Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Vasemmistoliitto nimesi eduskuntavaaliehdokkaita Lahdesta, varakansanedustaja ei lähde ehdolle

Vasemmistoliiton Hämeen varakansanedustaja Antti Holopainen ei lähde ehdolle ensi kevään vaaleissa. Sen sijaan Lahden vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja ja Hämeen piirin puheenjohtaja Elisa Lientola on ehdolla. Kuvassa myös vasemmistoliiton lahtelainen varavaltuutettu Pekka Järvinen. Kuva: PEtri Koivisto

Vasemmistoliiton Lahden kunnallisjärjestö nimesi keskiviikkona neljä ehdokasta ensi kevään eduskuntavaaleihin. Ehdolle nimettiin Lahden vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja, kuvataitelija Elisa Lientola, kaupunginvaltuutettu, kone- ja metallialan opettaja Seppo Korhonen sekä trukin kuljettaja Nina Päivärinta ja vasemmistoliiton Lahden kunnallisjärjestön puheenjohtaja, koneistaja Juha Ulmanen.

Kunnallisjärjestössä äänestettiin ehdokkaista, sillä neljää tarjolla ollutta ehdokaspaikkaa tavoitteli seitsemän halukasta. Hämeen piirin puheenjohtaja Lientola sanoo asetelman olevan kovin erilainen kuin ennen kevään 2015 vaaleja.

– Silloin tilanne oli oikeastaan koko piirissä se, että ehdokkaita piti haalia. Nyt meillä on positiivinen ongelma, kun halukkaita on enemmän kuin paikkoja.

Kunnallisjärjestö tavoittelee ensi keväänä yhtä lahtelaista vasemmistoliiton kansanedustajaa. Lientola tietää, että tavoitteen saavuttaminen vaatii puolueelle yhtä lisäpaikkaa Hämeen vaalipiirissä.

– Meidän pitää pystyä nostamaan kannatuksemme Päijät-Hämeessä valtakunnalliselle tasolle. Kurssi kääntyy kovalla työllä ja sillä, että meillä on uudistunut porukka.

Antti on luvannut tukea nuoria ja uusia ehdokkaita. Hämeen vasemmistoliiton puheenjohtaja Elisa Lientola

Tällä hetkellä puolueella on yksi hämäläiskansanedustaja, riihimäkeläinen Aino-Kaisa Pekonen.

Lisää lahtelaisehdokkaita ei vasemmistoliiton listalla ensi keväänä nähdä. Edellisten eduskuntavaalien lahtelainen ääniharava, varakansanedustajaksi yltänyt Antti Holopainen ei lähde enää ehdolle.

– Antti on luvannut tukea nuoria ja uusia ehdokkaita. Hän ei ole häviämässä toiminnastamme mihinkään, vaikka ei enää ehdolle eduskuntavaaleissa lähdekään, Lientola sanoo.

Hämeen vasemmistoliitto vahvistaa piirin ehdokkaat lopullisesti syyskokouksessaan 13. lokakuuta Hämeenlinnassa.

Erno Laisi
erno.laisi@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi