Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Valtatie 12:n tietyöt alkoivat – liikennehäiriöt mahdollisia jo kesäkuussa

Tillolan ja Keltin välisellä tieosuudella alkoi rinnakkaistien rakentaminen ja siltatöiden valmistelu.

Kuvituskuva. Kuva: Leevi Vähälä

Valtatie 12:lla Iitin Tillolan ja Kouvolan Keltin välillä alkoivat tämän viikon maanantaina rakennustyöt. Kesän aikana tieosuudella rakennetaan rinnakkaistietä ja valmistellaan siltatöitä.

Liikenneviraston tiedotteen mukaan työt keskittyvät kesäkuun aikana pääosin Iitin Tillolan päähän ja KymiRingin kohdalle rakennettavan eritasoliittymän eteläpuolelle.

Myöhemmin kesällä työt jatkuvat Tillolassa alikulkusillan ja KymiRingin eritasoliittymän sillan rakentamisella. Molempien siltojen kiertotiejärjestelyt ovat parhaillaan työn alla.

– Nyt luomme edellytyksiä sille, että siltoja päästään rakentamaan myöhemmin tänä kesänä, kertoo rakennusurakoitsijan edustaja Ilkka Kaarakainen Destialta tiedotteessa.

Toukokuussa tieosuudella alkoivat puuston ja kantojen poistotyöt. Ne jatkuvat edelleen.

Lue myös: Vt 12:n parannuksesta haittaa liikenteelle tulevina kesinä
 

Liikenteelle muutokset näkyvät vasta heinäkuussa. Pientä häiriötä voi kuitenkin olla jo kesäkuussa, jolloin liikenne saatetaan joutua pysäyttämään hetkellisesti louhintatöiden vuoksi.

Hankkeen työmaalla työskentelee tässä vaiheessa vielä alle 20 henkilöä, mutta kesän aikana vahvuus tulee kasvamaan merkittävästi.

Jannika Melkko
jannika.melkko@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi