Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Kunnat varustelevat laavujaan kilpaa, kun luontomatkailun suosio kasvaa – katso kartasta missä sijaitsevat Päijät-Hämeen kuntien laavut

Tulevaisuudessa kuntien ja yhteisöjen merkitys laavujen tarjoajana lisääntyy, sillä Metsähallitus luopuu noin viidenneksestä ylläpitämistään taukopaikoista rahan puutteen takia. Ensisijaisesti vähemmän käytettyjä ja kauempana suosituista kansallispuistoista sijaitsevia taukopaikkoja ja kohteita tarjotaan kunnille sekä yhdistyksille.

Jalkarannan laavu. Kuva: Katja Luoma

Kun Hollolan Martta maaseutuohjelman projektikoordinaattori Sari-Anna Vilander ehdotti uuden laavun rakentamista Hollolaan Tiirismaan luontoreittihankkeen yhteydessä, sai hän vastaukseksi kiivaita päiden pudisteluja.

– Eihän tänne kannata laavua tehdä, kun se kuitenkin tuhotaan, muistelee Vilander muiden sanoneen.

Ja olihan siinä totuuden perää. Hollolassa on vuosien varrella ollut useampiakin kunnan omistamia laavuja, mutta yksikään niistä ei ole selvinnyt ilkivallalta, rikkomiselta tai polttamiselta. Viimeisimpänä laavuna Hollolassa paloi Kutajärven luontopolun laavu noin viitisen vuotta sitten. Uusia laavuja ei alueelle olla sen koomin kunnan puolesta rakennettu – ennen kuin nyt.

– Sinnikkäästi päätin kuitenkin yrittää laavun puolesta ja lopulta siihen suostuttiin, Vilander kertaa.

Toukokuun lopulla Hollolaan valmistui uusi tuliterä laavu, joka ristittiin Martan majaksi kansantarinoissa seikkailevien paikallisten jättiläisten Hollon ja Martan mukaan.

Laavu on käytännössä avokota, sillä lattiaa siihen ei rakennettu. Martan majalta löytyy kuitenkin kelpo tulentekopaikka ja polttopuita, joita aletaan toimittamaan laavulle säännöllisin väliajoin, kunhan laavun hoitosuunnitelma saadaan valmiiksi.

– Hollolassa laavulle oli selkeästi tarvetta, sillä laavun perään on kyselty paljon. Toivomme, että laavu on nyt ilkivallalle vähemmän alttiilla paikalla, joskin kevään ainoan ukkosen aikaan sen läheisyydessä oli pieni, ilmeisesti salaman aiheuttama metsäpalo, Vilander sanoo.

Sahat järveen ja puut kerralla palamaan

Hollola ei suinkaan ole ainut, jossa julkiset laavut ja avokodat ovat joutuneet ilkivallan kohteeksi. Lahdessa lähivuosien aikana uudelleen on jätetty rakentamatta yhteensä kolme laavua: Kariston laavu, Liipolan laavu sekä Paterkallion laavu.

– Paterkallio korjattiin useamman kerran tulipalon jäljiltä, mutta lopulta ei enää viitsitty, sanoo Lahden kaupungin ylläpitohortonomi Seija Nurkkala.

Samaa virttä laulaa myös Heinolan kaupungin liikuntapaikkamestari Jorma Hakulinen, jonka mukaan esimerkiksi Salijärven laavu poltettiin useamman kerran.

Nykyisin paikalla on enää pelkkä nuotiopaikka. Laavua useammin Heinolassa palaa kuitenkin Hakulisen mukaan laavun yhteydessä oleva huussi tai roskis. Isompia tuhotöitä tapahtuu harvakseltaan.

– Sahojakin on heitelty järveen ja viety mukana. Perinteiseen ilkivaltaan ollaan jo totuttu ja turruttu, Hakulinen tuumaa.

Sekä Jorma Hakulinen että Seija Nurkkala tunnustavat molemmat, että laavujen puuvarastoja on vaikea saada kestämään pitkään. Hakulisen mukaan heinolalaisilla laavuilla puita käydään anastamassa omaan käyttöön ja Nurkkalan mielestä erityisesti lahtelaisilla kaupunkilaavuilla on huomattu, että kokkojen tekeminen vaikuttaisi olevan hauskaa puuhaa.

Valtavan nuotion jälkeen polttopuita ei välttämättä jää muiden käyttöön. Riistakameroitakin ollaan Heinolan suunnassa kokeiltu tuhotöiden tekijöiden nappaamiseksi, mutta huonolla menestyksellä. Lahden puolella ylläpitohortonomi Seija Nurkkala vierastaa ideaa kameravalonnasta.

