Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Uutisanalyysi: Lahti teki Vihreä pääkaupunki -kisassa minkä kykeni, mutta riittäisikö täydellinenkään suoritus?

Kisan tuomariston kysymys paljasti, ettei Lahden ole välttämättä helppoa voittaa kisaa, kun vastassa on jopa eurooppalaisia miljoonakaupunkeja ja mahdollisesti myös politiikkaa.

Lissabon juhli vuoden 2020 Vihreä pääkaupunki -titteliä torstaina Nijmegenissä. Kuva: Kimmo Kangas

Kun mahdollisuus voittoon on yksi kolmesta, on tappio aina karvas. Etenkin jos mahdollisuuksia voittoon pidetään aidosti realistisina.

Lahtea Green Capital 2020 -kisan finaalissa edustaneen delegaation pettymys oli torstai-iltana Hollannin Nijmegenissä silminnähtävä. Usko voittoon oli keskiviikon ja torstain aikana vahvistunut.

Paljon ei lohduttanut, että Belgian Ghentin edustajat olivat jopa pettyneempiä.

Voiton vei lopulta Lissabon. Tätä oli etukäteen uumoiltu, mutta mitenkään selvänä portugalilaisten voittoa ei pidetty, olihan kaupunki saanut finalisteista selvästi heikoimmat arvosanat. Häviäjän suussa maku on aina tappion hetkellä hapan, mutta ensihetkellä lahtelaisten ja ghentiläisten arvio oli, että paras kaupunki ei kisaa voittanut, vaan kenties sopivin.

Kisan järjestäjän eli Euroopan unionin komission mielestä ei ollut varmastikaan haitaksi, että palkinto meni eteläeurooppalaiselle pääkaupungille. Nyt yhdettätoista kertaa jaettu Vihreä pääkaupunki -tunnustus on aiemmin mennyt vain kahdesti Välimeren maihin, kun Pohjoismaista palkinnon ovat pokanneet jo Tukholma, Kööpenhamina ja viime vuonna Oslo.

Salamyhkäinen finaali

Lahtelaiset painottivat useaan otteeseen, että Vihreän pääkaupungin -tittelillä ei ole niin suurta väliä, kun jo kisan finaaliin pääsy on voitto.

Ehkä näin, mutta silti jääminen toistamiseen himmeämmille mitalisijoille pakottaa pohtimaan hankalia kysymyksiä. Missä Lissabon onnistui voiton arvoisesti ja ennen kaikkea, mitä Lahti voisi jatkossa tehdä paremmin, jos kisassa aiotaan yrittää vielä jatkossa.

Analyysia vaikeuttaa se, ettei kisan finaali ole mitenkään läpinäkyvä. Kun alkuvaiheessa hakijakaupungit pisteytetään asiantuntijoiden voimin selkeiden kriteerien perusteella, käydään finaali esityksin, joita ulkopuoliset eivät pääse seuraamaan.

Yleinen käsitys on, että lopputuloksessa suljettujen ovien takana pidettyjen esitysten painoarvo on suuri. Näin tietysti täytyy Lissabonin voiton myötä ollakin, olihan kaupunki kolmesta finaalikaupungista 12:lla ympäristöindikaattorilla arvioituna heikoin ja erityisesti Ghentiä selvästi perässä.

Asiallinen esitys, vaan ei erityisen innostava

Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Milla Bruneau (kok.) yritti yhdessä muiden lahtelaisten kanssa vakuuttaa, että Lahti ansaitsisi Vihreä pääkaupunki -tittelin. Kuva: Kimmo Kangas

Millainen se Lahden esitys sitten oli? Yhdellä sanalla kuvailtuna asiallinen. Asiat olivat hallussa ja ne oli harjoiteltu. Ehkä turhankin hyvin. Latistiko käsikirjoituksen noudattaminen rentoutta, luovuutta ja innostusta?

Usein sanotaan, varmaankin räikeästi yleistäen, että suomalaiset osaavat suunnitella ja valmistaa asioita, mutta niiden myyminen on vaikeampaa. Valitettavasti kulunut fraasi oli helppo uskoa Nijmegenissä.

Lahtelaisten oma käsitys oli, että esitys oli parempi ja rennompi kuin viime vuonna. Oli vaikea kuvitella, mitä voisi tehdä vielä paremmin.

Parannettavaa toki löytyy. Esimerkiksi Lahden hakemus sai palautetta siitä, että vaikkapa vanhat hankkeet ja budjetit on esitelty viimeiseen pilkkuun, mutta esimerkiksi tiekartat asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi olivat huomattavasti epämääräisempiä. Esityksessä voisi taas antaa kuuluvan äänen tavallisille kaupunkilaisille ja vaikkapa yrittäjille.

Riittäisikö täydellinenkään suoritus?

Iso kysymys on, riittäisikö mikään? Lahden esityksen jälkeisessä kysymysosiossa tuomariston saksalaisjäsen kyseenalaisti Lahden koon ja sijainnin. Karrikoituna viesti oli, miten pieni ja syrjäinen Lahti voisi olla Vihreä pääkaupunki ja tiennäyttäjä suurille EU-kaupungeille.

Tuomarin kysymys tuohdutti lahtelaisia. Syystäkin. Jos asenne on oikeasti tuo, ei täydellisinkään hakemus taitaisi riittää tuomaan Vihreän pääkaupungin titteliä Lahteen.

Ehkä kisa kannattaisi sitten jatkossa suunnata selkeämmin suurkaupungeille. Ymmärtäisivät syrjäiset hiihtopitäjät olla sitten vaivautumatta.

Kimmo Kangas
kimmo.kangas@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi