Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lahden ex-kaupunginjohtaja toivoo Pekka Timoselle työrauhaa ja kehottaa Lahden demareita olemaan kinastelematta keskenään

Kari Salmi muutti liki 70 vuoden jälkeen Lahdesta Helsinkiin, mutta Lahden asiat ovat kuitenkin yhä lähellä miehen sydäntä. Hänen mielestään maakunnasta tulisi saada yksituumaisempi ja keskuskaupungin suurimpien poliittisten ryhmien pitäisi tulla nykyistä paremmin juttuun keskenään.

Kaupunkineuvos Kari Salmi toivoo, että Lahden tuleva kaupunginjohtaja Pekka Timonen saa työrauhan. Neuvoja hän ei ala Timoselle antaa. "Tein omalla kaudellani sen verran virheitä, etten ala päsmäröidä", sanoo vuosina 1995-2003 Lahtea johtanut Salmi. Kuva: Elena Liseytseva

Voittopuoleisesti ihmiset ovat käsi pystyssä, sanoo Kari Salmi lahtelaisen torikahvilan pöydässä.

– Morjenstaen, ei lyöden, tarkentaa ex-kaupunginjohtaja ja naurahtaa.

Ei ole ihme, että tuttuja riittää. Salmi ehti asua Lahdessa liki 70 vuotta.

Hän muutti puolisonsa kanssa Helsinkiin viime vuoden helmikuussa. Muutto tuntui luonnolliselta.

– Lapset ja muut sukulaiset asuvat pääkaupunkiseudulla ja vaimon työt ovat siellä. Ei minulla ole enää elossa olevia sukulaisia Lahdessa, hän perustelee.

Nyt elämä koostuu konsultin hommista ja eläkepäivistä mukavassa suhteessa.

Lahdessa hän vierailee edelleen lähes viikoittain. Salmi toimii yhä sekä Lahden ammattikorkeakoulun että Ladecin hallituksissa. Myös vapaa-ajan harrasteet tuovat miehen usein mastokaupunkiin. Jalkapallomies sadattelee FC Lahden viime viikkoista kotiesitystä Eurooppa-liigan karsinnassa islantilaista FH Hafnarfjörduria vastaan.

– Mikä ihme siinä meni pieleen? Kauden tärkein ja huonoin peli.

"En ala neuvoa ja päsmäröidä"

FC Lahden katastrofipelin paikan päällä näki myös Lahden tuleva kaupunginjohtaja Pekka Timonen. Salmi kuvailee tuntemaansa Timosta ekstrovertiksi, kielitaitoiseksi ja aktiiviseksi.

– Hyvä valinta.

Salmi varoo neuvomasta uutta kaupunginjohtajaa.

– Tein omalla kaudellani sen verran virheitä, etten ala neuvoa ja päsmäröidä, sanoo vuodet 1995–2003 Lahtea johtanut Salmi.

Enemmän hän haluaa kohdistaa kehotuksiaan poliitikkojen suuntaan. Salmi toivoo, että poliitikot antaisivat Timoselle työrauhan.

– Toivottavasti ympäristö antaa hänelle mahdollisuuden. Tunnen lahtelaisen politiikan teon hengen ja tavan vuodesta 1970 erinomaisesti. Siinä voisi olla positiivisempaakin otetta, hän muotoilee diplomaattisesti.

– Kaupunginjohtajaa ei tietenkään pidä päästää helpolla, mutta pitää löytää rakentavaa keskustelua ja eteenpäin vievää hyvää henkeä.

"Vetovoimaisuuden lisäämiseksi on vielä paljon tekemistä"

Kari Salmi muutti puolitoista vuotta sitten puolisonsa kanssa Lahdesta Helsinkiin. "Lapset ja muut sukulaiset asuvat pääkaupunkiseudulla ja vamoin työt ovat siellä. Ei minulla ole enää elossa olevia sukulaisia Lahdessa", liki 70 vuotta Lahdessa asunut Salmi perustelee. Kuva: Elena Liseytseva

Millaiseen kaupunkiin Timonen johtajaksi elokuussa saapuu? Ensimmäiset sanat, jotka tulevat Salmen suusta ovat "alisuorittaja" ja "neutraali".

– En halua olla synkistelijä. Parempaan on silti pystyttävä.

Kritiikki ei kohdistu eläköityneeseen Jyrki Myllyvirtaan. Myllyvirta oli koko kaupunginjohtajakautensa ajan 1990-luvun lamasta alkaneessa työttömyyden ja sosiaalisten ongelmien aiheuttamassa talousvankilassa, Salmi sanoo.

– Lahti ei ole laman jälkeen kertaakaan päässyt työttömyydessä alle kymmenen prosentin. Saman tilanteen ja perinnön kanssa Timonenkin joutuu painimaan. Savottaa riittää edelleen.

