Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Paavolan yli 50 miljoonan kampus hyväksyttiin Lahden valtuustossa – osa päättäjistä olisi halunnut palauttaa asian valmisteltavaksi

Aikuiskoulutuskeskus saneerataan osana Paavolan kampushanketta. Kiinteistöön sijoitetaan Tiirismaan yläkoulu ja englanninkielinen opetus. Kuva: Mirja Hussain

Runsaan 50 miljoonan euron hintainen Paavolan koulukampus jakoi mielipiteitä Lahden kaupunginvaltuustossa maanantaina. Osa valtuutetuista olisi halunnut palauttaa asian valmisteltavaksi, jossa hankesuunnitelmalle saataisiin vaihtoehtoja.

Helena Salakan (kok.) tekemän palautusesityksen mukaan nykyiselle hankesuunnitelmalle olisi laadittu vähintään kaksi vaihtoehtoa marraskuun loppuun mennessä.

– Päättäjien on saatava vaihtoehtoja, jotta päätös voisi olla mahdollisimman järkevä, hän perusteli.

Palautusesitys kaatui äänestyksessä lukemin 34–24, yksi tyhjä.

"En oivalla, miten hintaa pienennettäisiin"

Paavolaan on suunnitteilla 1 350 lukiolaisen ja lähes tuhannen peruskoululaisen kampus, joka valmistuu 2022–2023. Hanke käsittää Aikuiskoulutuskeskuksen sekä Muotoiluinstituutin peruskorjauksen ja uudisrakentamisen. Kampukseen kuuluu lisäksi Kannaksen lukio, jossa niin ikään tehdään muutostöitä.

Rakennushankkeiden kustannusarvio on yhteensä 50,9 miljoonaa euroa, mikä on 17,5 miljoonaa euroa enemmän kuin tilaselvitysvaiheessa arvioitiin. Kampukselle sijoittuvat Tiirismaan yläkoulu ja englanninkielinen opetus, Tiirismaan ja Kannaksen yhdistyvä uusi lukio sekä Wellamo-opisto.

Paavolan kampushankkeen taustalla ovat Tiirismaan koulun sisäilmaongelmat, jotka johtivat koulurakennuksen sulkemiseen. Peruskoulu siirtyi parakkitiloihin viereiselle Ursan kentälle. Tiirismaan lukio puolestaan muutti evakkoon Aikuiskoulutuskeskukseen.

Vaihtoehdon, jossa Tiirismaan yläkoululle tehtäisiin uudet tilat nykyisen koulun paikalle, on arvioitu tulevan Paavolan kampushanketta kalliimmaksi.

– Ihan äkkiseltään en oivalla, miten hintalappua pienennettäisiin. Aikuiskoulutuskeskuksen korjaus on välttämätön. Sen lisäksi rakennettaisiin Tiirismaalle uudisrakennus, jonka kustannusarvio on 30 miljoonaa euroa, sivistysjohtaja Tiina Granqvist huomautti valtuuston kokouksessa.

Granqvist vetosi valtuustoa hyväksymään Paavolan hankesuunnitelman. Hän huomautti, että uuden suunnitelman tekeminen olisi työlästä ja kallista.

– Olisi todella ikävää, jos esitys palautetaan lähtöpisteeseen ja aikataulua edelleen viivästytetään. Paavolan kampuksessa tilankäyttö on todella tehokasta ja synergiaedut ovat erityiset. Tiirismaan parakit ovat todella kalliita, ne maksavat yli kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Olisi todella harmillista, jos parakkikausi pitenisi. Toivon, että hankkeessa päästään eteenpäin mahdollisimman nopeasti.

Aiempi käsittely yksimielistä

Ennen valtuuston käsittelyä Paavolan hankesuunnitelma oli hyväksytty yksimielisesti sivistyslautakunnassa, konserni- ja tilajaostossa sekä kaupunginhallituksessa. Osa päättäjistä ihmetteli palautusesitystä.

– Tämä herättää aidon kysymyksen, että onko prosessissa jotain vialla, koska käymme kiivasta keskustelua vielä valtuustossa, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu (sd.) totesi.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi