Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Suojatie keskellä Kärpäsenmäkeä on koko eteläisen Suomen vaarallisin, poistetaan käytöstä

Jalankulkuliikennevaloja ei voi rakentaa pitkään mäkeen, koska raskaan liikenteen olisi vaikea pysähtyä alamäessä ajoissa suojatielle ja toisaalta lähteä liikkeelle ylämäkeen. Kuva: ESS / Jani Keronen

Suojateitä poistetaan Uudenmaan ely-keskuksen alueella tänä kesänä käytöstä neljä kappaletta: yksi Lahdesta, yksi Raaseporista ja kaksi Porvoosta. Työt ajoitetaan kesä- ja heinäkuulle.

Lahdesta poistuu käytöstä Hämeenlinnantiellä, vanhan raviradan kohdalla oleva suojatie, joka ylittää viisi ajokaistaa keskellä Kärpäsenmäkeä. Poistotyö tehdään käytännössä jyrsimällä. Samalla poistetaan liikennemerkit ja asennetaan väliaikainen varoitusmerkki suojatien poistamisesta.

Ely-keskuksen mukaan suojatie on luokiteltu vaarallisimmaksi Uudenmaan ely-keskuksen alueella.

– Jalankulkuliikennevaloja ei voi rakentaa pitkään mäkeen, koska raskaan liikenteen on vaikea pysähtyä alamäessä ajoissa suojatielle ja toisaalta lähteä liikkeelle ylämäkeen, perustelee ely-keskus.

Kärpäsenmäellä, hieman vanhan raviradan risteyksen yläpuolella on lähes 20 vuoden ajan päivystänyt kuuluisa mummo, joka valvoo, että autoilijoiden ajonopeudet ovat kohdallaan, ajovalot päällä ja turvavyöt kiinni.

Lue myös: "Välillä huudan ja näytän käsillä" - Kärpäsenmäen liikennettä vuosia vahtinut mummo saa poliisiltakin kiitosta
 

Ely-keskus suosittelee tien ylitystä vilkkaan liikenteen aikana Kasakkamäentien tai Kärpäsenkadun risteyksen liikennevaloista.

– Suojatien poistaminen, vaihtoehtoisen reitin käyttäminen ja tien ylittäminen rauhallisena hetkenä edistävät liikenneturvallisuutta tässä kohteessa enemmän kuin nykyinen suojatie, jatkuvat perustelut.

Uudenmaan ely-keskus hoitaa liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyviä asioita Uudellamaalla ja Hämeessä. Sen maantieverkolla on yli 2 000 suojatietä.

Ely-keskus toteutti vuonna 2017 selvityksen kaikista Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen suojateistä. Nyt poistettavat suojatiet kuuluvat vaarallisiksi luokiteltuihin suojateihin, joita poistettiin useita jo viime kesänä. Viime kesänä poistettiin suojatie muun muassa Suopellontieltä Sysmän kirkon edustalta.

Lahdessa ei ole selvityksen mukaan muita kiireellisesti poistettavia suojateitä.

Juttua korjattu 1.6. klo 16:05: suojatie ylittää Kärpäsenmäessä viisi, ei neljä ajokaistaa.

Markus Luukkonen
markus.luukkonen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi