Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lahden nuoret jäivät kaipaamaan Walkers-auto Wautoa, aikovat kerätä adressia uuden liikkuvan nuorisotilan saamiseksi

Wauto aloitti toimintansa kesäkuussa. Nastolan Kirkonkylän koulun pihaan on kokoontunut reilu kymmenen eri-ikäistä nuorta. Mukana hengailemassa on Nastolan nuokun nuoriso-ohjaajia ja vapaaehtoisia. Kuva: Elena Liseytseva

Lahdessa liikkui kesällä matkailuautosta nuorten kohtaamispaikaksi muunnettu Walkers-auto eli Wauto. Kesäkuussa Wauto oli liikkeellä päivisin, heinä- ja elokuussa puolestaan iltaisin.

Wauton tarkoituksena oli mennä sinne, missä nuoret ovat. Tarjolla oli kahvia, korttipelejä ja juttuseuraa. Halutessaan nuori sai ohjausta elämäntilanteeseensa Wauton mukana kulkevilta nuorisotyöntekijöiltä.

Wauton toiminnasta vastasi Lahdessa kaupungin nuorisopalvelut.

Miten Wauton toiminta sujui teidän näkökulmastanne, nuorisonohjaaja Terhi Hirvonen-Varjola Lahden nuorisopalveluista?

Sehän sujui äärettömän hyvin tällä alueella. Kokemus oli todella positiivinen ja saimme paljon kontakteja nuoriin, sekä uusiin nuoriin että palveluiden vanhoihin kävijöihin.

Millaisen vastaanoton Wauto sai?

Vastaanotto oli hyvä heti ensimmäisesti viikosta asti. Autossa oli puhelin, ja nuoret alkoivat heti kutsua autoa luokseen. Wauto löysi todella nopeasti paikkansa.

Wauto oli Lahdessa käytössä kesän ajan, mutta jatkuuko sen toiminta muutenkin?

Jatkuu muilla alueilla, nyt Wauto lähti muistaakseni Pirkkalaan. Näitä autoja kiertää ympäri Suomea. Toiveissa on, että voisimme joskus saada sen takaisin tai kenties oman Wauton.

Vielä ei siis ole varmuutta, että toiminta jatkuu Lahden seudulla?

Ei.

Wauto kiersi Lahdessa arkena ja myös tapahtumissa, kuten Summer Upissa. Millaista toiminta oli tarkemmin?

Kävimme Summer Upissa ja saimme siellä paljon kohtaamisia, mutta ehkä paras tulos tuli Nastolan alueella arkikohtaamisissa. Wauto oli liikkeellä arki-iltaisin ja kesälomien päättyessä viikonloppuna. Wauto on sellainen matalankynnyksen kohtaamispaikka nuorille, siellä ei mitään luottokortteja kysellä. Siellä voi olla oma itsensä, juoda vaikka kahvit, pelata ja höpötellä. Helppoa olemista.

Onko nuorten keskuudessa paljon kysyntää tämänkaltaisille toiminnoille?

On. Nuoret päättivät Wauton viimeisenä iltana tällä alueella, että he alkavat kerätä adressia, jotta tänne saataisiin oma, liikkuva nuorisotila.

Mimmi Pitkänen
mimmi.pitkanen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X