Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

SDP ja vihreät puolustavat sivistyspuolen menolisäyksiä yhtenä rintamana: "Säästöt olivat menossa ihan vääriin kohteisiin"

Kokoomuksen ryhmäpuheenjohtaja Hannu Rahkonen odottaa kaupunginjohtajan talousarvioesitystä ennen laajemman analyysin antamista. "talouden tasapainotusohjelmasta tulee pitää kiinni keinolla tai toisella"

SDP ja vihreät eivät halua vähentää kunnallisten päivähoitopaikkojen määrää. Tiistaina sivistyslautakunta päätti poistaa palveluverkkosuunnitelmasta maininnan sadan päivähoitopaikan vähentämisestä. Kuva: Mirja Hussain

Ryhmäpuheenjohtaja Sirkku Hildénin mukaan SDP:n valtuustoryhmä seisoo sivistyslautakunnan tiistaina esittämien lisämäärärahaesitysten takana.

Talousarvioraami ylittyisi sivistyslautakunnan tiistaisten ehdotusten toteutuessa 2,3 miljoonalla eurolla. Sivistyslautakunta haluaa lisätä muun muassa varhaiskasvatuspalveluihin miljoona euroa, perusopetukseen 620 000 euroa, lukiokoulutukseen 240 00 euroa ja nuorisopalveluihin 210 000 euroa.

Esimerkiksi nuorisopalveluista leikkaaminen, opettajien ja avustajien määrän vähentäminen ja päivähoitopaikkojen vähentäminen eivät ole niitä keinoja, joilla Lahden elinvoima saataisiin kasvuun. Vihreiden valtuustoryhmän ryhmäpuheenjohtaja Salla Palmi-Felin

– Olemme tietenkin valmiita neuvottelemaan, jos sivistyksen puolelta on löydettävissä jotain järkeviä säästökohteita. Ei sellaisia säästökohteita ole hirveästi kuulunut.

Hildénin mukaan puolue on "enemmän kuin valmis" hakemaan säästöjä pitkällä aikavälillä esimerkiksi huonokuntoisia yksiköitä lakkauttamalla.

– Seinistä säästäminen on SDP:lle ihan ok. Ne ovat kuitenkin pidemmän tähtäimen säästötoimenpiteitä. Säästämisessä pitää olla erityisesti sivistyspuolella pitkäjänteisyyttä. Jos säästöjä haetaan kaivamalla kaivaen ja heti, voidaan saada aikaan suurta vahinkoa.

Hildénin mukaan sivistyspuolella on säästetty viime vuosina nääntymispisteeseen asti.

– Sivistystoimialalla on paikoitellen menty niin tiukoille, että sieltä ei voi enää ottaa ilman, että se heikentäisi palvelutasoa.

Esimerkiksi kunnallisten päivähoitopaikkojen vähentäminen ei tule SDP:lle kysymykseenkään. Lautakunta päättikin tiistaina poistaa sivistyksen palveluverkkosuunnitelmasta maininnan sadan päivähoitopaikan vähentämisestä.

– Julkisen puolen on kyettävä tarjoamaan päivähoitopaikkoja, jos perheet eivät valitse tai pysty valitsemaan palveluseteliä.

Myöskään opetushenkilökunnasta puolue ei ole valmis karsimaan. Tätä varten lautakunta esitti toiveen 620 000 euron lisäyksestä.

Vihreiltäkin tukea menolisäyksille

Vihreiden valtuustoryhmä on demareiden tavoin yksimielisesti sivistyslautakunnan esitysten takana.

– Vaikka tiedämme, että talouden tasapainottamiselle on tarve, niin tässä kohtaa säästöt olivat menossa ihan vääriin kohteisiin, sanoo ryhmäpuheenjohtaja Salla Palmi-Felin.

Vihreiden mukaan viranhaltijaesityksessä kaavaillut säästöt olisivat aiheuttaneet pitkässä juoksussa lisäkustannuksia.

– Esimerkiksi nuorisopalveluista leikkaaminen, opettajien ja avustajien määrän vähentäminen ja päivähoitopaikkojen vähentäminen eivät ole niitä keinoja, joilla Lahden elinvoima saataisiin kasvuun.

Lue myös: Palveluseteli lisäsi yksityisten päiväkotien vetovoimaa Lahdessa: "Paikkamme täyttyivät tänä vuonna heti kauden alussa"
 

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Hannu Rahkonen ei koe tarpeelliseksi kommentoida sivistystoimialan talousarviota vielä kovinkaan syvällisesti. Puolue ei revi pelihousujaan tässä vaiheessa syksyä, vaikka sivistystoimialalle asetettu talousraami näyttääkin paukkuvan.

– Katsotaan rauhassa kaupunginjohtajan talousarvioehdotus ja tehdään sen perusteella johtopäätöksiä. Meidän linjamme on edelleen se, että talouden tasapainotusohjelmasta tulee pitää kiinni keinolla tai toisella.

Rahkonen uskoo, että yhteisymmärrys ryhmien välillä on löydettävissä, vaikka kiistakohtiakin eteen tulee.

Erno Laisi
erno.laisi@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi