Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Heinolan maastopalon sammutustyöt yhä käynnissä - kallioinen maasto vaikeuttaa sammuttamista

Maastopalo Heinolassa. Kuva: Sami Kuusivirta

Heinolan Marjoniementien läheisyydessä Naurissuonmäellä keskiviikkona syttyneen suuren maastopalon sammutustyöt jatkuvat edelleen. Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai hälytyksen palosta keskiviikkona noin kello 14.45.

Sammutustyöt ovat olleet käynnissä koko yön ja jatkuvat päivystävän palomestari Juha Lahtisen mukaan pitkälle torstaihin. Käynnissä ovat tällä hetkellä jälkisammutustyöt, eikä leviämisvaaraa enää ole.

Sammutustöissä on yön aikana ollut kolme yksikköä kerrallaan, ja miehistöä on vaihdettu läpi yön. Torstaina aamuseitsemän aikaan paikalla oli kaksi yksikköä, ja Lahtinen arvelee sammutustöiden jatkuvan päivällä yhdellä tai kahdella yksiköllä kerrallaan.

– Olemme käyttäneet yksiköitä koko alueelta, esimerkiksi tällä hetkellä sammutustöissä on yksiköitä Hollolan puolelta. Olemme vaihtaneet ja kierrättäneet väkeä, Lahtinen lisää.

Lahtisen mukaan sammuttamisesta on tehnyt erityisen vaikeaa palopaikan kallioinen maasto. Lisäksi maastoa on palanut varsin syvältä.

Lahtinen toteaa, että palon syttymissyytä on mahdotonta arvioida. Alueella ei hänen mukaansa ollut käynnissä mitään toimintaa, josta palo olisi voinut saada alkunsa.

Yhteensä palo levisi noin 15 hehtaarin alueelle.

Sohvi Auvinen
sohvi.auvinen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X