Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

KHO ratkaisee Päijät-Hämeen jätekiistan – "Kiinteistöjen järjestämä kuljetus on eduksi markkinoilla oleville yrityksille"

Jätelautakunnan mielestä edellisen lautakunnan tekemä päätös perustuu "tosiasiallisesti kuljetusyritysten tilaamaan selvitykseen eikä kokonaisharkintaan".

L&T vaatii valituksessaan, että Päijät-Hämeessä pidettäisiin voimassa kiinteistöjen järjestämä jätteenkuljetus. Kuva: Janne Laakkonen

Päijät-Hämeen jätteenkuljetusjärjestelmää koskeva kiista on edennyt korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ratkaistavaksi. Hämeenlinnan hallinto-oikeus päätti keväällä kumota Päijät-Hämeen jätelautakunnan helmikuussa 2017 tekemän päätöksen kiinteistöjen järjestämästä jätteenkuljetuksesta.

Jätteenkuljetuspalveluita tarjoava Lassila & Tikanoja valitti hallinto-oikeuden päätöksestä edelleen KHO:een. L&T:n mielestä lautakunnan päätös olisi pidettävä voimassa. Yhtiö perustelee vaatimustaan muun muassa sillä, että kiinteistökohtaisen jätteenkuljetuksen edellytysten täyttymistä on tarkasteltu Rambollin tekemässä selvityksessä.

Päijät-Hämeen jätelautakunta huomauttaa KHO:lle antamassaan vastineessa, että kyseinen selvitys on tehty suurten kuljetusyritysten toimeksiannosta. Kuljetusyritykset eivät ole puolueettomassa asemassa, koska niillä on asiassa taloudellinen intressi, lautakunta toteaa.

"Eduksi markkinoilla oleville yrityksille"

Hajautetun järjestelmän vaihtoehtona on keskitetysti kunnan kilpailuttamana järjestettävä jätteenkuljetus. Lautakunta katsoo vastineessaan, että kiinteistöjen järjestämä jätteenkuljetus on eduksi tällä hetkellä markkinoilla oleville yrityksille.

Lautakunnan mukaan päätösaineiston on oltava sisällöltään puolueetonta sekä perustuttava kokonaisharkintaan ja lain oikeaan tulkintaan. Lautakunta katsoo, että aiemman jätelautakunnan (valtuustokausi vaihtui kesäkuussa 2017) päätös perustuu tosiasiallisesti kuljetusyritysten tilaamaan selvitykseen eikä kokonaisharkintaan.

"Ei yhtenäistä näkemystä"

Jätelaki rajoittaa jätelautakunnan harkintavaltaa jätteenkuljetuksen järjestämisessä. Edellinen jätelautakunta piti kiinni kiinteistökohtaisesta jätteenkuljetuksesta, vaikka Itä-Suomen hallinto-oikeus päätti helmikuussa 2016 kumota lautakunnan vuonna 2014 tekemän päätöksen samasta asiasta. Lautakunnan päätöksistä ovat valittaneet yksittäiset asukkaat, lahtelaiset kunnallispoliitikot ja kunnat.

Jätteenkuljetuksen on arvioitu tulevan edullisemmaksi, jos kilpailutetaan isoja alueita. Kuormitus ympäristöön pienenee, kun useat autot eivät aja samaa katua.

Torstain kokouksessa vastineasian esittelijänä toiminut rakennus- ja ympäristövalvonnan johtaja Mika Kemppainen kertoo, että nykyisessäkin lautakunnassa jätteenkuljetusjärjestelmä jakaa mielipiteitä.

– Asiasta ei ole yhtenäistä näkemystä. Keskitetty malli on enemmän jätelain hengen mukainen.

Lue myös: Muovin kierrättäjän arki helpottuu syksyllä Lahdessa - keräysastia oman talon pihaan
 
Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi