Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Poliisi: Yksi otettu kiinni epäiltynä Heinolan rivitalopalon sytyttämisestä

Peiponpolku 2:n rivitalo tuhoutui täysin tulipalossa keskiviikkoaamuna. Kuva: Sami Lettojärvi

Hämeen poliisi kertoo ottaneensa kiinni yhden henkilön epäiltynä Heinolan rivitalopalon sytyttämisestä. Tapausta tutkitaan törkeänä tuhotyönä. Esitutkinta on vasta alkuvaiheessa ja poliisi kertoo tiedottavansa asiasta enemmän torstaina.

Palopaikalla Sinilähteen Peiponpolulla liikkui jo aamulla huhuja, joiden mukaan jonkun olisi nähty yöllä heittävän palopommin tai polttopullon yhteen asunnoista.

Palopaikalla aavisteltiin myös tekijää. Yhden selityksen mukaan taustalla olisi ollut mustasukkaisuusdraama, jossa talon yhden asunnon asukkaiden tyttären entinen poikaystävä olisi halunnut kostaa eron entisen tyttöystävänsä vanhemmille.

Palon jälkisammutus on jatkunut pitkin päivää. Kattoja puretaan ja raunioita raivataan, ja palopaikka saattaa vaatia jälkivartiointia vielä ensi yönäkin.

Poliisi antoi aamupäivällä pelastuslaitokselle luvan raivata palopaikkaa niin paljon kuin siihen katsotaan olevan tarvetta. Paikalle odotettiin kymmenen jälkeen purkukalustoa. Paikalle jäi yksi pelastuslaitoksen yksikkö kastelemaan raivattavia raunioita.

Ari Viuhko
ari.viuhko@itahame.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa ESS Verkko Plus 3 kk
vain 7,90 €/kk (norm. 14,50 €)

Tilaa tästä

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X