Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Sataman yö -tapahtuma on jo perinne – "Tämä on hyvää aikaa, kun illat pimenevät. Satama on nätti iltaisin", katso kuvat!

Tivolilaitteet valaisevat pimenevää iltaa Lahden satamassa. Kuva: Samuli Ikäheimo

Tivolilaitteiden värivalot hehkuvat jälleen tänä viikonloppuna Lahden matkustajasatamassa. Kesän ja syksyn taitteessa järjestettävästä Sataman yö -tapahtumassa on tullut jo perinne, sillä ensimmäisen kerran tapahtumaa vietettiin vuonna 2010.

Pääosassa tapahtumassa ovat Suomen Tivolin huvilaitteet, mutta satamassa nähdään myös erilaisia valoesityksiä. Avajaisiltaan toi oman säväyksensä pieni vesisade, joka ei innokkaimpia tivolikävijöitä haitannut.

Juuso Väkeväinen ja Inka Järvinen ovat vierailleet Sataman yö -tapahtumassa jo useana vuonna.

– Tämä on neljäs tai viides vuosi. Aina pitää tulla käymään, jos on mahdollista. Tämä on hyvää aikaa, kun illat pimenevät. Satama on nätti iltaisin. Pieni sade tuo tunnelmaa, Väkeväinen sanoo.

– Minulle tämä on kolmas vuosi. Tämä on sekä aikuisten että lasten tapahtuma, Järvinen toteaa.

Väkeväisen mielestä satama on tivolille parempi paikka kuin Launeen tapahtumakenttä.

– Sataman laivatkin ovat vieressä.

Sataman yö -tapahtuma on avoinna lauantaina kello 14–24 ja sunnuntaina kello 12–19. Lauantaina iltakymmenen aikaan Suomen Tivoli juhlii 130-vuotiskiertuettaan ilotulituksilla.

Aada Pukkinen ja Janette Siltala kävivät useissa laitteissa. Kuva: Samuli Ikäheimo
Juuso Väkeväinen ja Inka Järvinen kokeilivat ongintapeliä. Kuva: Samuli Ikäheimo
Pieni sade ei haitannut Vilho ja Salli Janssonia. Kuva: Samuli Ikäheimo
Keinut pyörivät yläilmoissa. Kuva: Samuli Ikäheimo
Sataman yö -tapahtuma jatkuu sunnuntaihin asti. Kuva: Samuli Ikäheimo
Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X