Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Nastopoli teki hurjan nousun lukiolistalla – "Tiivis porukka, ketään ei kiusata ja yhteishenki on hyvä"

Lahden yhteiskoulu ylsi lukuaineiden keskiarvolla kympin sakkiin.

Esa Piipponen ja Jaakko Laine ovat tyytyväisiä lukiovalintaansa. Nastopolista on hyvä ponnistaa matemaattis-luonnontieteellisille aloille. Kuva: Janne Ranne

Lahden Nastolan Nastopolin lukio teki hurjan harppauksen perjantaina julkaistussa lukiovertailussa. 150 oppilaan pikkulukio nosti sijoitustaan 159:llä sijalla edellisvuodesta. Lukio nousi vertailussa sijalta 330 sijalle 171.

Lahden yhteiskoulu oli jälleen maakunnan ykkönen. Koko maan lukiot kattavalla listalla yhteiskoulu oli sijalla yhdeksän.

Ylioppilastutkintolautakunnan (YTL) perjantaina julkaisemassa tietokannassa on otettu huomioon lukuaineiden keskiarvo. STT julkaisee ensi viikolla toisen lukiovertailun, jossa on huomioitu myös opiskelijoiden lähtötaso.

Esa Piipponen ja Jaakko Laine kehuvat Nastopolia hyvähenkiseksi ja turvalliseksi paikaksi oppia. Kuva: Janne Ranne

Pieni ja sympaattinen lukio

Nastopolissa tieto listanoususta otettiin vastaan iloisena. Lukion toisen vuoden opiskelijat Esa Piipponen ja Jaakko Laine kehuivat Nastopolia kodikkaaksi ja hyvähenkiseksi kouluksi.

– Nastopolissa painotetaan opetuksessa matemaattis-luonnontieteellisiä aineita. Aion hakea opiskelemaan biologiaa lukion jälkeen, joten Nastopoli oli minulle luonnollinen valinta peruskoulun jälkeen. Täältä on helppoa ponnistaa eteenpäin luonnontieteelliselle alalle, Piipponen sanoo.

Lukion painotukset, pienuus, läheisyys ja ihmisten tuttuus saivat kiitosta myös Laineelta.

– Tietävätkö nuoret edes, että tällainen Nastopoli on olemassa? Meillä on täällä tiivis porukka, ketään ei kiusata ja yhteishenki on hyvä, Laine luettelee vahvuuksia.

Piipponen ja Laine arvelevat, että pienissä opetusryhmissä myös opettajilta saa tukea helpommin.

– Kun oppilaita on vähän, kaikille on aikaa. Opettajat tuntevat oppilaiden heikkoudet ja vahvuudet. Se on suuri asia, jos jollakin on esimerkiksi oppimisvaikeuksia. Pienissä ryhmissä myös tunneilla on rauhallista ja kaikki voivat keskittyä oppimiseen, Piipponen sanoo.

Tavallista motivoituneempi porukka

Nastopolin rehtorin Tero Matkaniemen mukaan nyt kirjoittaneesta Nastopolin tuoreesta ylioppilasjoukosta näki jo kolme vuotta sitten, että kysymyksessä on tavallista motivoituneempi porukka.

– Odotin jo etukäteen, että tämä ikäluokka tekee hyvän tuloksen myös ylioppilaskirjoituksissa.

Matkaniemen mukaan vuosittaisella opiskelija-aineksella on suuri vaikutus siihen, miten mikäkin lukio menestyy lukuaineiden keskiarvon vertailussa.

– Vaihtelua on aina jonkin verran. Mitä pienempi lukio, sitä rajumpia ovat heilahtelut vertailuissa.

Lukiovertailuja täytyisikin Matkaniemen mukaan lukea niiden taustat ymmärtäen. Näin ajattelee myös opinto-ohjaajana ja vararehtorina Nastopolissa työskentelevä Pilvi Pulkkinen.

– Suhtaudun lukiovertailuihin melko kriittisesti, mutta saahan niistä tietoa siitä mitä mitataan. Nyt Nastopolista ylioppilaskirjoittaneella ikäluokalla oli poikkeuksellisen hyvä yhteishenki ja he olivat esimerkiksi tapahtumien järjestämisessä poikkeuksellisen aikaansaavia. Lisäksi siihen sattui monta huippulahjakasta ja ahkeraa oppilasta, Pulkkinen sanoo.

Pulkkinen iloitsi Nastopolin noususta myös siksi, että lukion lopettamisesta on aika ajoin käyty keskusteluja.

– Lahden nastolalaisille on tärkeää, että on oma, lähellä sijaitseva lukio. Tietenkin lukion mainekin vaikuttaa valintaan, Pulkkinen sanoo.

Päijät-Hämeen lukiot

Lukiovertailun sijoitukset

9. Lahden yhteiskoulu (+6)

39. Tiirismaan lukio (+30)

80. Lahden lyseo (+55)

171. Nastopolin lukio (+159)

174. Lahden Rudolf Steiner (+150)

177. Iitin lukio (+34)

201. Heinolan lukio (+125)

293. Itä-Hämeen opisto (-184)

301. Erkko-lukio (-36)

373. Nastopolin lukion aikuislinja (-59)

374. Kannaksen lukio (+4)

Lähde: Ylioppilastutkintolautakunta
Heidi Nikunen
heidi.nikunen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi