Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Jättipotti Tiirismaan lukiolle - kolme abiturienttia kirjoitti täydet pisteet äidinkielen ylioppilaskokeista

Mika Kontiaisen, Lauri Pänkäläisen ja Anna Koskenheimon äidinkielen ylioppilaskoe oli nappisuoritus. Näin he sen tekivät.

Lauri Pänkäläinen ja Mika Kontiainen aikovat molemmat opiskella lukion jälkeen fysiikkaa. Äidinkielen lehtorit Terttu Simonen ja Piritta Hietanen ovat ylpeitä oppilaiden suorituksista. Kuva: Aku Isotalo

Ylioppilaskirjoituksissa tehtiin tänä keväänä kaikkien aikojen ennätys. Valtakunnallisesti peräti neljätoista oppilasta sai täydet pisteet äidinkielen yo-kokeista. Aikaisemmin täysiin pisteisiin on yltänyt parhaimmillaan seitsemän koko Suomessa.

Näistä neljästätoista kolme on Lahden Tiirismaan lukiosta. He ovat Mika Kontiainen, Lauri Pänkäläinen ja Anna Koskenheimo, jotka saivat täydet pisteet sekä essee- että tekstitaidon kokeesta.

Nastolalainen Kontiainen, 18, ennakoi hyviä äidinkielen tuloksia, mutta ei osannut odottaa täysiä pisteitä.

– On hieman epätodellinen fiilis. Ei se äidinkieli loppujen lopuksi kuitenkaan niin vaikeaa ole, Kontiainen toteaa.

Lue myös: 16-vuotias runoilija kirjoittaa tiukkaa settiä koulumaailmasta: "Olen kyllästynyt liibalaaba-runoihin ja lässytykseen"
 

Kontiaisen opiskelumenestys äidinkielessä on ollut erinomaista. Ensimmäistä kurssia lukuun ottamatta hän on saanut kaikista äidinkielen kursseista kymppejä. Tarkkaa lukusuunnitelmaa Kontiaisella ei ollut, mutta hän lukee paljon kirjoja vapaa-ajalla.

Kontiainen kertoo, että lehtorit ovat opettaneet kriittistä ajattelua sekä olleet vaativiakin tarpeen tullen. Hänen mukaan lukemiseen tulisi kannustaa enemmän.

– Olen koko lukion ajan kuullut, että meidän lukio on Lahden paras äidinkielessä. Voisi sanoa, että se pitää paikkaansa. Kirjoja kuitenkin voitaisiin lukea enemmän, sillä se on kehittävää, Kontiainen sanoo.

Kontiaisella on jo opiskelupaikka Skotlannissa Edinburghin yliopistossa, jonne hän suntaa opiskelemaan astrofysiikkaa armeijan jälkeen.

Täydet pisteet nappasi myös heinolalainen 18-vuotias Pänkäläinen, joka valmistuu Tiirismaan lukion musiikkilinjalta.

– En heti lukioon sisään astuessani olisi tämmöisiä pystynyt kirjoittamaan. Olen iloisesti yllättynyt, vaikka hyvin on aikaisemminkin mennyt, Pänkäläinen kertoo.

Pänkäläinen valmistautui kokeisiin lukemalla kokeiden arviointiperusteita ja pitämällä yleissivistystä yllä. Myös hän lukee paljon kirjallisuutta koulun ulkopuolella.

Pänkäläisellä on takanaan Helsingin yliopiston fysiikan pääsykokeet, joiden tuloksia hän odottaa toiveikkain mielin.

Äidinkieli tärkeää myös lukion ulkopuolella

Hollolalainen Anna Koskenheimo, 18, on ollut hyvä äidinkielessä jo pienestä pitäen. Hän on myös opiskellut luovaa kirjoittamista sekä kirjoittanut muun muassa runoja.

– Valmistautuminen on ollut monen vuoden prosessi. Seurasin aktiivisesti uutisia ja ajankohtaisia asioita, Koskenheimo kertoo.

Koskenheimo on myös musikaalisesti lahjakas. Hän soittaa huilua ja hakee opiskelemaan musiikkipedagogiikkaa Metropoliaan ja Turun ammattikorkeakouluun.

– Kirjoittaminen ja musiikki ovat molemmat luovaa työtä, joten ne tukevat hyvin toisiaan.

Äidinkieli on hänen mielestään tärkeää myös lukion ulkopuolella, esimerkiksi asiatekstien kirjoittaminen tulee monelle eteen jatkossakin.

– Äidinkieltä opiskellaan paljon lukiossa, joten opettajallakin on vaikutusta. Palaute on ollut kehittävää, ja koen, että olen saanut opettajilta todella paljon, Koskenheimo kiittelee.

"Meidän motto on, ettei vähään tyydytä"

Tiirismaan lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtoreiden Terttu Simosen ja Piritta Hietasen mukaan äidinkieli on ollut aina vahva oppiaine heidän koulussaan. Silti oppilaiden huipputulokset tulivat heille yllätyksenä.

– En muista, milloin olisi ollut näin monta täysien pisteiden kirjoittajaa, Hietanen kertoo.

Tiirismaan lukiossa 17 kirjoitti laudaturin ja 27 eximian äidinkielestä. Oppilaita kannustetaan rimanylityksiin. Simosen mukaan opetuksessa on sopivasti kannustusta ja tiukkuutta.

– Takana on kova työ. Meidän motto on, ettei vähään tyydytä. Pidämme oppilaistamme huolta ja yritämme kannustaa oppilaita lukemaan ja seuraamaan aikaansa. Joskus toisia pitää vähän potkia eteenpäin, lehtorit toteavat.

Kaikkia täysien pisteiden saaneita abiturientteja yhdistää lukeminen vapaa-ajalla. Myös lehtorit näkevät lukemisen tärkeänä. Hietasen mukaan lukeneisuus näkyy ihmisen ajattelussa ja kirjoittamisessa.

Äidinkielen merkitystä ei voi heidän mielestään korostaa liikaa. Simosen mukaan kaikenlaiset jatko-opinnot vaativat yleiskielen hallinnan.

– Äidinkielen merkitys vain kasvaa, koska ylioppilaskirjoitusten arvosanojen merkitys nousee yliopiston pääsykokeissa. Myös vuorovaikutustaitoja tarvitaan elämän eri osa-alueilla, Simonen sanoo.

Sähköiset kirjoitukset arveluttavat

Simonen ja Hietanen ovat työskennelleet tiiminä jo pitkään. Pitkän kokemuksen ansiosta he pystyvät hieman ennakoimaan ylioppilaslautakunnan arviointiperusteita.

Äidinkielen ylioppilaskokeet muuttuvat, ja tulevissa kokeissa painottuu enemmän esimerkiksi vertailu ja useampien aineistojen hallinta. Lehtorit ovat huolissaan siitä, miten sähköiset kirjoitukset vaikuttavat luovuuteen.

– Uudenlainen haaste äidinkielen opetuksessa on uudet tekstilajit. Esimerkiksi pikaviestikulttuuri on siirtymässä yleiskieleen, eikä nuori välttämättä erota, millaista kieltä tulisi käyttää missäkin tilanteessa. Asiatekstiin helposti eksyy puhekielisiä piirteitä, Hietanen sanoo.

Simosen mukaan esimerkiksi valeuutisointi on ilmiö, johon myös lukiossa tulisi puuttua.

– Arvioivaa ja kriittistä lukutaitoa tarvitaan somekeskeisessä nykykulttuurissa, Hietanen toteaa.

Jenna Lempinen
jenna.lempinen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi