Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Kekkonen osallistui Punavankimuistomerkin paljastustilaisuuteen Fellmanin puistossa 40 vuotta sitten – mutta vain läsnäolijana

Muistomerkin toteuttanut kuvanveistäjä Erkki Kannosto muistaa tekoprosessin vaativana. "Olin nuori perheenisä, ja tuntui miltei mahdottomalta tavoittaa leiriltä vapautuneen, minun näkökulmastani vanhan, 40-vuotiaan miehen ajatuksia." Taiteilijalla kesti useita vuosia karistaa työn jäljet itsestään.

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen saapui punavankimuistomerkin paljastustilaisuuteen toukokuussa 1978. Kuva: Työväen arkisto

Toukokuussa 1978 Fellmanin puistossa oli aurinkoista ja kuuma. Kymmentuhatpäinen yleisö seurasi pitkää juhlaohjelmaa tiiviinä rykelmänä, ja sen eturivin edessä istui nojatuolissa tasavallan presidentti Urho Kekkonen.

Lahden punavankimuistomerkin paljastustilaisuus oli kaikilla mittareilla tapaus: muistomerkki oli sillä hetkellä suurin suomalainen muistomerkkihanke. Tilaisuuden nimessäkin painotettiin suuruutta: kyse oli kansallisesta punavankimuistomerkistä.

Juhlatilaisuudessa puhujina olivat pääministeri Kalevi Sorsa SDP:stä ja SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen. Ohjelmassa oli niin lasten esityksiä kuin paikallisin voimin sanoitettu ja sävelletty kantaatti Punainen graniitti laulaa.

Mutta Kekkonen ei puhunut eikä ottanut läsnäoloaan suurempaa roolia juhlallisuuksissa. Silti sekin riitti tekemään tapauksesta vielä merkillepantavamman: Suomen tasavallan presidentti oli ensimmäistä kertaa läsnä punaisten muistomerkin paljastustilaisuudessa.

Kekkonen pyrki sovittelemaan

Kekkonen oli itse nuorena miehenä ottanut osaa vuoden 1918 sotaan valkoisten puolella sekä taistelutoimissa että punaisten teloituksen johtajana Haminassa.

1960-luvulta Suomessa oli kuitenkin vahvistunut tulkinta, jossa sisällissota ja siihen liittyneet tapahtumat pyrittiin näkemään suomalaisten yhteisenä tragediana. Sodan hävinneen osapuolen muistoille, näkökulmille ja tulkinnoille annettiin oikeus ottaa paikkansa yhteisessä todellisuudessa. Jo kymmenen vuotta aiemmin 1968 Kekkonen oli laskenut seppeleen Helsingissä Malmin hautausmaalle haudattujen sodan punaisten uhrien muistomerkille.

Lahden muistomerkin paljastustilaisuudessa oli kyse samanlaisesta symboliikasta.

– Olen tulkinnut niin, että Kekkonen pyrki sovittelemaan ja osoittamaan, että valtiovallalla oli velvollisuus osallistua ja muistaa punavankileirien tapahtumia, vuoden 1918 muistomerkkeihin perehtynyt erikoistutkija, dosentti Ulla-Maija Peltonen sanoo.

Muistomerkkiä alettiin suunnitella 1960-luvulla

Lahden punavankimuistomerkin suunnitteli ja veisti nuori, vasta 30-vuotias kuvanveistäjä Erkki Kannosto.

Punavankimuistomerkin pystyttäminen Fellmanin puistoon oli paikallisten työväenyhdistysten voimainponnistus. Erkki Kannoston mukaan Fellmanin puistoon oli aiemmin suunniteltu reserviupseereja kunnioittavaa patsasta.

Työväenyhdistysten mielestä punavankien koontileirin historiallinen paikka oli kuitenkin soveliaampi punavankimuistomerkille. Sellaisen pystyttämistä tuki ajan henkikin – punaisten muistomerkeille oli alettu antaa kunnallispolitiikassakin sijansa edellisen vuosikymmenen kuluessa.

Lahdessa muistomerkistä oli alettu puhua jo 1960-luvulla, ja asiasta tehtiin valtuustoaloitekin 1972. Hanke alkoi varsinaisesti edetä 1973, jolloin SKDL:n paikalliset toimijat ehdottivat muistomerkkitoimikunnan perustamista SDP:n vastaaville yhdistyksille.

Muistomerkin paljastus noteerattiin laajasti lehdistössä. Kuva Erkki Kannoston leikekirjasta. Kuva: Mirja Hussain

Työväenliikkeen eri järjestöjen, paikallisten museotoimijoiden ja poliitikkojen tuella ja osallistumisella toimikunnan ensimmäinen kokous järjestettiin 1975. Toimikunnan itselleen asettamana päämääränä oli punavankimuistomerkin paljastaminen vuonna 1978, vuoden 1918 tapahtumien 60-vuotismuistovuonna.

Kiire siis oli. Kaupungilta kuitenkin heltisi lupa muistomerkin pystyttämiselle jo toimikunnan asettamista seuraavana vuonna 1976.

Aikalaisten muistikuvien mukaan muistomerkin luvittaminen läpäisi kaupungin poliittisen koneiston helposti. Muutamaa vuotta myöhemmin tilanne olisi voinut olla jo toinen, kun vasemmisto- ja oikeistoryhmien välit alkoivat kärjistyä.

"Punavangeille oli vihdoinkin tehtävä oikeutta"

Muistomerkkitoimikunnan toiminnastaan laatima toimintakertomus sisältää kuvauksen siitä, mitä työväenyhdistykset tai hankkeen toimeenpanijat veistokselta toivoivat:

”Valtakunnallista punavankimuistomerkkihanketta käynnistettäessä lähtökohtana oli se, että vuonna 1918 paremman Suomen puolesta taistelleille ja kärsimään joutuneille punavangeille oli vihdoinkin tehtävä oikeutta”, toimintakertomuksessa sanotaan.

Kuvaus kertoo ennen muuta siitä, miten vuoden 1918 sota haluttiin muistomerkkitoimikunnan tulkinnassa nähdä ja millaisessa valossa se haluttiin muistettavan. Se sisältää myös näkemyksen hyvityksestä: punavankien kohtalon ja kärsimysten tunnustamisesta, joka aiempina vuosikymmeninä oli ollut julkisuudesta ja julkisesta tilasta puuttunut aihe.

Muistomerkin sijoittaminen lähelle kaupungin keskustaa, merkittävälle paikalle, oli osa tunnustamista. Hennalasta vapautumista kuvaavan muistomerkin sijoittaminen Fellmanin puistoon teki myös puistosta paikan, jonka historiassa juuri vankileiri olisi leimaa antava.

Luonnokset kolmelta taiteilijalta

Vuoden 1976 alussa muistomerkkitoimikunta pyysi kolmelta taiteilijalta, Raimo Heinolta, Erkki Kannostolta ja Jarkko Rothilta luonnokset muistomerkiksi. Kutsumuotoiseen kilpailuun päädyttiin ajan säästämiseksi. Avoin kilpailu olisi syönyt liikaa hankkeen tiukkaa aikataulua, ja toiseksi kutsukilpailun osallistujat voitiin valita vasemmistolaisiksi tiedetyistä taiteilijoista.

Toukokuussa Kannoston luonnos valittiin toteutettavaksi muistomerkiksi.

Lue myös: Sisällissota näkyy yhä lastensuojelussa, kevät 1918 jätti jälkeensä tuhansia orpolapsia
 

”Nimimerkin Hennala 1918 (Erkki Kannoston nimimerkki kilpailussa) ehdotuksen katsottiin kuvaavan hyvin tilannetta. Henkilöiden luonteet ovat yksilöllisesti hahmoteltuja. Plastillisesti teos on hieman avuton, mikä kuitenkin korostaa tunnelmaa. Pohjaratkaisu teoksessa on hyvä ja siihen liittyvä portti tarpeellinen symboliikkaan liittyen, vaikkei täysin onnistunut. Sommittelu aiheuttaa figuureille taustan”, lautakunta kirjasi mielipiteekseen.

Töiden luonnokset olivat Lahdessa esillä Työväen säästöpankin aulassa toukokuussa 1976, kun Kannoston teos oli jo valikoitunut voittajaksi.

Veistäjälle henkisesti ja fyysisesti vaativa prosessi

Kilpailun aikaan vasta 30-vuotiaalle kuvanveistäjälle kilpailun voitto oli yllätys.

Ajan hengen mukaiset poliittiset edellytykset olivat kunnossa: Hän ilmoitti olevansa puoluekannaltaan sosialidemokraatti ja kuului Suomen taitelijaseuran hallitukseen. Mutta suuren monumentin suunnittelukilpailun voitto kansallisesti polttavassa aiheessa oli iso tehtävä.

– Olin varmasti nuorin kutsutuista, Kannosto kertoo.

– Oma ehdotukseni oli uudenalaista ajattelua, näyttämötyyppinen, keskeltä ulospäin avautuva työ, jossa katsoja pääsee jopa teoksen sisälle, Kannosto kertoo.

Työprosessista tuli monella tavalla vaativa.

Fyysisesti vaativaa oli työskennellä veistoksen savimallien kanssa Helsingissä sijainneessa ateljeetilassa. Saven kosteuden säilyttämiseksi luonnollista suurempaa kokoa olevat veistokset oli käärittävä muovi- ja kangaskääreisiin jokaisen työpäivän lopuksi. Vastaavasti ne oli otettava esiin kääreistään seuraavan työpäivän alussa. Alun ja lopun työvaiheisiin kului helposti toista tuntia.

Henkisesti vaativa puoli oli eläytyä sodan kokeneiden ihmisten elämään, sotaan ja vankileirien elämään.

– Minä olin nuori perheenisä, ja tuntui miltei mahdottomalta tavoittaa leiriltä vapautuneen, minun näkökulmastani vanhan, 40-vuotiaan miehen ajatuksia, Kannosto kertoo.

– Minulla ei ollut tajua kansalaissodan todellisuudesta. Työväen arkistossa sain sitten koko sodan syliini.

Toimikunta määräsi yhden hahmon kädet pantavaksi nyrkkiin

Kuva sodan todellisuudesta selkiytyi Kannoston esiin kaivamien konkreettisten ihmiskohtaloiden kautta, mutta samalla sen todellisuus alkoi tulla liian lähelle.

– Tästä seurasi kriisi: miten voin ilmaista 60 vuotta myöhemmin sodan kauhuja?

Kriisi kuitenkin selkiytti kuvaa siitä, mitä Kannosto halusi työllään ilmaista. Veistoksen hahmot ilmaisevat sodan ja sen seurausten inhimillistä todellisuutta. Veistoksen punavangit kävelevät ulos vankileirin portista kohti tulevaisuutta, mutta kantavat yhä mukanaan sodan muistoja.

Veistos on kuva vuodesta 1918 60 vuotta myöhemmin, Kannosto korostaa. Kuvan luominen otti voimille.

– Kesti vielä kolme vuotta veistoksen valmistuksen jälkeen päästä ulos siitä työstä. Se oli melkoinen prosessi.

Toimikunta määräsi yhden hahmon kädet pantavaksi nyrkkiin. Kuva: Sami Lettojärvi slet

Toimikunta linjasi välillä kokouksessaan taiteilijan työtä. Portin rakennetta oli kevennettävä, figuureja kehitettävä keskenään erityyppisiksi ilmeillä. Yhden figuurin kädet oli pantava nyrkkiin – taiteilijan alkuperäisen, tulevaisuuteen suuntautumista korostaneen ajatuksen vastaisesti. ”Tyttöä tulisi muuttaa dramaattisemmaksi”, toimikunnan hallitus linjasi elokuussa 1976.

Kannoston ajatuksena oli ilmaista hienovaraisella mimiikalla sodan todellisuutta ja sen inhimillisen hinnan maksaneiden ihmisten todellisuutta: katsokaa, mitä olette meille tehneet.

– Teos ilmentää sitä, mitä tapahtuu, kun ihmiset astuvat ulos vankileirin portista rakentamaan uutta yhteiskuntaa, hän kertoo.

Rahaa kerättiin kansalaiskeräyksellä

Työ valmistui ajallaan. Se valettiin Lapinlahdella Outokumpu oy:n lahjoittamasta pronssista ja pystytettiin Hakan lahjoittamalla työllä.

Lahden kaupunki huolehti perustustöistä ja osallistui muutenkin patsaan kustannuksiin. Kokonaisuutena kaupunki osallistui hankkeeseen nykyrahassa noin 80 000 eurolla. Valtiolta saatiin nykyrahassa noin 120 000 euroa.

Yhteiskunnan vanhoja jakolinjoja ylittäneet rahalahjoitukset olivat leimallisia hankkeen rahoitukselle. Sekin oli vanhojen rintamalinjojen ylittämisenä ajan henkeä.

Muistomerkin hinnaksi arvioitiin alkujaan nykyrahassa noin 360 000 euroa. Hankkeen budjettia tarkistettiin suunnitelmien ja paljastuksen välisenä aikana muutaman kerran ylöspäin. Muistomerkin lopulliseksi hinnaksi muodostui noin 415 000 euroa.

Jo hankkeen alkuvaiheessa kuitenkin sovittiin, että merkittävä osa rahoituksesta, nykyrahassa noin 250 000 euroa, olisi hankittava kansalaiskeräyksellä. Keräystä varten teetettiin pronssisia rintamerkkejä, julisteita ja eri hintaisia reliefejä, joita sitten myytiin kansalaisille, järjestöille ja yrityksille.

Keräys onnistui lopulta hyvin, eikä toimikunnalle tai sen taustayhdistykselle jäänyt paljastustilaisuuden jälkeen velkaa tai muuta painetta uuteen rahankeräykseen.

Varainhankinta perustui vapaaehtoistyölle. Muussakin työssä tarvittiin vapaaehtoisia. Esimerkiksi keväällä 1978 veistoksen yövartiointiin käytettiin pöytäkirjojen mukaan koirapartioita, joille hankittiin radiopuhelimet.

Kekkonen ja Kannosto eivät kuulleet toisiaan

Muistomerkin paljastustilaisuudessa Aarne Saarinen kiitti työväenliikkeen eri osapuolten hankkeessa löytämää yhteistä säveltä. Veikko Sinisalo esitti otteen Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta ja F.E. Sillanpään Hurskaasta kurjuudesta.

Eräänlaisen esityksen järjestivät myös kuvanveistäjä Erkki Kannosto ja presidentti Urho Kekkonen.

Tilaisuudesta otetuissa kuvissa Kannosto esittelee veistosta Kekkoselle. He astuivat teoksen keskelle ja aloittivat eräänlaisen pantomiimin sen jälkeen, kun sata lasta oli juossut portin läpi.

– Tosiasiassa me emme siinä kuulleet toisiamme. Näyttelimme sitten esittelyä, ja pian Kekkonen saatettiin pois, Kannosto kertoo.

Sitten katosi juhlahumu ja alkoi arki. Kannoston uralle veistos antoi pohjan ja suunnan, jota esitellään Lahden taidemuseossa ensi kesänä.

Mutta punavankimuistomerkki jäi juhlan jälkeen sijoilleen entisen vankileirin paikalla sijaitsevaan puistoon kahdenlaiseksi muistoksi: muistoksi sekä vuodesta 1918 että ajan hengestä vuonna 1978.

Lähteitä: Punavankimuistomerkkitoimikunnan arkisto, Professori Juhani Suomi, Peltonen, Ulla-Maija: Muistin paikat (SKS 2003).

Teppo Koskinen
teppo.koskinen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi