Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lautakunta puoltaa Paavolan kampusta – "Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen kokonaisuus"

Tiistaina kokoontunut Lahden sivistyslautakunta päätti esittää yli 50 miljoonaa euroa maksavan hankkeen toteuttamista edellyttäen, että valtuusto myöntää tarvittavan lisärahoituksen.

Paavolan kampus rakentuu Kannaksen lukion, Muotoiluinstituutin ja Aikuiskoulutuskeskuksen kiinteistöihin. Kuva: Juha Peurala

Paavolan kampushanke etenee Lahdessa. Tiistaina kokoontunut kaupungin sivistyslautakunta päätti esittää hankkeen toteuttamista edellyttäen, että valtuusto myöntää tarvittavan lisärahoituksen.

Paavolan kampuksen muodostavat Aikuiskoulutuskeskuksen ja Muotoiluinstituutin kiinteistöt lisärakennuksineen sekä Kannaksen lukio. Kirkkokatu 16:ssa ja Kannaksenkatu 20–22:ssa sijaitsevat tilat on mitoitettu 1 350 lukiolaiselle ja lähes tuhannelle perusopetuksen oppilaalle. Lisäksi kampuksella on päiväsaikaan reilut 250 ja iltaisin noin 480 Wellamo-opiston opiskelijaa.

Lautakunta päätti yksimielisesti lähettää hankkeen konserni- ja tilajaoston käsiteltäväksi. Lautakunta täydensi ehdotusta maininnalla, että hankkeessa pyritään huomioimaan monipuoliset oppilashuollon tilat.

– Halusimme, ettei asia unohdu matkan varrella, lautakunnan varapuheenjohtaja Sari Niinistö (kok.) toteaa.

Korjaustarve arvioitua suurempi

Paavolan kampusratkaisun taustalla on Tiirismaan koulurakennuksen sulkeminen sisäilmaongelmien takia. Hankkeen kustannusarvio on noussut 17,5 miljoonalla eurolla tilaselvitysvaiheesta. Korjaustarve osoittautui arvioitua suuremmaksi sekä Aikuiskoulutuskeskuksen että Muotoiluinstituutin kiinteistöissä.

Kiinteistöjä on tarkoitus uudistaa 50,9 miljoonalla eurolla. Aikuiskoulutuskeskus on käytännössä täydellisen perusparannuksen tarpeessa. Muotoiluinstituutin huonoin osa on tarkoitus korvata uudisrakennuksella.

– Suunnitelmia on käyty läpi seminaareissa useampaan kertaan. Mitään ihmeellistä keskustelua ei kokouksessa käyty, lautakunnan puheenjohtaja Anneli Viinikka (sd.) toteaa.

Lue myös: Tässä ovat uudet Lahden citylinjojen reitit, keskustan kaduille tullaan pikkubusseilla
 

Kampuksesta autoton

Kampussuunnitelman vaihtoehtona on ollut ratkaisu, jossa yläkoululle rakennettaisiin tilat Tiirismaan uuteen kouluun. Tämä tulisi kampushankettakin kalliimmaksi.

Lautakunnassa ei Viinikan mukaan ollut kannatusta Tiirismaan uudelle yläkoululle.

– Itse olin jossain vaiheessa sillä kannalla, että Tiirismaan koulu olisi tehty samaan paikkaan, mutta nyt kun on näin pitkälle suunniteltu ja varhaiskasvatus on siinä mukana, kampus vaikuttaa tiejärjestelyineen hyvältä ratkaisulta.

Kampusalue voisi olla autoton, sillä hankesuunnittelun yhteydessä syntyi ajatus Kannaksenkadun ja Louhenkadun liikenteen katkaisemisesta. Niinistö uskoo, että kampuksesta saadaan ylpeydenaihe.

– Se olisi Suomen mittakaavassa aika ainutlaatuinen koulukokonaisuus, jossa olisi hienot piha-alueet ja turvallista liikkua.

Aikuiskoulutuskeskuksen nykyisiin tiloihin sijoittuu pääosa Tiirismaan yläkoulun opetuksesta sekä englanninkielinen opetus.

Kannaksenkatu 20–22:ssa toimivat yhdistyneet Kannaksen ja Tiirismaan lukiot sekä Wellamo-opisto. Kirkkokatu 16:n uudisrakennukseen sijoitetaan peruskoulun keittiö- ja ruokailutilat sekä kampusalueen yhteiskäytössä olevat liikuntatilat.

Valtuusto käsittelee kampushanketta kesäkuussa. Muotoiluinstituutin muutostyöt valmistuisivat 2022. Aikuiskoulutuskeskuksen puolella valmista olisi 2023.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi