Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Asukasyhdistys tuohtui: Lahden Anttilanmäellä kaadettiin puita uudisrakennuksen tieltä, kuuleminen unohtui

Alueen asukkaiden mielestä kaadetut puut olivat maisemallisesti merkittäviä, osa yli 100-vuotiaita.

Lahden Anttilanmäellä on kaadettu koulun uudisrakennuksen tieltä useita puita.

Anttilanmäellä rakennetaan paraikaa tiloja ruotsinkieliselle koululle ja päiväkodille. Vanha suojeltu koulurakennus peruskorjataan ja sen viereen nousee uusi yksikerroksinen sivurakennus. Vanha siipirakennus on purettu uudisrakennuksen tieltä.

Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistyksen mukaan koulun tontilta kaadettiin viime perjantaina kolme mäntyä ja viisi vaahteraa, kaikkiaan kahdeksan puuta. Yhdistys huomauttaa, että kaadetut puut olivat maisemallisesti merkittäviä, osa yli 100-vuotiaita, ja että niiden kaatamisessa unohdettiin naapureiden kuuleminen.

Puut on merkitty asemakaavassa säilytettäviksi, joten niiden kaatamiseen olisi tarvittu poikkeamispäätös, katsoo tiistaina kokoontunut asukasyhdistyksen johtokunta. Osallisilta ei kysytty suostumusta näin huomattavaan toimenpiteeseen, joka poikkeaa asemakaavasta, rakennusluvasta sekä Anttilanmäen maiseman yleisestä suojelutavoitteesta. Toimenpide olisi yhdistyksen näkemyksen mukaan edellyttänyt todennäköisesti myös maisematyölupaa.

Kuva: Anssi Hietamaa

Asukasyhdistys on tuohtunut siitä, ettei Lahden kaupungin rakennusvalvonta ota alueen asukkaita aidosti neuvottelukumppaneikseen.

– Meidän käsityksemme on, että rakennusvalvonnan pitäisi noudattaa maankäyttö- ja rakennuslain määräämiä menettelytapoja ja neuvotella kanssamme. Tätä edellytetään, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Silja Kostia.

Kostian mukaan yhdistys ei ole ainakaan toistaiseksi ryhtymässä jatkotoimiin, kuten hallintokanteluun, vaan yhteistyöhön rakennusvalvonnan kanssa toivotaan parannusta neuvotteluteitse.

Anttilanmäellä on vuonna 2010 voimaan tullut suojelukaava ja siihen sidotut rakennustapaohjeet. Kaikki rakentaminen, purkaminen ja puiden kaataminen on luvanvaraista.

Markus Luukkonen
markus.luukkonen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X