Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lasten eri harrastusten hinnoissa paljon eroja - katso tästä laaja listaus hinnoista Lahden seudulla

Lahti haluaa koota lasten ja nuorten harrastustarjonnan yhdelle sivulle.

Jääkiekkoharrastuksen hintahaitari on yllättävän laaja. Kuva: Katja Luoma

Lapsen harrastus voi olla kevyttä ajankulua, määrätietoista opiskelua tai jopa koko perheen elämäntapa. Myös harrastusten hinnat vaihtelevat suuresti. Halvimmillaan tai jopa ilmaiseksi voi harrastaa omin päin, koulujen kerhoissa tai kuntien nuorisotoiminnassa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti viime vuonna selvityksen, jossa listattiin lasten ja nuorten harrastamisen esteitä. Selvityksen mukaan lähes 90 prosentilla oli jokin harrastus, kun mukaan laskettiin muukin kuin varsinainen ohjattu harrastustoiminta.

Valtio ja seurakunnat tukevat harrastustoimintaa laskutavasta riippuen kymmenillä tai sadoilla miljoonilla euroilla. Myös kunnat tukevat harrastamista suoraan ja välillisesti seurojen kautta. Tästä syystä harrastusten hinnat vaihtelevat paikkakunnittain eli lähinnä kunnan perimistä salimaksuista riippuen. Valmentajakuluja ei juuri ole, koska toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön.

Harrastusten hintavertailua netissä vaikeuttaa ja harhauttaa se, ettei tiedoista välttämättä ilmene, kattaako maksu pelkän syksy- tai kevätkauden vai koko vuoden. Kaudetkin voivat olla eri mittaisia, ja tuntien pituus vaihtelee.

Kilpailutoiminta tarkoittaa matkoja ja kuluja. Osassa lajeista vanhemmat velvoitetaan osallistumaan varainhankintaan.

Lahden tarjonta yhdelle sivustolle

Lahden kaupunki kokoaa parhaillaan nettisivuilleen koko kaupungin alueella tapahtuvat lasten ja nuorten harrastetapahtumat. Harrastelahti.fi :ssä voi rajata tarjontaa lajin, iän, postinumeron tai maksullisuuden mukaan. Mukana on niin kaupungin tuottamaa omaa toimintaa kuin tietoa Lahden seurakuntayhtymän ja monien yhdistysten ja yritysten tarjonnasta. Sivusto on vielä rajallinen, mutta se täydentyy koko ajan.

Perinteisesti tiedetään, että urheilussa esimerkiksi jääkiekko ja ratsastaminen ovat kalliita lajeja. Jääkiekon hinnasta valtaosa kertyy hallimaksuista, ratsastuksessa hevosten ylläpidosta. Myös soittoharrastus käy kukkarolle, sillä soittaminen on yleensä yksityisopetusta.

Valtion tai kaupungin tukikaan ei tee harrastuksesta puoli-ilmaista. Kansalaisopistojen tarjonta on suunnattu etupäässä aikuisille.

Alla poimintoja eri harrastusmahdollisuuksista Lahden seudulla.

Ratsastus

Ratsastusharrastuksen kustannukset on helppo selvittää seurojen nettisivuilta.

Ratsastustunti maksaa Lahden seudulla noin 30 euroa sarjakortilla ostaen. Tunti kerran viikossa tarkoittaa 30 viikossa 900 euroa, 50 viikossa 1 500 euroa. Viikon kesäkurssit tai leirit ovat hinnaltaan 300–500 euroa.

Halpa vaihtoehto: keppihevoset.

Ratsastustunti maksaa Lahden seudulla noin 30 euroa. Kuva: Elena Liseytseva

Jääkiekko

Jääkiekon hintahaitari on yllättävän laaja. Päijäthämäläiset jääkiekkoseurat toimivat Junior-Pelicans-kattoseuran nimissä.

Junior-Pelicans ry pyörittää 8–15-vuotiaiden harrastekiekkoilua hintana noin 400 euroa kausi eli 30 viikkoa. Hintaan sisältyy vajaan tunnin jääharjoitus kerran viikossa, oheisharjoitus sekä pelit.

Yli 15-vuotias kilpakiekkoilija on jäällä useita kertoja viikossa. Pelicansin perimä maksu on korkeimmillaan noin 3 000 euroa vuodessa ja se sisältää myös kilpailukulut. Lisäksi välineisiinkin uppoaa euroja, ja myös vanhemmilta vaaditaan osallistumista.

Halpa vaihtoehto:

Talvella voi pelata ulkokentällä korttelikiekkoa hintaan 30 euroa. Kausi kestää tosin vain 2–3 kuukautta.

Taitoluistelu

Lahden Taitoluistelijoissa voi aloittaa jo kolmevuotiaana alkaen 220 euroa vuodessa, jolloin opetusta on kerran viikossa. Kaksi kertaa viikossa maksaa lähes kaksin verroin.

Taitoluistelu aloitetaan luistelukoulusta. Se maksaa tuntimäärästä riippuen 110 tai 200 euroa lukukaudessa. Kuva: Janne Pussila

Jalkapallo

FC Kuusysi tarjoaa kevytharrastuksen eli harjoituksia kerran viikossa hintaan 180 euroa vuodessa. Seuraava porras on 400–500 euroa ja kilpailutason pelaaminen kalleimmillaan runsaat 2 000 euroa.

Salibandy

Pelaaminen Päijät-Hämeen Salibandyseurassa maksaa nuorimmille noin 200 euroa vuodessa. Kilpasarjoissa hintaa kertyy alle tuhat euroa vuodessa, kalleimmillaan noin 1 500 euroa sekä syksyllä että keväällä, mutta hintaan sisältyvät myös kisamatkat. Lahden seura joutuu kilpailemaan Kaakkois-Suomen lohkossa, mistä kertyy runsaasti matkakilometrejä ja -kuluja.

Hintaa nostavat myös salivuokrat yksityisissä tiloissa, kuten Pajulahdessa ja Vierumäellä, koska vuoroja ei ole tarpeeksi jaossa Lahden kaupungin saleissa.

Salibandyssa kustannuksia nostavat matkakulut. Kuva: Katja Luoma

PIHA-hanke

Kolmen lahtelaisen palloseuran yhteishankkeessa pyritään saamaan ainakin 500 lasta (4–7-vuotiaat) matalalla kynnyksellä jalkapallon, jääkiekon ja salibandyn pariin. Jos pelaaja osallistuu kauden aikana ainakin kahteen toimintaan, on koko talven hinta 90 euroa lajia kohden (normaalisti 180 euroa lajia kohden.)

Koripallo

Korista voi harrastaa Lahti Basketball Juniorin jäsenenä hintaan noin 500–1 300 euroa vuodessa. Lisäksi kertyy kuluja pelimatkoista.

Uinti

Tekniikkaa voi opiskella Lahden Uimaseuran harrasteryhmässä kerran viikossa noin 200 eurolla per syksy. Tunteja on kerran tai kaksi viikossa. Kilpauimarit kokoontuvat kolme kertaa viikossa hintaan 300 euroa syyskaudelta.

Parkour

Lahden Parkour Akatemiassa voi harjoitella tunnin viikossa hintaan 140 euroa syksykausi. Kilparyhmät kokoontuvat useammin syyskaudella hintaan 255 euroa.

Hiihto

Lahden Hiihtoseuran harrastehiihtokoulun toimintamaksu on 130 euroa talvessa.

Laskettelu

Lahden Hiihtoseuran alppijaoston kausimaksu vaihtelee iästä riippuen 200–1 000 euroon talvessa. Lisäksi on lunastettava Messilän kausikortti hintaan 200–320 euroa.

Yleisurheilu

Esimerkiksi Lahden Ahkeran 12–13-vuotiaat maksavat harrastuksestaan noin 200–500 euroa vuodessa.

Voimistelu

Viipurin Reipas liikuttaa harrastelijoita kerran viikossa noin 300 eurolla vuodessa.

Tanssi

Tunti viikossa Lahden Tanssiopistossa maksaa 225 euroa kaudelta, joka kestää 18 viikkoa.

Tanssikoulu HC2.0 tanssitunti kerran viikossa maksaa vuodessa noin 500 euroa.

Halpoja vaihtoehtoja: liikunta- ja nuorisoseurat.

Musiikki

Esimerkiksi lahtelainen musiikkikoulu Hauskat sävelet suosittaa aloittelijalle puolen tunnin yksityisopetusta viikossa hintaan vajaat 400 euroa kaudessa, eli tuplaten vuodessa. Hintaan sisältyy myös vapaaehtoista ryhmäsoittoa, teoriaa ja bändipaja.

Toinen yksityinen musiikkikoulu Musiikkimaa veloittaa puolen tunnin opetuksesta viikossa noin 400 euroa sekä syksyllä että keväällä. Pariopetuksena pääsee halvemmalla. Pakettiin voi kuulua yhteissoittoa ja musiikin teoriaa.

Lahden musiikkiopisto saa toimintaansa valtion ja kunnan tukea puolet kustannuksista. Hinnat vaihtelevat musiikkileikkikoulun 126 eurosta soitinopetuksen lähes 400 euroon sekä syksyllä että keväällä. Lasten hinnat ovat hiukan aikuisia edullisemmat ja sisarukset saavat alennusta.

Lisäksi tulevat kulut instrumentin hankinnasta.

Halpoja vaihtoehtoja: Esimerkiksi Vellamo-opistossa 22 minuuttia yksityisopetusta viikossa hintaan 165 euroa talvi; lasten ja nuorten kuorot.

Teatteri

Teatterikoulu Timoteissä syksy ja kevät maksavat kumpikin 120–170 euroa. Kokoontumiset kerran viikossa. Toimintaa pyörittää oma yhdistys.

Halpa vaihtoehto: Vellamo-opiston lasten ja nuorten teatteriryhmä 83 euroa koko vuosi.

Kuvataide

Taide- ja muotoilukoulu TAIKA on osa Vellamo-opistoa. Sen vuosimaksu vaihtelee 300–500 euroa.

Partioharrastus maksaa vajaat sata euroa vuodessa. Kuva: Jonne Heinonen

Halpoja harrastuksia

4H:n jäsenmaksu on yksittäiseltä jäseneltä 35 euroa ja kaikilta samaan talouteen kuuluvilta yhteensä 70 euroa vuodessa.

Partio: vajaat sata euroa vuodessa.

Koulujen, kuntien, yleisseurojen ja seurakuntien kerhot ja nuorisotoiminta

Lisätietoja liikuntaseurojen toiminnasta : https://www.phlu.fi/phlu/jasenet/

Lue myös: Pitkäaikaisimmat ystävät, ällöttävät silakkapihvit ja ilkeät hoitotädit - näin lukijat muistelevat eskarivuosiaan
 
Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi