Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Persvakoäijille kiitoksena pullaa ja olutta – haalarikansaa ei aina muisteta, mutta arvostus säilyy silti

Etelä-Suomen Sanomissa julkaistu kolumni otti kantaa siihen, miten julkisessa keskustelussa harvemmin annetaan painoarvoa duunareiden, kuten asfalttityöntekijöiden tai putkimiesten työlle. Lahdessa duunarit kertovat saavansa arvostusta alanasa ulkopuolelta eri tavoin alasta riippuen.

Putkiasentaja-harjoittelijat Jarno Malasko (vas.) ja Jerry Piltti kokevat saavansa työstään kiitosta ja arvostusta. Kuva: Elena Liseytseva

Pitkän linjan putkimieskaimat Marko Ahokas ja Marko Halme kokevat, että Suomessa työmiehen ammattia osataan arvostaa.

– Tietoteknillisen osaamisen lisääntyminen yhteiskunnassa vaikuttaa siihen, että yhä enemmän arvostetaan kädentaitoja ja tekeviä ammatteja. Putkimiehen työ voi olla likaista eikä kaikista ole siihen. Se lisää osaltaan arvostusta niitä kohtaan, jotka työtä tekevät, Halme tuumaa.

Erilaisia ammattien arvostustutkimuksia on tehty Suomessa iät ajat. Vuodesta toiseen tustutkimusten kärkisijoilla notkuvat samat ammatit: kirurgit ja lääkärit sekä poliisit ja palomiehet. Myös opettajien työtä arvostetaan Suomessa suuresti.

Etelä-Suomen Sanomissa 2.6. julkaistussa kolumnissa Persvakoäijät saapuvat silloin, kun asiat menevät pieleen kosmologian professori Kari Enqvist kirjoitti kärkkäästi siitä, miten esimerkiksi putkimiehiä ja asfalttityöntekijöitä ei paljon julkisuudessa ylistetä, vaikka juurikin heidän työnsä kantaa yhteiskuntaa eteenpäin. Enqvistin mukaan julkisessa keskustelussa tulisi antaa paljon enemmän arvostusta kädentaitoja ja tilannetajua vaativille ammateille.

Lue myös: Persvakoäijät saapuvat silloin, kun asiat menevät pieleen
 

Termi persvakoäijä saa LVI-alalla työskentelevän Halmeen ja Ahokkaan hymähtämään.

– Meillä sitä sanotaan työmiehen hymyksi, Halme virnistää.

LVI-huoltopalvelua pyörittävä Marko Halme tunnustaa kuitenkin, että laskutusasioista on toisinaan väännettävä kättä asiakkaan kanssa, vaikka työ sinällään keräisikin kiitosta.

– Puolet yksityisasiakkaista on sellaisia, joille on selitettävä, mistä työn hinta syntyy. Asiakas näkee monesti vain työmiehen, joka saapuu paikalle, mutta matkat ja materiaalit on myös laskutettava.

Sekä Halme että Ahokas tunnistavat lisäksi tilanteen, jossa putkimies on kutsuttu yksityishenkilönä kylään, mutta samalla pyydetään asiantuntemusta esimerkiksi lattialämmityksestä – vaivanpalkaksi tarjotaan olutta.

– On kokeiltu saunottaa, nyökyttelee Halme, mutta lisää, että tuttuja autetaan tietysti silloin kun voidaan.

Perinteiset arvojakaumat kummittelevat taustalla

Tampereen yliopiston sosiologian professorin Pertti Alasuutarin mukaan yhteiskunnassa on aina vallinnut arvojako ruumiillisen työn ja niin sanotun henkisen työn, kuten yritysjohdon välillä.

– Fyysistä työtä tekevät kokevat usein ruumiillisen työn oikeana työnä. Työn johdon ajatellaan olevan vain haitta, joka sotkee työtä, eivätkä pomot ymmärrä oikeasta työnteosta yhtään mitään. Tilanne on sama myös toiseen suuntaan.

Alasuutarin mielestä duunarialan arvostukseen vaikuttaa varmasti myös se, miten mediassa näille aloille kouluttautuvia ammattikoululaisia käsitellään.

– Amiksiin kohdistetut negatiiviset stereotypiat vaikuttavat sekä alojen arvostukseen yleisesti että niiden houkuttelevuuteen nuorten itsensä keskuudessa.

40 vuotta kirvesmiehenä toiminut Taisto Ohtonen allekirjoittaa Pertti Alasuutarin kommentit fyysisen ja henkisen työn jakaumasta. Ohtonen on itse kokenut työnsä merkittävyyden arvostelemista erityisesti hyvin koulutettujen 30–50-vuotiaiden keskuudessa.

– Epäarvostus tulee rivien välissä. Jopa omassa tuttavapiirissäni on tullut vastaan näitä tilanteita, joissa korkeasti koulutetut eivät välttämättä arvosta suorittavaa puolta, Ohtonen toteaa.

Kirvesmiehen mukaan syy arvostuksen puutteeseen johtuu usein erilaisista lähtökohdista, kuten vanhempien koulutustaustasta.

– Jos vanhemmatkin ovat korkeasti koulutettuja, ei välttämättä ymmärretä mitä duunarityöhön kuuluu, hän sanoo.

Liittojen mukaan keskustelussa olisi parantamisen varaa

Liittotasolla persvakoäijäalojen arvostusta ei ole tutkittu.

Rakennusliiton tiedotuspäällikkö Heikki Korhonen arvioi näppituntumalta arvostuksen vaihtelevat paljolti alan mukaan.

– Putkimiehet kokevat varmasti saavansa enemmän arvostusta ihmisiltä kuin rakennusmiehet, sillä he ovat enemmän tekemisissä suoraan asiakkaiden kanssa.

Korhonen hämmästelee alalla yleisesti vallitsevaa vinoumaa, jossa yritykset arvostavat suomalaista työtä, mutta teettävät työn siitä huolimatta ulkomaalaisilla alihankkijoilla.

– Samaan aikaan kun tunnustetaan suomalaisen kädentaidon ja osaamisen merkitys, työn rakenne on muuttunut enemmän projektin johtamiseksi, jossa työ ulkoistetaan ulkomaalaisille tekijöille. Lisäksi aikatauluista on tehty todella tiukkoja. Kärjistettynä voisi sanoa, että rakentaminen aloitetaan jo lähtökohtaisesti kuukauden myöhässä, Korhonen tokaisee.

Suomen LVI-liiton toiminnanjohtaja Tiina Strand puolestaan kokee, että duunariammateista käytävässä yhteiskunnallisessa keskustelussa olisi parantamisen varaa.

Strandin mukaan, kun jokin menee pieleen, ihmiset helposti syyttävät alan tekijöitä huonosti tehdystä työstä. Keskusteluista usein unohdetaan, että myös asukkaalla itsellään on vastuu asuntonsa kunnossapidosta.

– Ihan kuin autoakin pitää tankata ja huoltaa myös omasta kodista on pidettävä huolta. Esimerkiksi ilmanvaihdon suodattimet tulee säännöllisesti vaihtaa, jotta sisäilmaongelmia ei synny.

Persvakoäijiä kiitetään pullan ja oluen kera

Kirvesmies Taisto Ohtonen uskoo, että jatkuvat homekoulu-uutisoinnit sekä julkisuutta saaneet rakennusalan yritysten hämäräpuuhat syövät varmasti osaltaan alan tekijöiden arvostusta ja kunnioitusta. Onnistumisista kirjoitetaan harvakseltaan ja vielä harvemmin kiitos niistä lähtee duunareille.

Eteenpäin on silti tultu, myöntää Ohtonen.

– Vielä 80-luvulla Helsingin Sanomat uutisoivat, että jos et mene kouluun joudut rakennukselle töihin.

Myös lämmönjakohuoneen saneeraustöiden parissa uhkivat putkiasentaja Marko Ahokas ja työharjoittelija Jarno Malaska kokevat asenteiden parantuneen vuosien saatossa.

– Vielä 30 vuotta sitten putkiasentajia kuuli kutsuttavan putkirunkkareiksi, Malaska virkkoo.

Asenteista työtä kohtaan kertoo myös se, että putkimies selviää harvoin yksityisasunnolle tehdyltä työkeikaltaan ilman, että oltaisi käyty kahvipöydän kautta.

– Usein keikalle saapuessa ensimmäisenä eteen laitetaan kahvit ja leivät ja todetaan, että eiköhän aloiteta näillä. Oluttakin on tarjottu, Ahokas sanoo.

Ruska Paronen
ruska.paronen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X