Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Kartanonkatu on nyt liikenteen käytössä, monet eivät välttämättä tiedä uusista liikennejärjestelyistä – "Hetkinen, siinähän menee tie"

Uusi katu aukesi liikenteelle tiistaina ennen kello yhtä. Kadun avaus muutti myös liikennöintiä K-Market Kartanoon.

Ensimmäisinä tunteina autoja liikkui Kartanonkadulla harvakseltaan. Kuva: Elena Liseytseva

Lahden Kisapuiston vierellä kulkeva Kartanonkatu aukesi liikenteelle tiistaina ennen kello yhtä päivällä. Vielä heinäkuun lopussa vaikutti siltä, että tie olisi ollut valmis avattavaksi jo elokuun toisella viikolla. Viimeistelytyöt viivästyttivät avausta kuitenkin muutamalla päivällä.

– Aikataulut välillä muuttuvat, sillä sateet ja muut vaikuttavat töihin. Tierakentamisessa ei aina tiedä, mitä maasta löytyy, kertoo Destian työpäällikkö Petteri Siilin.

Kartanonkatu on nyt moottoriliikenteen käytettävissä. Kuva: Elena Liseytseva

Vanhan linja-autoaseman kenttä Jalkarannantien ja Kisapuiston välisellä alueella pidetään toistaiseksi pysäköintialueena. Koko alue on maksutonta kahdeksan tunnin kiekkopysäköintialuetta, jolle kulku tapahtuu nyt ainoastaan Kartanonkadun puolelta. Kartanonkadun avautumisen myötä myös K-Market Kartanon Jalkarannantien puoleinen pysäköinti on poistunut käytöstä.

Ensimmäisinä tunteina hiljaista

Ensimmäisinä aukiolotunteina autoja liikkui Kartanonkadulla harvakseltaan. Alueella autoilleet ihmiset epäilivät, että monikaan ei vielä tiennyt uuden kadun olevan liikenteen käytössä. K-Market Kartanossa asioineelle Anssi Hirvosellekin asia tuli yllätyksenä.

– Autoilen Ranta-Kartanon alueella lähinnä silloin, kun vien lapsia harjoituksiin. Tien avautumisella ei ole itselleni juuri merkitystä.

K-Marketin parkkipaikalle autonsa jättäneet Henry ja Eerika Peltonen eivät myöskään tienneet järjestelystä etukäteen.

Tiistaina Kartanonkadulla autoilleet Henry ja Eerika Peltonen eivät etukäteen tienneet reitin jo auenneen. Kuva: Elena Liseytseva

– Etsimme reittiä tähän ja katsoimme vain että hetkinen, siinähän menee tie, Eerika Peltonen kertoo.

Autoa kuljettanut Henry Peltonen kertoo ajavansa Ranta-Kartanon alueella melko säännöllisesti.

– Äitini ei tykkää näistä muuttuvista liikennejärjestelyistä, mutta itselleni tämä ei ole ollut ongelma.

Vapaudenkatu mahdollisesti auki loppuviikolla

Seuraava muutos koittaa todennäköisesti perjantaina, kun Vapaudenkadun on määrä aueta ajoneuvoille. Parhaillaan kadulla tehdään asfalttipohjia ajoradoille ja kevyen liikenteen väylälle, ja torstaina ovat vuorossa asfaltointityöt. Lahden kaupungin projekti-insinööri Erkki Härkönen sanoo, että annetut päivämäärät ovat kuitenkin suuntaa-antavia.

Kuva: Anssi Hietamaa

– Niiden mukaan edetään, mutta aina pitää muistaa, että voi sattua mitä tahansa ja tulla ylimääräistä työtä. Mitään kellonaikoja emme anna, ja aikataulut saattavat venähtää päivällä tai kahdella.

Destian työpäällikön Siilinin mukaan on mahdollista, että Vapaudenkatu aukeaa vasta ensi viikon maanantaina.

Asfaltointityötä tehdään tällä viikolla myös Sibeliuksenkadulla. Katu avataan liikenteelle, kun Paasikivenkadun risteysalueen työt ovat valmiit ja liikennevalot on otettu käyttöön.

Lue myös: Jalkakäytävällä kävellyt nainen löi päänsä matalaan parvekkeeseen Lahdessa – kiinteistönomistajalla velvollisuus merkitä vaaranpaikat
 
Janne Nieminen
janne.nieminen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi