Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

14:stä nykyisestä hämäläiskansanedustajasta jatkokautta hakee ainakin 11 – demaripakkaa sekoittaa kokenut Johannes Koskinen

Perussuomalaiset on nimennyt jo kahdeksan ehdokasta ja kokoomuskin kuusi. Ehdokaslistoja täydennetään syksyllä. Hämäläisistä kansanedustajista jatkohalujaan pohtivat Sirkka-Liisa Anttila (kesk.), Kalle Jokinen (kok.) ja Anne Louhelainen (sin.).

Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankissa viime vuodet työskennellyt hämeenlinnalainen Johannes Koskinen (sd.) tavoittelee paluuta eduskuntaan. Kuva: Mirja Hussain

Puolueiden ehdokasasettelu Hämeessä on eduskuntavaalien lähestyessä kovin eritahtista. Moni puolue ehti nimetä maakuntavaaliehdokkaita ja valmistautua henkisesti alunperin syksylle suunniteltuihin vaaleihin.

Nyt kaikkien puolueiden tähtäin on suunnattu eduskuntavaaleihin. Hämeen perussuomalaisilla ehdokaslistalta löytyy jo kahdeksan nimeä ja kokoomukselta kuusi. Muut puolueet eivät ehdokkaitaan ole vielä virallisesti nimenneet.

Jokaisessa puolueessa ehdokashankinta on kuitenkin täydessä käynnissä. Yhteensä kukin vaalilista voi nimetä 14 ehdokasta huhtikuussa 2019 pidettäviin vaaleihin.

Etelä-Suomen Sanomat käy läpi eduskuntapuolueiden ehdokasasetelmat.

SDP

Lahden kaupunginvaltuutettu, liikunta- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Marju Markkanen (sd.) tavoittelee eduskuntavaaliehdokkuutta. Kuva: Juha Peurala

Hämeen demarit järjestää jäsenäänestyksen elo-syyskuussa. Ehdokkuudesta kisaavat istuvat kansanedustajat Tarja Filatov Hämeenlinnasta sekä Mika Kari ja Ville Skinnari Lahdesta.

Edelliset eduskuntavaalit väliin jättänyt Johannes Koskinen tavoittelee paluuta eduskuntaan. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Koskinen oli vaalipiirin ylivoimainen ääniharava. Viime vuodet Koskinen on työskennellyt Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankissa Lontoossa.

Hämeen demareiden puheenjohtajan Miia Nahkurin mukaan ehdokkuudesta kiinnostuneita on selvästi enemmän kuin paikkoja listalla on. Jäsenäänestykseen osallistuu 16 ehdokasta.

Päijäthämäläisistä demareista paikkaa 14 ehdokkaan joukossa hakevat Lahden kaupunginhallituksen jäsen Sirkku Hildén, Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kirsi-Maarit Lehtimäki, Lahden liikunta- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Marju Markkanen ja Padasjoen kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Mira Vilkman.

Lisäksi ehdolla jäsenäänestyksessä on Iitin kunnanhallituksen puheenjohtaja Eemeli Lehtinen, jonka ehdokkuus Hämeessä vaatisi paitsi jäsenäänestyksessä menestymistä, myös Iitin maakuntavaihdosta ennen eduskuntavaaleja.

Nahkuri kertoo, ettei jäsenäänestyksen 14 parasta valikoidu automaattisesti lopulliselle listalle.

– Jäsenäänestyksestä on aiemmin mennyt 12 nimeä läpi. Piirihallituksen tulee pitää huolta siitä, että esimerkiksi sukupuoli- ja aluejakauma on tasapainossa, ja siksi pelivaraa on vähän jätettävä, itsekin ehdolle aikova riihimäkeläinen Nahkuri sanoo.

Kokoomus

Lahden kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Hannu Rahkonen on ilmoittanut halustaan olla ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa. Kuva: Katja Luoma

Hämeen kokoomus on nimennyt kuusi ehdokasta, joiden joukossa on kaksi näkyvää lahtelaispoliitikkoa. Ensimmäistä kertaa eduskuntaan pyrkii Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Milla Bruneau, toista kertaa Arkadianmäelle yrittää puolestaan Lahden teknisen ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja Francis McCarron.

Lisäksi Lahden kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Hannu Rahkonen on ilmoittanut kiinnostuksestaan asettua ehdolle.

Kokoomuksen listalta nykyisistä kansanedustajista uupuu eduskuntaryhmän puheenjohtaja, orimattilalainen Kalle Jokinen, joka harkitsee yhä jatkohalujaan.

– Minulla on pari vaihtoehtoa, joita harkitsen ennen kuin teen lopullisen päätöksen. En halua tässä vaiheessa kertoa muista vaihtoehdoista enempää, koska niihin liittyvät keskustelut ovat vielä kesken, Jokinen sanoo.

Sen sijaan opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen Forssasta ja kansanedustaja Timo Heinonen Lopelta on jo asetettu ehdolle.

Hämeen kokoomuksen puheenjohtaja, Lahden kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Juha Rostedt ei näillä näkymin ole itse asettumassa ehdokkaaksi.

Kokoomuksessa ehdokkaista ei todennäköisesti äänestetä. Rostedtin mukaan ehdokaslista kootaan neuvottelemalla.

Valtaosa listasta on kasassa jo syyskuussa, mutta muutamia paikkoja saatetaan jättää vielä vapaaksi myöhempää täydennystä varten.

Perussuomalaiset

Hämeen perussuomalaiset on nimennyt jo kahdeksan ehdokasta 14:stä. Ehdolla ovat muun muassa molemmat Hämeen PS-kansanedustajat Rami Lehto Lahdesta ja Jari Ronkainen Hollolasta.

Lisäksi Päijät-Hämeestä paikkaa Arkadianmäeltä hakevat Asikkalan kunnanhallituksen jäsen Mira Nieminen ja Heinolan kaupunginhallituksen jäsen Marko Heino. Täydennystä listaan on luvassa syksyllä.

PS:n Hämeen piirin puheenjohtajana toimivan Niemisen mukaan ainakin yksi lahtelaisehdokas tulee Rami Lehdon rinnalle.

– Yhden ehdokkaan varaan ei voi isoissa kaupungeissa laskea. Pitää olla monen profiilin ehdokkaita, Nieminen sanoo.

Edellisissä eduskuntavaaleissa perussuomalaisten ääniharava Hämeessä oli hollolalainen Anne Louhelainen. Perussuomalaisista reilu vuosi sitten loikanneen äänikuningattaren perään ei puolueessa haikailla, sanoo Nieminen.

Nieminen kuitenkin myöntää tekemistä riittävän, jotta Louhelaisen jättämä aukko kyetään paikkaamaan. Louhelainen sai vuoden 2015 vaaleissa yli 6 700 ääntä, neljänneksi eniten koko vaalipiirissä.

Puoluegallupeiden pohjamudissa painivia sinisiä nykyisin edustava Louhelainen ei ole vielä tiedä, aikooko hän ehdolle ensi keväänä.

Keskusta

Istuvista kansanedustajista hollolalainen Juha Rehula ja lahtelainen Martti Talja hakevat eduskuntaan myös ensi keväänä.

– Jos puolue asettaa ehdolle, Talja tarkentaa omalta osaltaan.

Sen sijaan forssalainen konkarikansanedustaja ja ex-ministeri Sirkka-Liisa Anttila harkitsee vielä ehdokkuutta. Päätöksen hän aikoo tehdä vuodenvaihteen tienoilla. Joulukuussa 75 vuotta täyttävä Anttila sanoo käyvänsä perusteellisessa terveystarkastuksessa ennen päätöksen tekemistä.

Tuleva eduskuntakausi olisi Anttilan kymmenes. Rehula on istunut eduskunnassa syksystä 1996 saakka ja Talja keväästä 2015.

Keskustan Päijät-Hämeen piirin puheenjohtaja Jukka Mölsän mukaan ehdokkaat asetetaan virallisesti syksyllä. Mölsä toivoo, että istuvien päijäthämäläisten lisäksi ehdolla nähdään esimerkiksi Hilkka Kemppi, joka keräsi edellisissä eduskuntavaaleissa kelpopotin.

Entinen keskustanuorten puheenjohtaja toimii tätä nykyä Asikkalan kunnanvaltuuston puheenjohtajana.

Kristillisdemokraatit

Kristillisdemokraattien Hämeen piirin puheenjohtaja ja Lahden kaupunginhallituksen jäsen Sonja Falk aikoo ehdolle eduskuntavaaleissa. Puolueen Hämeen ykkösnimi Päivi Räsänen hakee jatkokautta. Kuva: Mirja Hussain

KD:n menestys on Hämeessä on ollut pitkään riihimäkeläisen Päivi Räsäsen harteilla. Ex-ministeri ja puolueensa edellinen puheenjohtaja on valmis kantamaan taakkaa myös ensi keväänä.

Vuodesta 1995 saakka kansanedustajana toiminut Räsänen haki kuluvan vaalikauden aikana Kelan pääjohtajan tehtävää, muttei tullut valituksi. Hän sanoo, ettei Kelan pääjohtajan paikan hakeminen tarkoittanut sitä, etteikö kansanedustajan työ enää motivoisi.

Räsäselle on ollut jo pitkään selvää, että hän aikoo hakea jatkokaudelle.

– Motivaatio on korkealla. Ei ole mitään erityistä syytä, miksi en lähtisi. Terveydentila on hyvä ja elämäntilanne on vapaa, niin mielelläni olen käytettävissä.

Minulla on pari vaihtoehtoa, joita harkitsen ennen kuin teen lopullisen päätöksen. Kansanedustaja Kalle Jokinen (kok.)

Ehdokkaita puolue ei ole vielä virallisesti nimennyt, mutta Hämeen piirin puheenjohtaja, lahtelainen Sonja Falk sanoo pullien olevan ehdokashankinnan osalta hyvin uunissa. Falk itse aikoo ehdolle eduskuntavaaleihin.

Lopullisesti Hämeen KD:n ehdokkaista päättää piirihallitus syksyllä.

Vasemmistoliitto

Riihimäkeläinen toisen kauden kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen on lähdössä hakemaan jatkokautta.

– En ole allekirjoittanut ehdokaslomaketta tai antanut virallisesti suostumusta, mutta suuri intohimo ja palo olisi jatkaa tätä työtä.

Hämeen vasemmistoliiton puheenjohtaja, lahtelaisvaltuutettu Elisa Lientola sanoo, että puolueella on jo nyt enemmän ”ehdokasehdokkaita” kuin listalle mahtuu.

Virallisesti Hämeen ehdokkaat valitsee piirin yleiskokous lokakuussa.

– Yritämme ensin alueellisesti ratkaista, ketkä lopulta ehdolle asettuvat. Jos ratkaisua ei saada aikaiseksi paikallistasoilla, järjestetään jäsenäänestys, sanoo itsekin ehdolle haluava Lientola.

Lahtelainen varakansanedustaja ja Lahden kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja Antti Holopainen sanoo, ettei ole vielä tehnyt ratkaisua suuntaan tai toiseen.

– Ehdokkuus on harkinnassa. Teen päätökseni syksyn aikana.

Vihreät

Hämeen Vihreiden puheenjohtaja Kati Liikonen toivoo näkevänsä Lahden kaupunginvaltuutetun Nelli Nevalan (kuvassa oikealla) ehdolla eduskuntavaaleissa. Kuva: Mirja Hussain

Hämeen vihreiden ehdokaspakka alkaa selvitä elo-syyskuun taitteessa. Hämeen vihreiden puheenjohtaja, padasjokelainen Kati Liikonen ei sano juuta tai jaata omasta saati muiden ehdokkuuksista.

Lahtelaisista hän kuitenkin toivoo ehdolle Riina Puusaarta ja Nelli Nevalaa. Molemmat nousivat ensi kertaa Lahden valtuustoon vuosi sitten keväällä.

Vihreiden kampanjoinnilta Hämeessä puuttuu ilmiselvä veturi, sillä hämäläistä vihreää kansanedustajaa ei nykyisessä eduskunnassa ole. Liikonen ei murehdi ”supertähden” puuttumista. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa kampanjavetureita on kaksi, jos Hämeen vihreiden asettama tavoite täyttyy.

– Tavoitteemme on saada kaksi kansanedustajaa, toinen Päijät-Hämeestä ja toinen Kanta-Hämeestä. Gallupien ja edellisten kuntavaalien perusteella se on täysin realistista, Liikonen sanoo.

Kuva: Kati Eloranta
Aikataulu

Eduskuntavaalit 2019

Vaalipiirien paikkamäärien vahvistuminen 31.10.2018. Näillä näkymin Hämeestä valitaan 14 kansanedustajaa.

Ehdokashakemusten jättöpäivä 5.3.2019. Ehdokasasettelun vahvistaminen 14.3.2019.

Ennakkoäänestys kotimaassa 3.–9.4.2019.

Ennakkoäänestys ulkomailla 3.–6.4.2019.

Vaalipäivä 14.4.2019.

Tulosten vahvistaminen 17.4.2019.

Erno Laisi
erno.laisi@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi