Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Heinolalaismieheltä iso testamentti keskussairaalan erikoissairaanhoidolle

Edesmennyt heinolalaismies lahjoitti ison summan erikoissairaanhoidon kehittämiseen. Kuva: Sami Kuusivirta

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä on hyväksynyt edesmenneen heinolalaisen Olavi Lehtisen testamenttivarat käytettäväksi erikoissairaanhoidon palveluiden pitkäjänteiseen parantamiseen.

Noin vuosi sitten saadusta testamentista on päätetty jakaa 100 000 euroa apurahoina kahdeksalle eri tutkimus- ja kehittämishankkeelle. Apurahojen suuruus vaihtelee 8 000-20 000 euron välillä. Suurin apuraha kohdentuu paksusuolikirurgian kehittämiseen päiväkirurgiana.

Muut apurahat kohdentuvat muun muassa silmänpohjanrappeuman, diabeteksen, munuaissyövän ja reuman tutkimiseen sekä terveysvalmennuksen ja johtamisen kehittämiseen.

Hyvinvointiyhtymän toimialajohtaja Juhani Sandin mukaan keskussairaala saa jonkin verran erilaisia lahjoituksia, mutta suuremmat testamentit eivät ole kovin yleisiä.

- Usein testamentit ja lahjoitukset kohdennetaan lastenosastoille tai syöpätutkimukseen, mutta tämän testamentin avulla voidaan kehittää pitkäjänteisesti monenlaisia erikoissairaanhoidon palveluita. Testamentista jää vielä rahaa jäljelle ja saamme sillä tehtyä paljon hyvää, Sand kiittelee.

Chiméne Bavard
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X