Salmi luonnollisesti toivoo, että Lahti on niiden harvalukuisten suomalaiskaupunkien joukossa, jotka kasvavat ja kehittyvät.

– Vetovoimaisuuden lisäämiseksi on silti vielä paljon tekemistä.

Lamkin siirtyminen osaksi Lut-konsernia ja kaupungissa järjestettävän yliopistokoulutuksen lisääminen on yksi avain kohti parempaa vetovoimaa ja elinvoimaa.

Jokke joutui tekemään ihan elukkana töitä pärjätäkseen, ja nyt Villellä on sama tilanne. Ennen koneisto oli Luttisella, nyt se vaikuttaa olevan aika lailla Mika Karilla. Kaupunkineuvos Kari Salmi (sd.)

– Mikään ei silti tapahdu itsestään. Lut-kuviokin on vielä oikeastaan tekemättä vaille valmis.

Salmi huomauttaa, että koulutussektorin yhteistyö yritysten kanssa on ensisijaisen tärkeää. Yritysten osaamistarpeisiin on kyettävä vastaamaan, Salmi sanoo.

Näivettymisen vaara on kuitenkin olemassa, hän huomauttaa.

– Helsingin ja pääkaupunkiseudun läheisyys on sekä etu että haitta. Valtion alueelliset kehittämistoimet ja panostukset tuppaavat menemään helposti Lahden yli. Toki täällä on hankkeita, joissa valtio on ollut hyvin mukana, hän sanoo mainiten moottoritien, oikoradan, eteläisen kehätien ja Salmen itsensä voimakkaasti Lahteen ajaman Sibeliustalon.

Salmen mukaan Lahden seudun olisi entistä tiiviimmin katsottava yhteiseen suuntaan. "Iso ja paha Lahti" -ajattelusta pitää päästä eroon, Salmi huomauttaa.

– Eihän tämä yhteiselo kovin helppoa ole ollut. Tuntuu, että koko ajan on päällä torjunta Lahtea vastaan sen sijaan, että tehtäisiin yhteistyötä. Yhteistyö jää liian usein puheiden tasolle.

"Yhteistä suuntaa ei voi löytää, jos kummassakin ryhmässä nokitellaan"

Jos ristivetoa on maakunnallisesti, sitä riittää myös Lahden sisäisessä politiikassa.

Valtuutettuna vuodet 2009–17 ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana vuodet 2009–12 toiminut Salmi vetoaa sekä omaan puolueeseensa SDP:hen että kokoomukseen. Valtuuston valtapuolueiden on tultava nykyistä paremmin toimeen sisäisesti sekä keskenään.

Asioista ei tarvitse olla aina samaa mieltä, mutta kompromisseja on kyettävä tekemään, hän sanoo. "Ison kuvan" pitäisi olla yhteinen.

– Yhteistä suuntaa ei voi löytää, jos kummassakin ryhmässä nokitellaan jo sisäisestikin.

Onko Lahdessa riittävän hyviä ja päteviä poliitikkoja?

– Aika suorasukainen kysymys, Salmi huokaisee.

– Kaupunkilaiset saavat juuri sellaiset edustajat, jotka ansaitsevat.

Lahteen pitäisi löytää pormestari kevään 2021 kuntavaalien jälkeen. Salmen mukaan pormestarimalli selkeyttää kaupungin johtamista, jos tärkeimpiin pesteihin valikoituu osaavaa väkeä.

Yhtä asiaa hän haluaa painottaa. Pormestariehdokkaat on kerrottava äänestäjille etukäteen.

– Se lisää vaalien kiinnostavuutta äänestäjien keskuudessa. Tämä nähtiin Helsingissä viime vuonna.

Lahden demareiden sisäinen vääntö ihmetyttää

Pitkän linjan demarivaikuttaja, Lahden kaupunginhallituksen entinen puheenjohtaja Kari Salmi ihmettelee paikallisten demareiden keskinäistä kinastelua. Kuva: Elena Liseytseva

Palataan vielä Salmen poliittiseen kotipesään. Lahden demareissa kuplii jatkuvasti, vaikka puolue on selvästi kaupungin suurin valtuustossa ja eduskunnassakin istuu kaksi lahtelaisdemaria.

Salmen mielestä Lahden demareiden pitäisi olla kiitollisia ja ylpeitä siitä, että puolueella on kaksi kansanedustajaa. Lahden kokoomus olisi tyytyväinen yhdestäkin, Salmi huomauttaa.

Kansanedustajakaksikko Mika Karin ja Ville Skinnarin ympärillä käytävää jatkuvaa kähinää hän on seurannut päätään pyöritellen.

Taustalla on "luttislaisten" ja "skinnarilaisten" kymmeniä vuosia jatkunut kamppailu, Salmi tietää.

Vaikka Lahden sos. dem. työväenyhdistyksen (ty) entinen suurmies Matti Luttinen ja Etelä-Lahden demareiden voimahahmo Jouko Skinnari ovat jo kuolleet ja Tapio Luttinen on jättänyt politiikan jo ajat sitten, vastakkainasettelu elää ja voi hyvin.

– Täällä on yhä kulttuuri, että vain yhden yhdistyksen ehdokkaita saisi tukea, sanoo työväenyhdistyksessä toiminut Salmi.

Tein omalla kaudellani sen verran virheitä, etten ala neuvoa ja päsmäröidä. Lahden ex-kaupunginjohtaja Kari Salmi

– Jokke joutui tekemään ihan elukkana töitä pärjätäkseen, ja nyt [Jouko Skinnarin pojalla] Villellä on sama tilanne. Ennen koneisto oli Luttisella, nyt se vaikuttaa olevan aika lailla Mika Karilla.

Politiikassa liian usein hyvät ja mielenkiintoiset ehdotukset ammutaan alas, jos idea tulee väärästä osoitteesta – eikä Lahden demarit ole poikkeus, sanoo Salmi.

– Ty:n suunnasta edelleen moititaan, että Ville sitä ja Ville tätä, hän sanoo ja mainitsee esimerkkinä täystyrmäyksen saaneen Skinnarin Launeen stadionidean.

Salmi ei ota kantaa siihen, onko Skinnarin ehdotelmat ja visiot realistisia tai edes järkeviä. Tärkeintä on kuitenkin haluta kehitystä ja edistystä, hän sanoo.

– Pääasia on saada asioita liikkeelle. Kisapuistokin näytti lähtevän käyntiin Laune-ehdotuksen jälkeen. Vesi lähti liikkeelle.

"Ei minusta olisi tullut hyvää poliitikkoa"

Hilkulla oli, että Salmesta olisi tullut kansanedustaja. Kevään 2007 eduskuntavaaleissa hän oli ennakkoäänien perusteella menossa läpi, mutta Jouko Skinnari kiri rinnalle ja ohi säilyttäen paikkansa. Kuinka paljon jälkeen päin ajateltuna harmittaa, että kansanedustajuus jäi kokematta?

– Sinä yönä ja varmaan seuraavana päivänä harmitti rajusti, mutta ei sen pidempään. Ei minusta olisi tullut hyvää poliitikkoa. En ole osannut ajatella asioita puhtaasti poliittiselta kannalta.

Työläisperheen pojalle SDP oli luonnollinen valinta, vaikka hänen demariuttaan on ehkä joskus kyseenalaistettukin.

– Olen edelleen jäsen. Jäsenmaksusta vapautettu ainaisjäsen, Salmi sanoo ja naurahtaa.

Kaupunkineuvos

Kari Salmi

70-vuotias kaupunkineuvos ja konsultti.

Asuu Helsingissä. Naimisissa. Kaksi lasta ja yksi lapsenlapsi.

Toimi Lahden kaupunginjohtajana vuosina 1995–2003. Apulaiskaupunginjohtajana vuosina 1983-95.

Sisäministeri Kari Rajamäen (sd.) valtiosihteeri vuosina 2004–07.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran projektipäällikkö 2008-2011 ja johtaja vuosina 2011–14.

Oli ehdolla eduskuntavaaleissa 2003 ja 2007.

Lahden kaupunginvaltuutettu vuosina 2009–17. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja 2009–12.

Täydennä virkkeet

Ex-kaupunginjohtaja jatkaa lauseita

Lahti näyttäytyy Helsingistä katsottuna kaikesta huolimatta kohtuullisen positiivisessa valossa.

Jatkossa vietän aikaa varmaankin nykyistä enemmän Espanjassa, mutta Helsingistä ei ole tarvetta muuttaa pois. Olen viihtynyt. Lahdessakin on mukavaa ja helppoa käydä.

SDP:n pitäisi täsmentää näkemyksiä ainakin ympäristö- ja ilmastoasioissa, maahanmuuttokysymyksissä ja koulutusasioissa. Puolueen pitäisi osata paremmin kiteyttää tavoitteensa kansantajuisiksi. Esimerkiksi Li Andersson (vas.) on mestari kiteyttämisessä. Siitä kannattaisi ottaa mallia. Hänen viestinsä menee kuulijalle perille.

Vapaa-aikaani vietän kesäisin Iitissä maalla ja talvella kulttuurin ja urheilun parissa.

Kaupunginjohtajan työn loppuminen oli iso pettymys. Toisenlaisiakin lupailuja oli esillä.

Erno Laisi
erno.laisi@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi