Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Helle oli liikaa hyttysillekin Päijät-Hämeessä – vaikutukset voivat näkyä vielä ensi kesänäkin

Hyttyset vähenivät juhannuksen jälkeen kuivan hellesään vuoksi. Kuva: Risto Aalto

Juhannuksen jälkeen alkanut kuiva ja kuuma jakso on verottanut hyttysten määrää myös Päijät-Hämeessä.

– Alkukesällä kun hyttyset kuoriutuivat massoittain, joiltakin alueilta tuli puheluja että hyttysiä on ollut ihan reippaasti. Suurimmaksi osaksi hyttysiä on ollut Hämeessä kohtuullisen vähän, sanoo ympäristöasiantuntija Reima Leinonen Kainuun ely-keskuksesta.

Myös Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen dosentti Jari Haimi on tehnyt havainnon vaisusta hyttyskesästä.

– Juhannuksen jälkeen tämä on ollut hyttysten osalta mieto kesä. Hyttysiä ei ole ollut liikkeellä niin, että ne olisivat häirinneet ihmisiä erityisen paljon.

Ei ole mitään syytä ennustaa hyttysrunsasta loppukesää. Dosentti Jari Haimi

Hyttysten toukat vaativat kehittyäkseen vesilammikkoja, joita ei tänä kesänä ole kovin paljon maastossa ollut.

– Todella kova helle on hyttysillekin liikaa. Ainakaan päiväsaikaan niitä ei silloin liikkeellä ole, Haimi toteaa.

Loppukesän hyttyslajit ovat keskikesän serkkuihinsa verrattuna keskimäärin vähälukuisempia ja ihmisille vähemmän inhottavia.

– Ei ole mitään syytä ennustaa hyttysrunsasta loppukesää, niin kuivaa on ollut. Tulevat sateet eivät oikein enää tähän kesään pysty vaikuttamaan, vaikka vettä tulisi kohta kovasti, Haimi sanoo.

Voi vaikuttaa myös ensi kesän hyttysmäärään

Vaikka yleisesti hyttysiä on keskikesän jälkeen ollut tavallista niukemmin, on itikoita silti voinut olla kohtuullisesti kosteikkoisilla ja kasvillisuuden suojaamilla alueilla, joissa maasto on pysynyt märkänä. Esimerkiksi soiset ja luhtaiset järvenranta-alueet ovat inisijöille suotuisia.

– Hyttysiä on vastaavasti vähemmän ylänköalueilla, joissa allikot ja ojat ovat kuivuneet, Haimi toteaa.

Kuiva hyttyskesä voi vaikuttaa hieman myös ensi kesän verenimijöiden määrään.

– Aina on jonkin verran hyttysiä, jotka pääsevät lisääntymään ja munimaan maastoon. Tämän vuoden hyttysmäärää suurempi vaikutus on kuitenkin sillä, miten tämän kesänä tuotetut munat selviävät tulevasta talvesta ja millaiset ovat ensi kevään sääolot, Haimi kertoo.

"Puutiaisetkaan eivät oikein liiku, kun on kuivaa ja lämmintä"

Ihmisille tämän kesän ikävin ötökkä lienee ollut mäkärä. Haimi ei tosin usko, että näitä pieniä vihulaisia olisi ollut liikenteessä erityisen runsaasti.

– Kun hyttysiä on vähemmän, mäkärät korostuvat ihmisten havainnoissa.

Hän muistuttaa, että aina ihmisten havainnot eivät vastaa hyönteisten todellista runsautta.

– Välttämättä lajia ei ole normaalia runsaammin, mutta sen yksilöt liikkuvat enemmän. Ihmisetkin ovat enemmän ulkona, jolloin he kohtaavat otuksia enemmän. Siten myös havaintoja tehdään enemmän.

Lue myös: Kesä tuo pistokset ja puremat iholle – lue, miten niitä voi hoitaa ja mistä tunnistaa allergian
 

Heinäkuussa alkanut helle on vaikuttanut myös puutiaisen esiintyvyyteen.

– Puutiaisetkaan eivät oikein liiku, kun on kuivaa ja lämmintä. Ne ovat suojassa maassa, Haimi sanoo.

Jos kesän vähäiset hyttyset häiritsevät, on pukeutuminen paras suojauskeino. Apua hyttyskammoon saa myös hakeutumalla tuulisille alueille.

– Sellaisilta paikoilta minäkin olen vähäiset mustikat käynyt poimimassa. Mäkien päällä avoimella alueella eivät mäkäräisetkään pysy iholla, Haimi neuvoo.

Janne Nieminen
janne.nieminen@ess.fi
Jaakko Närhi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X