Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Ilmaisen ehkäisyn tarjoaminen nuorille jakaa mielipiteitä – Skinnari: "Tämä on tyypillinen esimerkki siitä, että joihinkin asioihin pitää panostaa eikä sanoa, ettei ole rahaa"

Sara Etola (vasemmalla) ja Roosa Rusanen ovat tehneet kuntalaisaloitteen maksuttoman ehkäisyn tarjoamisesta lahtelaisnuorille. Kuva: Aku Isotalo

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Väestöliitto ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat suositelleet maksuttoman ehkäisyn tarjoamista nuorille noin kymmenen vuoden ajan.

Nuorilla tarkoitetaan alle 20-vuotiaita, mutta esimerkiksi Väestöliitto suosittaa ilmaista ehkäisyä kaikille alle 25-vuotiaille. Syynä tähän ovat raskaudenkeskeytykset, joita tehdään määrällisesti eniten 20–24-vuotiaille.

Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä ehkäisyn saa veloituksetta vain kolmeksi ensimmäiseksi kuukaudeksi iästä riippumatta, jos aloittaja on ensikertalainen.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän hallitusta johtava kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) kertoo, että maksuttoman ehkäisyn laajemmasta tarjoamisesta on keskusteltu hyvinvointiyhtymässä jo pitkään.

Skinnarin mukaan virkamiehillä on valmis toimintasuunnitelma nykyistä laajemman maksuttoman ehkäisyn jalkauttamiseksi. Tarkastelun aika on heti syksyllä.

– Kustannuksiltaan tämä ei ole niin merkittävää, että se jätettäisiin niiden takia tekemättä. Tämä on tyypillinen esimerkki siitä, että joihinkin asioihin pitää panostaa eikä sanoa, ettei ole rahaa.

Skinnarin mukaan nykyinen kolmeksi kuukaudeksi tarjottava ehkäisy on jo vienyt kehitystä hyvään suuntaan. Tavoite on laajentaa maksutonta ehkäisyä ainakin kaikille alle 20-vuotiaille, mutta mieluiten alle 25-vuotiaille. Skinnarista tärkeää on myös se, että kynnys ehkäisyn hakemiseen on matala.

Ehkäisy tarkoittaa yleensä pillereitä, renkaita tai laastaria

Käytännössä ehkäisyllä tarkoitetaan ehkäisypillereitä, -renkaita tai -laastaria. Apulaisylilääkäri Sirpa Rekonen Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymästä kertoo, että sellaisissa poikkeustilanteissa, joissa asiakkaalla ei esimerkiksi ole varaa hankkia ehkäisyä, hänelle voidaan tarjota maksutonta pitkäkestoista ehkäisyä kuten hormonikierukkaa.

Kolmea kuukautta pidempää ilmaista ehkäisyä tarjoaa tällä hetkellä ainakin Rauma, Vantaa ja uusimpana Helsinki, joka aloitti ilmaisen ehkäisyn tarjoamisen kesäkuun alussa.

Raumalla ja Vantaalla kokonaan ilmainen ehkäisy koskee alle 20-vuotiaita. Vantaalla ehkäisyvaihtoehtoina ovat kondomien ja pillereiden lisäksi pitkäaikaiset ehkäisimet.

Helsinki tarjoaa maksutonta ehkäisyä alle 25-vuotiaille. Pillerit tai rengas tarjotaan Helsingissä vuodeksi ja kupari- tai hormonikierukka 25-vuotiaaksi asti.

Raskaudenehkäisy on kuntien vastuulla, mutta Päijät-Hämeessä hyvinvointiyhtymä järjestää kaiken sosiaali- ja terveydenhuollon.

Taloudellinen vaikutus kiinnostaa

Hyvinvointiyhtymän jäsenen Sari Niinistön (kok.) mukaan maksuttoman ehkäisyn hyödyt ja kustannustaso pitää selvittää ennen kuin systeemiä voidaan muuttaa.

– Taloudellisesti tilanne on hankala, joten kaikki mikä ei ole aivan pakollista on suurennuslasin alla. En usko, että kustannukset ovat maailmaa mullistavia, mutta se pitää selvittää.

Apulaisylilääkäri Rekonen ei vastusta maksuttoman ehkäisyn tarjoamista, mutta ei näe sille suurta tarvetta. Rekosen mukaan Päijät-Hämeen alueen raskaudenkeskeytyksissä on harvoin kyse taloudellisista syistä, vaan välinpitämättömyydestä.

– Yhteiskunnan rahat ovat tiukalla, joten johonkin muuhun kannattaisi satsata ennemmin. Vaikka antaisimme mitä ilmaiseksi, se ei korjaa keskeytyslukuja.

Muiden paikkakuntien tulokset aborttien vähenemisestä ovat ihmetyttäneet Rekosta, sillä Päijät-Hämeessä luvut eivät ole ilmaisesta kolmen kuukauden ehkäisystä huolimatta pienentyneet. Ehkäisyn maksuttomuutta tarkastellaan kuitenkin kesälomien jälkeen, koska kokemukset ovat valtakunnallisesti olleet hyviä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä keskeytyksiä tehtiin viime vuonna yhteensä 352. Lahden alueella tehdään Rekosen mukaan vuodessa noin 200 raskaudenkeskeytystä, joista noin kymmenen prosenttia tehdään alle 20-vuotiaille.

Rekosesta tälle ikäryhmälle ilmaisen ehkäisyn tarjoaminen voisi olla perusteltua, koska harvalla ikäryhmän edustajalla on säännöllisiä tuloja. Vähintään 20 prosenttia keskeytyksistä tehdään 20–24-vuotiaiden ikäryhmässä, joilla ehkäisy ei Rekosen mukaan ole kiinni taloudellisista syistä.

Rekosesta raskaudenehkäisy hoidetaan Päijät-Hämeessä poikkeuksellisen hyvin.

– Meille saa helposti aikoja, ja palvelut ovat tällaisenaan paremmat kuin pääkaupunkiseudulla, jossa ne ovat enemmän levällään.

Lahdessa tehty kuntalaisaloite

Myös Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu (sd.) kannattaa maksuttoman ehkäisyn tarjoamista nuorille ja aikoo ottaa aiheen puheeksi hyvinvointiyhtymän kanssa syksyllä.

Komun mukaan Raumalla on päästy säästöihin tarjoamalla ilmaista ehkäisyä alle 20-vuotiaille. Kustannusten lisäksi kysymys on periaatteesta.

– Nuorten ehkäisyn pitää olla kunnossa varallisuudesta tai mahdollisuuksista riippumatta. Rauman kokemusten ja kaupunkilaisjärjen mukaan se on myös taloudellisesti kannattavaa.

Lahdessa aiheesta on tehty myös kuntalaisaloite viime vuoden keväällä. Aloitteen mukaan kunnissa, joissa ehkäisyä tarjotaan maksuttomasti nuorille, raskaudenkeskeytysten ja sukupuolitautien määrä on vähentynyt.

Yhden aloitteen tekijän Sara Etolan mukaan tavoite oli nostattaa aihetta kuntavaalien aikaan.

– Odotimme maakuntavaaleja, joiden yhteydessä olisimme voineet nostattaa aihetta uudestaan. Nyt näyttää siltä, että laitamme aloitteen syksyllä eteenpäin.

Etolan mukaan Lahdessa maksuttoman ehkäisyn eteneminen on ollut hidasta ja kaupunki on vedonnut siihen, että ehkäisyä tarjotaan jo nyt kolmeksi kuukaudeksi veloituksetta. Etola arvelee, että Lahdessa on pelätty talousvaikutuksia.

– En tiedä, ollaanko täällä myös konservatiivisia siinä mielessä, että ehkäisyä pidetään yksityisasiana eikä siitä puhuta niin avoimesti.

Alina Mäkynen
alina.makynen@ess.fi
Pitäisikö Päijät-Hämeessä tarjota pidempiaikaista maksutonta ehkäisyä nuorille?
Pitäisikö Päijät-Hämeessä tarjota pidempiaikaista maksutonta ehkäisyä nuorille?
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X