Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lahden mäkimontun siivoustyöt alkoivat heti Cheekin konsertin jälkeen, VIP-katsomoista tuli järjestäjille purnausta

Lahden Urheilukeskuksessa viikonlopun aikana järjestetyn suurkonsertin purkutyöt ovat hyvässä vauhdissa.

Sunnuntaina valtavaa keikkalavaa purettiin Lahden mäkimontussa. Kuva: Ruska Paronen

Cheekin jäähyväiskonsertin alueen siivoustyöt alkoivat heti sunnuntain vastaisena yönä. Tapahtuman aluepäällikön Ville Koiviston mukaan roskaa oli alueella yllättävän vähän ja alue alkaa näyttää jo melko puhtaalta.

– Siivoustyöt jatkuvat toki vielä, mutta kun vertaa esimerkiksi festivaaleihin, niin roskaa on ollut paljon vähemmän, Koivisto sanoo.

Myös massiivisen esiintymislavan purkutyöt ovat käynnistyneet. Koiviston mukaan kaikki aidat ja rakenteet on tarkoitus saada purettua viimeistään maanantaina ja lavan purkutöiden pitäisi kestää niin ikään keskiviikkoon, jonka jälkeen soran poistaminen lavan alueelta voidaan aloittaa.

– Pyrimme olemaan täältä mahdollisimman nopeasti pois, jotta alueen normaalitoiminta voi jatkua ja maauimalan allasta päästään valmistelemaan talvea varten. Tavoitteena on, että tässä menisi noin viikko, Koivisto kertoo.

Hän sanoo, että lavan purkaminen vie vähemmän aikaa kuin lavan rakennustyöt, sillä rakentamiseen liittyi useampia työvaiheita.

– Lava rakennettiin niin erikoiseen paikaan, että siihen piti varata aikaa eikä kaikkea voinut tietää ennakkoon, Koivisto selittää.

Altaan ylle rakennettu lava pysyi turvallisesti pystyssä

Urheilukeskuksen parkkialuetta pääsee käyttämään jo normaalisti purkutöistä huolimatta. Maantaina myös kulku museolle ja ravintolaan helpottuu, mutta mäkimontun läheisyydessä on yhä rajattuja ajoväyliä. Kuva: Ruska Paronen

Valot Sammuu -konsertin aluepäällikkö luottaa siihen, että lavan alla ollut uima-allas ei kärsinyt mittavista lavarakenteista.

– Insinööritoimisto suunnitteli, kuinka allas suojataan ja suojaus on tehty tämän määritelmän mukaisesti. Uskon, että allas on myös pysynyt kunnossa.

Sorapatjan asentaminen altaaseen onnistui todella hyvin ja se ajoi asiansa onnistuneesti eli lava oli täysin turvallisesti pystyssä konserttien ajan, Koivisto sanoo.

Katsomorakenteet olivat vielä sunnuntaina paikoillaan, mutta roskia ei itse tapahtuma-alueella enää näkynyt. Kuva: Ruska Paronen

Valot Sammuu -konsertti aiheutti Lahden Urheilukeskuksen lähiympäristössä liikenteen poikkeusjärjestelyjä viikonlopun aikana. Sunnuntaina liikenne Urheilukeskuksen alueella oli palautunut normaaliksi.

Urheilukeskuksen aluetta sekä palveluita pääsee myös käyttämään normaaliin tapaan maanantaista alkaen.

– Mäkimonttu on vielä työmaa-alue. Rajaamme montun läheisyydestä vielä joitakin pätkiä, jotta työkoneet pääsevät kulkemaan, mutta kulkureitit eivät enää vaikuta lähiympäristöön, Koivisto sanoo.

VIP-katsomoista purnausta

Koiviston mukaan tapahtuman jälkipyykki on ollut puhdasta.

– Negatiivista palautetta ei ole sen kummemmin kantautunut. Ilmeisesti kaikki meni todella hyvin. Myös lauantaina poistuminen sujui vielä perjantaitakin paremmin, Koivisto sanoo.

Jonkun verran palautetta on tullut tapahtuman VIP-lipuista. Koiviston mukaan yhteydenottoja on tullut liittyen VIP-vieraiden pääsystä katsomoihin, sillä jotkut olivat olettaneet, että VIP-lipulla pääsisi omaan katsomoonsa A ja B katsomoiden kohdalla.

Lue myös: Cheek julkaisi kiitoksen faneilleen – "Valot sammutettiin sanoinkuvailemattoman hienon yleisön kanssa"
 

Koiviston mukaan VIP-paketteja myytiin konserttiin useampaa erilaista ja osaan kuului aikaisempi pääsy katsomoalueelle. Katsomot olivat kuitenkin kaikille konserttikävijöille samat.

– A ja B katsomoissa ei ollut alunperinkään tarkoitus erottaa VIP-vieraita muista konserttivieraista. En tiedä, mistä sellainen käsitys on joillekin tullut. Väkeä oli paikalla todella paljon ja sinänsä ymmärrän, että jos on tullut myöhään paikalle, ei ole saanut sitä parasta paikkaa ja se voi harmittaa.

Ruska Paronen
ruska.paronen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi