Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Tänään 100 vuotta täyttävä Asko kasvoi muutaman työntekijän lahtelaisverstaasta merkittäväksi huonekalutuottajaksi

Tehdas tarjosi työpaikan vuosikymmeniksi monille lahtelaisille. Markku Taipale toimi verhoilijana lähes 50 vuotta. Ehkä tunnetuin Askon tuote on Eero Aarnion vuonna 1963 suunnittelema Pallotuoli, josta on tekijänsä mukaan tehty maailmalla tuhansia kopiomalleja.

Taisto Lautamatti työskenteli Askon huonekalutehtaalla 30 vuotta. Hän eteni konepuusepästä tehdaspäälliköksi. Kuva: Elena Liseytseva

Tuhansia työntekijöitä, tytäryhtiöt kahdeksassa eri maassa, 39 omaa huonekaluliikettä, tavaratalot Lahdessa ja Jyväskylässä.

100 vuotta täyttävän Askon huonekalutehtaan meriittilista oli 1970-luvun huippuvuosina vakuuttava. Monille lahtelaisille tehdas järjesti leivän pöytään vuosikymmenien ajan.

Askon verhoilijana muutamaa kuukautta vaille 50 vuotta työskennellyt Markku Taipale arvioi, että hänen käsistään maailmalle lähti satojatuhansia sohvia ja lepotuoleja.

Taipale päätyi verhoilijan ammattiin ja sitä kautta puolivuosisataiseksi askolaiseksi puoliksi sattumalta. Hän lähti kavereineen ammattikoulun pääsykokeisiin aikeissa hakeutua metallityöntekijän opintoihin. Tuolloin hakijaksi ilmoittauduttiin vasta koululla.

– Metallipuolelle oli pitkä jono. Joku välkky keksi mennään lyhimpään jonoon, jotta pääsisimme varmimmin kaikki sisään kouluun, Taipale kertoo.

Lyhin hakijajono oli verhoilijan koulutukseen, johon Taipale hyväksyttiin. Heti kun opinnot päättyivät keväällä 1966, opettaja tiedusteli Taipaleen halukkuutta aloittaa vakituiset työt Askon tehtaalla. Taipale hyväksyi tarjouksen.

– Asko oli jo siihen aikaan nousussa. Kun aloitin työt, työläisiä oli 1 300. Sodista ei ollut kuin parikymmentä vuotta, joten pomoina oli sodat käyneitä jermuja. Kun esimies kirjasi minua ensimmäisenä päivänä sisään, hän huomautti: ”Muista sitten, että tämä ei ole mikään lastentarha. Täällä tehdään miesten töitä.” Se jäi ikuisesti mieleen.

Monille fyysinen työ aiheutti revähdyksiä, sillä tehtaalla joutui nostelemaan painavia sohvia. Työturvallisuus ei vuosikymmeniä sitten ollut nykyisen veroista.

Jarmo Kaarna verhoilee sohvaa Askon tehtaalla 1990-luvun puolivälissä. Kuva: vtap

Työuransa alussa Taipale näki, miten työkone rusensi erään työntekijän käsivarren. Onnettomuuden seurauksena käsi roikkui kiinni kehossa pelkän nahkan varassa.

– Se oli pahin tapaus, jonka urani aikana näin. Kaveri oli nuori, juuri armeijaan lähdössä. Hän oli tullut moottoripyörällä töihin, mutta se jäi sitten tehtaan pihaan. Se tapaus säväytti.

Kaikki alkoi viiden työntekijän verstaasta

Huonekalutehtaan tarina alkoi Askon päivänä 6. syyskuuta vuonna 1918. Tuolloin puuseppä August Avonius perusti Vesijärvenkatu 3:een Askon edeltäjän, Lahden Puuseppätehtaan.

Pohjois-Karjalassa syntynyt Avonius oli hankkinut puusepän oppia työskentelemällä esimerkiksi Ruotsissa. Sisällissodan jälkeen hän katsoi ajan olevan kypsä oman tehtaan perustamiselle.

Avonius harkitsi yrityksensä kotipaikaksi Käkisalmea, mutta lopulta valinta kallistui Lahteen. Aloittelevalle puusepäntehtaalle Lahti oli hyvä tukikohta, sillä lähialueiden puuraaka-ainetta oli helppo kuljettaa kaupunkiin vesiteitse ja valmiita tuotteita tilaajille rautateitse.

Rudolf Ojala koneapulaisineen työskentelevät Askon tehtaan yksipuolaisella tappikoneella vuonna 1930.

Lahdessa toimi noihin aikoihin myös maamieskäsityöläiskoulu, josta oli mahdollista rekrytoida puuteollisuuteen osaavaa väkeä.

Vesijärvenkadun verstaassa oli aluksi vain viisi työntekijää. Ensin yritys valmisti ruumisarkkuja, mutta pian tuotanto keskittyi kirjoituspöytiin.

Lahden Puuseppätehdas menestyi ensimmäisinä vuosinaan niin hyvin, että Avonius rakennutti toisen tehtaan Vuoksenkadun varrelle jo vuonna 1923.

Uusi laitos oli jo tuolloin Suomen suurin huonekalutehdas. Aluksi työväki oli miesvaltaista. Naisia palkattiin Vuoksenkadun tehtaalle avustaviin tehtäviin 1920-luvun lopulta lähtien, ja viimeistään vuonna 1930 perustetun verhoiluosaston myötä naispuoliset työntekijät vakiintuivat osaksi työyhteisöä.

Askon 1930-luvun keittiökalusteet perustuivat selkeälinjaisuuteen. Kuva: Pertti Louhelainen plou

1930-luvun alussa Avonius totesi, ettei Lahden Puuseppätehdas -nimi antanut oikeaa kuvaa laajenevasta yrityksestä. Iskevämpää nimeä kaivannut Avonius nimesi yrityksensä Asko-Avonius Huonekalutehtaaksi ja otti samalla Askon oman sukunimensä osaksi.

Myöhemmin tehtaan nimi pelkistyi Askoksi. 1930-luvun vuodet olivat nopean kehityksen aikaa: vuodesta 1933 vuoteen 1938 yrityksen liikevaihto lähes nelinkertaistui.

Arvovaltaisia vieraita

Ilmakuva Askon tehdasalueesta vuodelta 1948. Kuva: Veljekset Karhumäki oy Halli

Sota-aika jarrutti tuotantoa, ja tehdasalueelle osuneet palopommit tuhosivat jonkin verran huonekaluvarastoja.

Sotien jälkeen töitä kuitenkin riitti, sillä Suomessa perustettiin ennätyspaljon avioliittoja, ja vastaperustetut perheet kalustivat kotejaan. Parissa vuosikymmenessä Asko nousi Pohjoismaiden suurimmaksi huonekalutuottajaksi.

Verhoilija Markku Taipale muistelee lämmöllä etenkin 1960- ja 1970-lukuja. Kun tehtaalla meni hyvin, työntekijöistä pidettiin huolta ja tekemistä järjestettiin työajan ulkopuolellekin.

– Oli paljon erilaisia harrastepiirejä. Jokaiselle löytyi joku kerho: oli golf-kerhoa, shakkikerhoa, laskettelukerhoa. Itsekin olin pingiskerhossa ja pelasin jalkapallojoukkueessa 40 vuotta.

Kun vienti esimerkiksi Neuvostoliittoon veti, tehtailla kävi vierailijoita itänaapurin päämiehistä lähtien.

– Verhoomoon tehtiin Neuvostoliitosta myös turistimatkoja. Itsekin jouduin poseeraamaan monessa valokuvassa, Taipale kertoo.

Myös presidentti Kekkosen visiitti on jäänyt mieleen.

– Kekkoselle tehtiin vierailun aikana tuoli. Kun hän tuli sisään tehtaaseen, työ aloitettiin, ja kun hän poistui toisesta päästä tehdasta, tuoli luovutettiin presidentille, Taipale muistelee.

Pallotuolista tuli ajaton suosikki

Eero Aarnion vuonna 1963 suunnittelema Pallotuoli on yksi tunnetuimmista Askon kalusteista. Suunnittelija Aarnio osti tuolin hallintaoikeudet Askolta takaisin itselleen 1990-luvun alussa. Kuva: plou, pertti louhelainen

Eero Aarnion vuonna 1963 suunnittelema Pallotuoli on yksi Askon kuuluisimmista kalusteista. Siitä on muodostunut vuosikymmenien aikana kansainvälisesti tunnettu suomalaisen designin ikoni.

– Olin ihastunut lasikuituun Turun veneveistämöllä. Ajattelin, että se on mahtava materiaali ja taipuu erilaisiin muotoihin. Kun lähdin tekemään tätä isoa tuolia, päätin käyttää materiaalina lasikuitua, Aarnio muistelee.

Piirustusvaiheessa hankalinta oli päättää tuolin koko.

– Sen verran loogisuutta piti olla mukana, että tuoli mahtuisi ovesta sisään.

Kun piirrokset olivat valmiit, Aarnio päätti rakentaa mallikappaleen itse. Avuksi hän pyysi vaimonsa veljen, jolla oli kokemusta purjelentokoneiden rakentamisesta.

Kaksikko ryhtyi töihin salolaisen koulun veistoluokassa. Muutamien vaikeuksien ja kymmenen Salon-matkan jälkeen ensimmäinen Pallotuoli oli valmis. Tuoli on yhä käytössä suunnittelijansa kodin eteisessä.

Vuonna 1965 Aarnio kutsui Askon johtajia kotiinsa katsomaan uutta tuotetta.

– He eivät olleet saaneet vielä takkia päältään, kun näkivät Pallotuolin olohuoneen nurkassa. He kysyivät heti, onko tuote vapaana ja saako Asko ottaa sen mallistoonsa seuraavan vuoden Kölnin-messuille.

Messuilla Pallotuolia ostettiin 30:n maahan, ja kysyntää riittää yhä. Aarnio osti tuolin hallintaoikeudet Askolta takaisin itselleen 1990-luvun alussa.

– Joku sanoi, että olen Pallotuolin kanssa Kiinan kopioiduin tuotesuunnittelija. Pallotuolista on Kiinassa 3 000 eri kopiota.

Luokkaerot näkyivät 1970-luvuilla

Kuorma-autoliikenne oli Askon tehtaan sisäpihalla aikoinaan vilkasta.

Verhoilija Taipaleen mukaan työntekijöiden ja esimiesten välinen muuri oli 1960- ja 1970-luvuilla korkea. Samaa mieltä on Taisto Lautamatti, joka aloitti työuransa Askolla konepuuseppänä 1966. Sittemmin erikoistuotetehtaan tehdaspäälliköksi edennyt Lautamatti lopetti työnsä Askolla 1998.

– Työntekijät vastaan työnantajat -asetelma oli alkuaikoinani todella jyrkkä. Ruokatauoilla oli valtavat keskustelut siitä, miten eräässä toisessa talousmallissa kaikki on paljon paremmin, Lautamatti sanoo Neuvostoliittoon viitaten.

Jos työntekijöiden ja työnantajien välillä oli juopaa, myös työväen keskuudessa ilmeni jonkin verran sisäisiä kinoja.

– Palkansaajilla oli kaksi eri ammattiliittoa, demari- ja vasemmistojohtoinen. Kilpailu jäsenistä oli kovaa. Kun uusi tekijä tuli töihin, hänen kimpussaan oltiin heti.

Lautamatin mukaan etenemismahdollisuudet olivat Askon työntekijöille hyvät, sillä yritys kannusti henkilöstöä opiskelemaan töiden ohessa ja hakeutumaan vaativampiin tehtäviin.

Vaikeudet alkoivat 1980-luvulle tultaessa

Askon puuseppä työnsä ääressä 1990-luvun puolivälissä. Kuva: vtap

1970-luvun puolivälin kansainvälinen taantuma ja koventunut kilpailu alkoivat vähitellen murentaa Askon johtoasemaa huonekalujen valmistajana.

1980-luvulle tultaessa toiminta oli tappiollista, tuotanto osin tehotonta ja vanhanaikaista, eikä investointeihin ollut varaa. Verhoilija Markku Taipale muistelee, että irtisanomisia alkoi tulla laajemmin 1970-luvun lopulla.

– Seurasimme aina, kun yläkerrasta lähti pari pomoa tuomaan irtisanomisilmoituksia. Kyllä siinä jännityksellä odotti, että osuuko omalle kohdalle. Itse vältyin irtisanomiselta koko työurani ajan.

Markku Taipale työskenteli Askon huonekalutehtaan verhoilijana muutamaa kuukautta vaille 50 vuotta. Kuva: Janne Nieminen

Askon alamäkeä on usein selitetty liiketoiminnan rönsyilyllä.

– Kun oltiin huipulla, ajateltiin että vain laajennetaan ja laajennetaan. Kun johtoportaassa ei ollut enää Avonius-Askon sukua, olisiko ollut niin, ettei johtajilla sitten ollut sellaista sidonnaisuutta firmaan ja halua pitää siitä kynsin ja hampain kiinni, Taipale pohtii.

Hän jäi eläkkeelle Askon huonekalutehtaan jatkajan Insofan palveluksesta vuonna 2016.

Esimiestehtäviin 1970-luvun lopulla siirtynyt Taisto Lautamatti arvelee, että työmoraali pääsi monilla laskemaan liiketoiminnan kasvaessa.

– Liian suuriksi paisuvissa yrityksissä henkilöstöltä tahtoo hävitä työskentelyn alkuperäinen motiivi, joka meillä oli valmistaa Suomen parhaita huonekaluja. Välillä tuntui, ettei valvontakaan ollut riittävää. Joskus osastoilla tehtiin omia töitä enemmän kuin talon töitä.

1970-luvun lopulla yrityksen päärahoittaja Suomen Yhdyspankki puuttui voimakkaasti hallintoon. Seurasi saneerauskausi: yritysryppäitä myytiin pois, omaa mallistoa karsittiin ja henkilöstöä irtisanottiin. 1980-luvun puolivälissä Asko-Avoniuksen suku luopui omistuksestaan, ja perheyrityksestä tuli pörssiyhtiö.

– Kun ulkopuoliset johtajat tulivat, johtamismenetelmiä uusittiin lähes vuosittain. Aina tuli uusi muutos ennen kuin edellinen oli ehtinyt valua organisaation läpi. Minusta siinä hukattiin valtavasti resursseja, sanoo Lautamatti.

Lue myös: Asiakas on kaupassa kuningas, tahtoo vaikuttaa ja saada huonekalunsa yhä räätälöidympinä
 

1980-luvun lopussa Asko-konsernin tuloskehitys vaikutti positiiviselta, mutta 1990-luvun lama vaikeutti jälleen tilannetta. Lopulta konserni pilkottiin, ja sen perintöä jäivät edustamaan muoviputkiyhtiö Uponor, huonekalutehdas Insofa sekä sisustuskauppaketjut Asko ja Sotka.

Lahden kaupunginmuseon amanuenssi Sari Kainulainen kertoo, että suomalaiskodeissa on yhä käytössä paljon iäkkäitä Asko-kalusteita. Museo saa jatkuvasti yhteydenottoja ihmisiltä, jotka haluavat selvittää omistamansa tuotteen historiaa.

– Voi sanoa, että kyselyjä tulee pari päivässä. Jopa 1920-luvun kalusteista kysytään. On ilahduttavaa, että ihmiset arvostavat näitä tuotteita.

Lähteet: Lahden museot, Sari Kainulainen & Päivi Vickholm: Asko – huonekaluja Lahdesta, 2016.

Askon historiaa vuosilukuina

1918: August Avonius perustaa Lahden Puuseppätehdas -yrityksen 6. syyskuuta.

1924: Avonius käynnistää toisen, Vuoksenkadun varrella sijaitsevan tehtaan toiminnan.

1928: Tuotanto käynnistetään Lotilan radan eteläpuolella sijaitsevassa tehtaassa.

1930: Verhoiluosasto perustetaan, minkä jälkeen tuotevalikoima laajenee huomattavasti.

1931: Lahden Puuseppätehdas -nimi vaihdetaan Asko-Avonius Huonekalutehtaat -muotoon.

1931: Lontooseen perustetaan Askon konttori, joka myy lähinnä tuoleja ja tuolin osia.

1935: Perinteisestä puuseppätehtaasta siirrytään tuotantolinjoihin ja huonekalujen valmistamiseen vaihetyönä.

1937: Yhtiö perustaa putkihuonekaluosaston, joka pian erotetaan Upo-tytäryhtiöksi.

1939: Tehdasalueelle osuvat palopommit tuhoavat varastoja.

1941: Askon tytäryhtiö Upo valmistaa Lahdessa ensimmäisen Upo-silitysraudan.

1956: Tehdasta laajennetaan Pohjoismaiden suurimmaksi.

1962: Asko-tavaratalon avajaisia vietetään Lahdessa.

1963: Eero Aarnio suunnittelee pallotuolin, josta tulee 1960-luvun kansainvälinen muoti-ikoni.

1965: Askon perustaja August Asko-Avonius kuolee Hollolassa 78-vuotiaana.

1967: Asko saa ensimmäisenä yrityksenä tasavallan presidentin vientipalkinnon.

1974: Asko ja Upo ovat suurimmillaan: henkilökuntaa on yhteensä noin 7 600.

1986 Asko-konserni laajentaa toimialaansa ostamalla Oy Finlayson Ab:n

1998: Asko myy Finlaysonin

1999: Asko myy perinteisen kalusteliiketoimintansa rahoitusyhtiölle, joka yhdistää sen Sotkan kanssa Indoor Group Oy:ksi.

2012: Asko Kodinkoneet lopettaa tuotantonsa Suomessa, kun Lahden liesitehtaan tuotanto siirretään Tšekkiin.

Janne Nieminen
janne.nieminen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi