakennus nousee Askonkadun ja Mannerheiminkadun kulmaan.

Taloon tulee 37 asuntoa.

Touko Capital rakentaa ja vastaa asuntojen myynnistä. Rakentaminen alkaa helmi-maaliskuussa.

Vieressä kulkeva valtatie 12 rauhoittuu, kun Lahden eteläinen kehätie valmistuu.

Askon alue on osa niin sanottua Radanvarren aluetta, joka ulottuu lännessä Mytäjäisiin asti. Tälle alueelle suunnitellaan paljon uutta rakentamista.

Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi