Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Uutta tarjontaa silmälle ja vatsalle – Lahden Aleksanterinkatu on piristynyt viime aikoina

Kukkakauppias pettyi Lanunaukion kävelykatuun ja muutti liikkeensä Aleksin varteen. Pitkään tyhjillään ollut liiketila Aleksilla puolestaan sai uuden ravintolan. Viiden nuoren Konnichiwa-ravintolan tavoite on alussa 300-400 asiakasta päivässä.

Ohiajava liikenne on tärkeää kukkakaupan näkyvydelle, tietää Tiina Pakkanen. Kuva: Katja Luoma

Uudet ravintolat, kahvilat ja kukkakauppa ilahduttavat silmää Lahden pääkadulla.

Aleksanterinkatu on saanut olla rauhassa rakennustöiltä pian kaksi vuotta. Sitä edelsivät ikuisuudelta  tuntuneet työmaat toriparkista Aleksin ajoväylien kaventamiseen. Keskustan kauppiaat kärsivät asiakaskadosta, mutta nyt on ehkä löytynyt uusi vaihde. Uusia kahviloita avattiin jo viime talvena. 

Remonttiralli jatkuu vielä pääkadun alkupäässä, mutta Vesijärvenkadun risteyksessä katu on puhjennut kukkaan. Se on Tiina Pakkasen ansiota.

Hän muutti kukkakauppansa Lanun aukiolta Aleksanterinkadulla tämän kuun alussa ja on muuttoon todella tyytyväinen. Tilat kasvoivat kaksinkertaisiksi ja näyteikkunat moninkertaisiksi. Ikkunat ja ulkoruukut kiinnittävät huomion. 

– Tässä on paljon ohikulkuliikennettä ja bussipysäkki on kohdalla. Monet näkevät meidät. 

Suurista ikkunoista tulvii valoa myös myymälän sisään, mistä viherkasvit pitävät.

Kova kato käynyt

Pakkanen avasi Kukkakauppa Neilikan Lanun aukiolla viisi vuotta sitten. Sitä edelsi kukkakauppa Kouvolassa, mutta työmatka Heinolasta oli liian pitkä. 

– Halusin ehdottomasti Lahden ydinkeskustaan, koska tulin tänne tuntemattomana.

Pakkanen selittää, että kukkakaupassa perinteet ja vanhat asiakkuudet merkitsevät paljon.

Ala ei silti ole helppo vakiintuneillekaan yrittäjille, sillä Lahdessa on viiden vuoden aikana lopettanut neljä kukka- tai puutarha-alan yritystä, hän laskee.

Ammattitaito välttämätön

Keskustassa toimii nyt Neilikan lisäksi Kukkakauppa Kukkapii Hämeenkadulla sekä torikioski. Syy ahdinkoon on selvä, sillä kukkia saa jopa rautakaupoista. Kukkakaupoista myydään alle kolmannes kukista.

– En olisi koskaan uskaltanut laittaa kukkakauppaa pystyyn ilman alan koulutusta. Jos tilataan kukat kymmeneen pöytään kolmeksi päiväksi, pitää tietää kukista ja niiden hoidosta. 

Pakkanen on alan vaihtaja. Aiemmassa ammatissaan hän oli asiakaspalvelussa, mutta kouluttautui floristiksi vuorotteluvapaalla. 

Pikavauhtia Hollannista

Kivijalkakaupan myynnin sanelee pitkälti sijainti, eikä kävelykatu Lanun aukio täyttänyt odotuksia:

– Se on hiljentynyt paljon viiden vuoden aikana.

Myös ostot vaativat osaamista, ja juuri ostojen suunnittelussa Pakkanen vakuuttaa olevansa tarkka.

Kukat tulevat pääosin suoraan Hollannista.

– Kun perjantaina tilaa, ne ovat sunnuntaina ovella. 

Sivuhuoneessa järjestetään usein myös sidontakursseja.

Mahan täydeltä sushia 

Rao Zepei toi pöytään uuden ravintolan ensimmäiset sushi-annokset Lahdessa viime tiistaina. Kuva: Katja Luoma

Korttelin päässä Aleksanterinkadulla vietettiin uuden liikkeen avajaisia tiistaina. Pitkään tyhjillään ollut suuri liikehuoneisto remontoitiin täysin uuteen uskoon, jonka vuoksi maaliskuuhun suunniteltuja avajaisia jouduttiin lykkäämään syyskuuhun, kertoo yrittäjä Hao Fu

Konnichiwa on ravintola, joka tarjoaa japanilaista sushia buffet-pöydästä. Samannimiset ravintolat toimivat jo Helsingin Kampissa ja Espoossa.

Fu vakuuttaa, että iso tila ja isot näyteikkunat Lahden pääkadulla ovat  juuri heille sopivat. Avajaisten viivästymien johtui teknisistä ongelmista ja osin väärinkäsityksistä.

Konnichiwoita ja kolmea muuta ravintolaa pyörittää viiden nuoren kiinalaisen porukka. Esimerkiksi Fu on 28-vuotias. Hän on valmistunut Suomessa ammattikorkeakoulussa, jossa opiskeli markkinointia.

– Olemme kaikki nuoria, olemme matkustelleet paljon ja meillä on paljon ideoita.

Tärkeintä ravintoloille on kuitenkin hyvä laatu, ja sen eteen nähdään paljon vaivaa, Fu vakuuttaa. Sushin valmistuksen saloja on tullut opettamaan ulkomainen kokki. 

Konnichiwan liikeidea on nimenomaan monipuolinen noutopöytä, koska muuten annoksia olisi liian vaikea tilata.

– Konsepti on jo testattu. Ensimmäinen Konnichiwa avattiin neljä vuotta sitten.

Tavoitteena on aluksi saada pöytiin 300-400 asiakasta päivässä.

Pirjo Kamppila
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X