– Valvontakamerat ovat joskus käyneet mielessä, mutta eihän niitä voi metsään laittaa. Tavallaan tarkkailu sotii sitä ajatusta vastaan, että luontoon voi lähteä pakoon kaupungin hälinää ja rauhoittumaan itsekseen, pohtii Nurkkala.

Luontobuumi ajanut ilkivallan ohi

Grillimakkara maistuu matkailijoille. Kuva: Juha Peurala

Huolimatta satunnaisesta ilkivallasta, Päijät-Hämeen laavukulttuuri tuntuu voivan hyvin.

– Ehkä ajat ovat muuttuneet. Nykyään myös nuoret liikkuvat metsässä enemmän ja perheet vievät lapsiaan laavuille. Mitä enemmän luonnossa liikutaan ja käytetään rakennettuja taukopaikkoja, sitä enemmän niitä opitaan myös arvostamaan, pohtii Hollolan Martta maaseutuohjelman projektikoordinaattori Sari-Anna Vilander.

Myös tilastojen valossa metsään suunnistetaan yhä enemmän. Lahden ympäristöpalveluiden luonnonsuojeluvalvojan Asko Riihelän mukaan viime vuonna Lapakiston luonnonsuojelualueella vieraili noin 20 000 ihmistä ja tänä vuonna luvun odotetaan kasvavan entisestään.

Lisäksi Metsähallituksen Sisä-Suomen puistoalueen puistojohtajan Tuula Peltosen mukaan Päijänteen kansallispuistossa vierailee vuosittain noin 14 000–15 000 ihmistä. Peltosen mielestä käyntimäärä on todennäköisesti vielä suurempi, sillä vilkkaan vesiliikenteen takia kaikkia vierailijoita ei pystytä tarkasti laskemaan.

Päijät-Häme ei ole luontomatkailun saralla mikään poikkeus, sillä myös yleisesti suomalaisten kansallispuistojen käyntimääräluvut kasvavat alituimaan, muistuttaa Peltonen.

Hänen mukaansa jatkuva puhe luonnossa liikkumisen terveysvaikutuksista sekä hyvät ulkoilureitit ja palvelut houkuttelevat ihmisiä luontoon.

– Ihan muutaman vuoden aikana on voitu jo puhua luontomatkailubuumista. Luontohan on ollut jo pitkään kärjessä Suomen matkailun vetovoimatekijänä, mutta nyt kävijöiden määrän kasvu näkyy esimerkiksi pienten matkailuyritysten kasvussa, jotka keskittävät palveluitaan juurikin luontokohteiden ja puistojen yhteyteen. Lisäksi suomalaiset itse harrastavat yhä enemmän viikonloppumatkoja lähialueensa luontokohteisiin, Peltonen sanoo.

Laavuja yhä enemmän yhdistysten ja kuntien hoidettavaksi

Tulevaisuudessa kuntien ja yhteisöjen merkitys laavujen tarjoajana lisääntyy entisestään, sillä Metsähallitus ilmoitti keväällä vähentävänsä Luontopalvelun ylläpitämiä taukopaikkoja suomalaisissa luontokohteissaan noin viidenneksellä.

Taustalla on luontomatkailun kasvava kysyntä, jonka vuoksi puistojen ja taukopaikkojen huoltotyöt ovat lisääntyneet. Valtion rahoitus Metsähallitukselle on kasvavasta työmäärästä huolimatta pysynyt samana, eivätkä resurssit enää riitä toiminnan ylläpitämiseen nykyisessä kasvutahdissa.

– Tarkoituksena on kohdistaa resursseja niihin paikkoihin, joissa käyntimäärät ovat korkeat ja luopua paikoista, joissa käydään vähemmän, Tuula Peltonen Metsähallituksesta sanoo.

Päijät-Hämeessä ei Peltosen mukaan ole montaa kohdetta, joiden tulevaisuudesta käytäisi keskusteluja. Päijänne-Keitele-veneretkeilyreitille mahtuu hänen mukaansa joitain laitureita.

Peltonen muistuttaa myös, että ennen kuin jostain kohteesta luovutaan täysin, on tärkeää, että sen ylläpitoon etsitään aluksi ratkaisuja alueen kuntien, kaupunkien ja yhdistysten kanssa.

Esimerkiksi Päijät-Hämeessä Metsähallitus teki kummisopimuksen Sysmän Kammiovuoren taukopaikan hoidosta paikallisen kyläyhdistyksen kanssa, jonka tekemää hoitotyötä kunta tukee rahallisesti.

Peltosen mukaan kunnilla on jo tähän asti ollut iso merkitys ulkoilureittien ja kohteiden tarjoajina. Kunnissa myös ymmärretään Peltosen mielestä hyvin laavujen ja luontoreittien ylläpidon tärkeys ja niiden vaikutus kunnan imagoon sekä paikallistalouteen matkailun kannalta.

Myös Sysmän matkailu- ja markkinointineuvoja Raija Hänninen sanoo, että kunnassa on todellakin herätty luontomatkailijoiden buumiin ja laavut nähdään osana kunnan vetovoimaa.

Vuoden takaisen Kammiovuoren laavun kunnostuksen lisäksi tänä kesänä Sysmässä on jatkettu laavu-urakkaa kahden muun laavun verran.

– Olemme rakentaneet lattian jo pitkään olemassa olleille Virtaan laavulle ja Haavistonniemen laavulle. Molemmista löytyy nyt myös laituri, puuvarasto, halkoja, tulisija sekä huussi. Putsasimme laavujen rannat kaisloista, joten nyt ne näkyvät myös melojille hyvin, Hänninen kertaa.

Sysmän lisäksi myös Asikkalasta kerrotaan, että uusi kunnallinen laavu on rakenteilla Pernasaareen vielä tämän kesän aikana.

Maakunnan laavut

Laavujen kustannukset kunnittain

Lahden kaupungille laavujen ja nuotiopaikkojen hoitaminen kustantaa noin 20 000 euroa vuosittain. Laavuja on kaupungin alueella 11 kappaletta, joista Lahti on tehnyt kunnossapitosopimukset Lahden työllisyysasioiden Ympäristöpajan ja Nuorisopalveluiden kanssa. Laavujen huoltoon kuuluu puhtaanapito, polttopuiden toimitukset kerran kuussa sekä rakenteiden kunnossapito. Saman sopimusten piirissä ovat myös luontoreittien, eli Lehmusreitin, Mukkulan puistopolun, Porvoonjoen reitin ja ylimaakunnallisen reitin kunnossapito.

Heinolan kaupungilla on 7 laavua, joista yhtä huoltaa yhdistys. Laavujen kustannuksista ei ole selkeää arviota, sillä se lasketaan työntekijän käyttämän tuntimäärän mukaisesti. Heinolan kaupungille kustannuksia ei synny puista, sillä halot hakataan kaupungin omilta mailta. Kaupungin lähilaavuja huolletaan parhaimmillaan kolme kertaa viikossa, mutta kauempana olevia laavuja harvemmin. Heinolassa puita tuodaan laavuille lisää myös pyynnöstä, esimerkiksi kouluryhmille ja suuremmille seurueille.

Asikkalalla on 8 laavua, joiden hoitokustannukset ovat 5000–7000 euroa vuosittain. Asikkalan laavujen hoito on ulkoistettu useammalle yhdistykselle. Lähilaavuille puita viedään kuukausittain, mutta saariin puuhuolto tehdään vain kerran vuodessa.

Padasjoen kunnalla on yksi laavu, jota huolletaan keväästä syksyyn kahden viikon välein ja sesonkiajan jälkeen harvemmin. Laavun vuosittaiset kustannukset koostuvat polttopuista, kenttämestarin työajasta ja kilometrikorvauksista. Kaikkiaan laavun vuosikustannukset ovat noin 500 euroa.

Yksi laavu löytyy myös Kärkölän kunnalta, jolle laavun ylläpitäminen siirtyi tämän vuoden aikana sitä aiemmin huoltaneelta kyläyhdistykseltä. Kärkölän laavun hoitokustannukset liikkuvat 500–1000 euron välillä vuosittain. Puita laavulle viedään vain kerran vuodessa, mutta laavun roskakoria käydään tyhjentämässä useammin.

Sysmän kunta maksaa vuosittain 3 000 euroa Kammiovuoren laavun ylläpidosta, jonka huolto on ulkoistettu kyläyhdistykselle. Kahden muun laavun hoitosopimus solmitaan kesällä maanomistajien kanssa. Kahden laavun hoitokustannuksista ei ole vielä selvyyttä, mutta niiden varusteluun kuuluu myös puiden kuljetus, huussin hoito ja yleinen kunnossapito.

Hollolan kunnan yhdestä laavusta ei olla tehty tarkkaa kustannusarviota tai hoitosopimusta. Kuluvan kesän aikana Tiirismaan luontoreitille on tarkoitus tehdä virallinen hoitosuunnitelma, joka sisältää myös laavun huollon ja kunnossapidon. Laavun tuomiin kustannuksiin kuuluu käytännössä lähinnä polttopuut ja niiden tuonti laavulle sekä yleinen siisteys ja kunnossapito.

Orimattilassa ja Hartolassa ei ole kunnan tai kaupungin omistamaa laavua.

Ruska Paronen
ruska.paronen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X