Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lahden joukkoliikenneuudistuksella pyritään miljoonasäästöihin – ensimmäinen runkolinja suunnitellaan jo tänä kesänä

Bussiliikenteestä pyritään eri keinoin tekemään entistä houkuttelevampaa. Kustannuksia halutaan vähentää toimintaa tehostamalla.

Taru Kivioja kulkee työmatkansa keskustan ja Nastolan välillä bussilla numero 4. Vuoroväli korvataan uudella ja nopeammalla runkolinjalla jo ensi vuonna. Kiviojan mielestä bussimatka ei nykyiselläänkään kestä liian pitkään, mutta vuoroja voisi kulkea tiheämpään tahtiin. Kuva: Katja Luoma

Lahden seudun joukkoliikenneuudistuksen on määrä toteutua asteittain vuodesta 2020 alkaen. Mitään konkreettista ei ole vielä piirretty paperille, mutta tavoitteet ovat selvillä: pyrkimyksenä on tehdä bussilla liikkumisesta aiempaa sujuvampaa ja työmatkaliikenteestä nopeampaa.

– Suurin muutos tulee olemaan linjaston selkiytyminen. Linjoja ei ole jatkossa enää yhtä paljon. On selkeät runkolinjat, ja niitä täydentävät linjat, joukkoliikennesuunnittelija Katja Suhonen kertoo.

Runkolinjoilla pääsee Suhosen mukaan tulevaisuudessa nopeasti keskustaan. Samalla vuorovälit lyhenevät.

– Mahdollisesti on vielä jotain poikittaisliikennettä, että pääsee asuinalueelta toiselle kulkematta keskustan kautta, Suhonen lisää.

Vaikka suunnittelutyö on vasta alussa, on jo erottunut suuntia, mistä bussiliikenteelle keskustaan on paljon kysyntää.

– Esimerkiksi Ahtialantie on selkeä runkolinjan väylä. Myös Mukkulankatu on selkeä väylä. Mitään ei ole kuitenkaan vielä kartalle piirretty, Suhonen toppuuttelee.

Nopeutta Nastolan ja Hollolan välille

Ensimmäistä runkolinjaa aletaan suunnitella Nastola–Lahti–Hollola-välille jo nyt, sillä Nastolan ja Hollolan välisen liikenteen sopimus päättyy ensi kesänä.

– Ainakin reittiä Nastolasta Lahteen pyritään nopeuttamaan reilusti, sillä nyt matka-aika on kaksinkertainen omaan autoon nähden. Vuoroja pyritään ennemmin lisäämään kuin vähentämään, jos se on taloudellisesti mahdollista, Suhonen sanoo.

Lue myös: Lahti ostaa Telialta tietoja ihmisten liikkumisesta
 

Muita runkolinjoja aletaan sommitella kartalle elo-syyskuussa. Tarkoituksena on, että viimeisetkin bussilinjat olisivat runkolinjaston mukaisia vuonna 2022.

Työsuhdematkalipun toivotaan lisäävän bussimatkustamista

Joukkoliikenteen uudistamisen taustalla ovat säästöpaineet. Toiveissa on, että vuonna 2022 bussiliikenteen kustannukset alenisivat miljoona euroa nykyisestä. Nykyisellään kustannukset liikkuvat 4–5 miljoonan euron vuositasolla.

Kunnianhimoiseen tavoitteeseen koetetaan päästä tekemällä bussiliikenteestä aiempaa houkuttelevampaa. Matkustajien määrät ja näin myös lipputulot halutaan kasvuun.

Bussien houkuttelevuutta koetetaan parantaa esimerkiksi kehitteillä olevalla työsuhdematkalipulla. Sen avulla työpaikka voi halutessaan sponsoroida työntekijöiden liikkumista bussilla.

– Sen on muissa kaupungeissa todettu lisänneen merkittävästi työmatkaliikennettä busseilla. Kyseessä on veroton etu työntekijälle 300 euroon asti, liikenneinsinööri Kristiina Kartimo toteaa.

Toinen säästökeino on toiminnan tehostaminen.

– Kustannuksia halutaan alas. Se tarkoittaa sitä, että vuorojen määrää ei voida lisätä paljoa. Katsomme, missä joukkoliikenteelle on potentiaalia ja minä kellonaikoina, Suhonen kertoo.

Auto on bussia helpompi matkustustapa

Lahden seudun joukkoliikenteessä tehtiin viime vuonna 7,3 miljoonaa bussimatkaa. Vaikka luku kuulostaa isolta, tehdään kaikista matkoista edelleen vain viisi prosenttia bussilla. Alhainen prosenttiosuus selittyy Suhosen mukaan pitkälti sillä, että henkilöautoilu on Lahdessa helppoa ja nopeaa.

– Täällä ei ole ruuhkia, ja työpaikoilla on hyvin ilmaisia pysäköintipaikkoja. Bussilinjatkin ovat vähän kierteleviä. Pysäkkejä on tiheästi, mikä tekee liikkumisesta hidasta.

Juha Kaita-aho
juha.kaita-aho@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X