Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Möysän uimarannan uusi pukukoppirakennus valmistuu alkusyksyllä, kesäkioskin odotetaan kiinnostavan yrittäjiä

Möysän uimarannan uusi pukukoppirakennus on jo hahmollaan. Kuva: Janne Nieminen

Möysän uimarantaan rakennettava uusi pukukoppi- ja kioskirakennus valmistuu alkusyksyllä. Lahden kaupungin liikuntapaikkamestari Harri Uurainen sanoo, että virallisten papereiden mukaan valmista on määrä tulla lokakuussa.

– Työt ovat edistyneet sen verran hyvin, että valmista voi olla jo syyskuun puolella.

Rakennustyöt alkoivat viime syksynä vanhan pukukopin purkamisella. Alun perin koppien oli määrä valmistua jo aiemmin, mutta pohjatöiden aloitus viivästyi. Pohjatyöt päästiin aloittamaan toukokuun lopussa. Uuraisen mukaan uusia tiloja ei ole kuitenkaan missään vaiheessa kaavailtu otettavaksi käyttöön vielä tänä kesänä.

– Kun papereita allekirjoitettiin, oli ihan selvää, että se tulee käyttöön vasta ensi kaudelle.

Kioskitoiminnan uskotaan kiinnostavan yrittäjiä

Uusi rakennus on kooltaan huomattavasti edeltäjäänsä pienempi. Nyt valmistuvan rakennuksen neliömäärä on 95, kun vanhassa neliöitä oli 180. Pukukoppi- ja wc-tiloja on silti suunnilleen yhtä paljon entiseen nähden.

– Uusi rakennus on tehty nykypäivän mallin mukaisesti kompaktimpaan tilaan. Vanhassa kopissa oli järkyttävän kokoinen varastotila, Uurainen kertoo.

Ensi kesänä rantakansa pääsee luultavasti ostamaan Möysän rannalta myös pientä evästä.

Lue myös: Essi Koskinen ohjasi autoja Lahden keskustan tulvien aikana, kaupunki palkitsi hänet – "Ihmisten välinpitämättömyys ihmetytti"
 

– Uimavalvojien huoneen viereen on varattu tila, jossa on mahdollisuus kesäaikaiseen kioskinpitoon. Kyse on pienimuotoisesta kesä-, heinä-, ja elokuun toiminnasta, Uurainen sanoo.

Hän uskoo, että liiketoiminnan pyörittäminen tulee herättämään kiinnostusta.

– Kioskin terassi on sen verran ylempänä vedenpinnasta, että siitä tulee olemaan mahtavat näkymät veteen. Uskoisin, että ensi keväänä useampi yrittäjä tulee hakemaan mahdollisuutta toimia tiloissa.

Janne Nieminen
janne.nieminen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X