Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Työministeri Lindström tutustui Lahden alueen työllisyystilanteeseen – "Työttömyyden kova ydin näkyy täällä oikein kunnolla"

Tapaamisissa keskusteltiin erityisesti pitkäaikaistyöttömyydestä.

Työministeri Jari Lindström kiersi Lahtea tiistaina minuuttiaikataululla. Kuva: Elena Liseytseva

Työministeri Jari Lindström vietti tiistaipäivän Lahdessa. Ohjelmassa oli vierailu TE-toimistossa sekä tapaaminen Lahden, Asikkalan ja Hartolan kunnanjohtajien kanssa. Lisäksi ministeri tutustui muun muassa valmennus- ja alihankintapalveluja järjestävään Lahden työn paikkaan, joka pyrkii edistämään erityisesti pitkäaikaistyöttömien työllistymistä.

Pitkäaikaistyöttömyys olikin ministerin päivän pääpuheenaihe.

– Työttömyyden kova ydin näkyy täällä oikein kunnolla. Mitä tahansa täällä tehdään, niin keinot eivät vain riitä.

Ministerin mukaan päivän aikana käydyissä keskusteluissa kävi ilmi, että vaikka talous kasvaa, ei Lahti tahdo päästä mukaan kasvuvauhtiin.

– Täällä on ollut aikanaan iso rakennemuutos. Pitkittynyt työttömyys on päässyt niin pitkälle, että monista on tullut moniongelmaisia. Heitä on todella vaikea saada kuntoutettua.

Työmarkkinat osatyökykyisille

Ministerin mukaan työttömyyteen on tartuttava valtakunnan tasolla: Lindström penää sellaisen työkykyohjelman perustamista, jonka keskiössä olisivat pitkäaikaistyöttömät, vaikeasti työllistyvät ja osatyökykyiset.

– Ihmiset pitäisi saada kuntoutettua takaisin työelämään niillä kyvyillä ja voimilla, mitkä heillä on jäljillä.

Ministerin mukaan Suomesta puuttuvat työmarkkinat osatyökykyisille.

– Sitä potentiaalia ei käytetä. Jos tämä asia pystyttäisiin ratkaisemaan, se olisi inhimillisesti ja resurssien kannalta fiksua. Olemme työllisyysasteessa sillä tasolla, että tästä ei päästä eteenpäin, ellei tähän asiaan aleta pureutua.

Toiveissa työllisyyspilotti maakuntaan

Mitään alueellisia työllisyystoimia Lindström ei Lahteen ja Päijät-Hämeeseen lupaa.

– Siitä keskustellaan, että voitaisiinko järjestää jonkinlainen pilotti jossain vaiheessa. Sellaisen viestin ainakin sain, että sellaista toivotaan.

Lue myös: Tuore kaupunginjohtaja aikoo tutustua Lahteen sähköpyörällä – "Lahdessa ei kannata kovin synkästi katsella maailmaa"
 
Juha Kaita-aho
juha.kaita-aho@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X