Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Korean valtion omistama laitos avaa yhteislaboratorion Lahden Niemen kampuksella

Professori Stephan Pflugmacher Lima toimii tutkii kaupunkivesistöjen myrkkyjä Lahden yliopistokampuksella. Kuva: Sami Kuusivirta

Lahden Niemen kampuksella vietetään perjantaina kansainvälisen yhteislaboratorion avajaisia. Laitoksen perustavat Korean valtion omistama Korean Institute of Science & Technology (KIST Europe) ja Helsingin yliopisto.

KIST Europen tehtävänä on edistää maailmanlaajuisesti tutkimus- ja kehittämistoimintaa teknologian alalla. Pari vuotta sitten laitos perusti soveltavan ekotoksikologian laboratorion Berliinin teknilliselle yliopistolle.

Lahtelaistunut Professori Stephan Pflugmacher Lima toimi aiemmin Berliinissä KIST Europen alaisen soveltavan ekotoksikologian yhteislaboratorion johtajana. Nyt tämä laboratorio aloittaa toimintansa Lahdessa Niemen kampuksella.

Helsingin yliopiston ympäristötieteellinen tutkimus Lahdessa on keskittynyt kaupunkien viheralueiden ekosysteemipalveluihin, hulevesiratkaisuihin, viherkattoihin, ympäristömyrkkyjen ja liikenteen päästöjen vaikutuksiin. Professori Pflugmacher Liman ansiosta vesistöekosysteemiosaaminen vahvistuu entisestään. Laboratorioyhteistyön myötä myös kansainvälisyys lisääntyy.

KIST Europen ja Helsingin yliopiston yhteislaboratorion tutkimustuloksia sovelletaan käytännöksi vesiekosysteemien ja veden laadun suojelemiseksi. Uuden yhteislaboratorion tavoitteena on kehittää uusia luonnonmukaisia menetelmiä vesistöympäristöön.

Yhteislaboratorion avajaisia kunnioittaa läsnäolollaan Etelä-Korean Suomen suurlähettiläs Soo-gwon Kim.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi