Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Viimeisin arvio Ranta-Kartanon uimahallista 27 miljoonaa euroa – kaupunginhallitus yksimielisesti hankkeen takana

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu (sd.) toivoo, että välttämätön asemakaavamuutos saadaan valmistelua niin, ettei siitä valiteta.

Ranta-Kartanon alueen suunnittelua vetää kiinteistösijoitusyhtiö Kinos Property Investment. Kuvassa toimitusjohtaja Arto Korhonen. Kuva: Juha Peurala

Ranta-Kartanoon suunniteltu suuri vapaa-ajan ja hyvinvoinnin kokonaisuus nytkähti maanantaina eteenpäin. Lahden kaupunginhallitus päätti ehdollisesti, että kaupunki sitoutuu toteuttamaan Ranta-Kartanoon 50 metrin uimahallin, jos alueen suunnitelmat toteutuvat kokonaisuutena ja tarvittava asemakaavamuutos saa lainvoiman.

Alueelle on suunniteltu uimahallin lisäksi myös hotellia, kylpylää, kauppoja, ravintoloita ja parkkitaloa. Kylpylä ja uimahalli muodostavat yhdessä vesiliikuntakeskuksen.

– Uskon että tällä päätöksellä on tosi iso merkitys koko Lahden kehittymisen kannalta. Olen tyytyväinen siitä, että tähän hankkeeseen löytyi poliittinen konsensus ja kaikki näkivät hankkeen hyödyt, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu (sd.) sanoo.

Sigge Arkkitehtdit on tehnyt Ranta-Kartanon mitoitus- ja vittesuunnittelua. Kuvat ovat luonnoksia, eikä niissä ole vielä ratkaistu tulevien rakennusten ulkonäköä Kuva: Sigge Arkkitehdit

Hotelliin 160 huonetta

Ranta-Kartanon alueen suunnittelua vetää kiinteistösijoitusyhtiö Kinos Property Investment. Kinoksen toimitusjohtaja Arto Korhonen kertoi Etelä-Suomen Sanomissa 4.5., että Kinos pääsee tekemään sopimukset hotellioperaattorin ja päävuokralaisten kanssa, jos kaupunki sitoutuu hankkeeseen. Hotellioperaattoriksi on Korhosen mukaan haastateltu neljää tahoa.

Hotelliin on tulossa 160 huonetta. Lisäksi tarkoitus on rakentaa huoneistohotellin huoneistoja. Alustavissa suunnitelmissa hotelli sijoittuisi Ranta-Kartanon alueen Pikku-Vesijärven puoleiseen päähän.

– Minulla ei ole tiedossa mitään perustetta, miksi tämä ei toteutuisi. Hotellioperaattori löytyy näin keskeiselle paikalle varmasti ja Kinoksen tehtävä on löytää investori, Komu sanoo.

Hän arvelee Ranta-Kartanon kirittävän myös viereistä Kisapuiston stadionhanketta, vaikka alustavissa tunnusteluissa hankkeilla onkin ollut eri investorit. Esimerkiksi Ranta-Kartanon parkkitalo hyödyttäisi myös Kisapuiston yleisöä.

Uimahallin toteutustapa mietitään tulevan vuoden aikana

Ranta-Kartanon elämyskokonaisuuden kustannusarviot ovat hyvin alustavia. Yhteensä hankkeen kustannusten on arvioitu kohoavan yli sataan miljoonaan euroon, mistä uimahallin osuus on alustavien arvioiden mukaan noin 27 miljoonaa euroa.

Ranta-Kartanon uimahallin rakennuskustannusten arvioidaan olevan hieman alhaisemmat kuin pitkään esillä olleessa Launeen vaihtoehdossa. Myös käyttökustannusten arvioidaan Ranta-Kartanossa olevan Launetta halvemmat.

Ranta-Kartanossa uimahallin rahoitus voisi hyvin tapahtua muuten kuin suoraan kaupungin taseesta. Vaihtoehtoina ovat esimerkiksi elinkaarimalli ja pitkä vuokrasopimus. Uimahallin toteutus- ja rahoitusmallista päätetään myöhemmin. Selvitysten on määrä valmistua vuoden sisällä.

Valmistuminen vuosien päässä

Vaikka kaupunginhallituksen maanantainen päätös on merkittävä, on Ranta-Kartanon viihdekeskuksen toteutumiseen vielä matkaa. Mikäli kaikki sujuu odotetusti, voisivat hotelli ja uimahalli valmistua 4–5 vuoden kuluessa. Kaupunginhallituksen maanantaisessa päätöksessä edellytetään, että rakentaminen tulee aloittaa kahden vuoden kuluessa siitä, kun asemakaavamuutos on saanut lainvoiman.

– Toivottavasti asemakaavan käsittelyssä päästään nopeaan aikatauluun ja suunnitelmat saadaan tehtyä vuorovaikutuksessa asukkaiden kanssa niin, ettei valituksia tulisi. Se olisi tärkeää hankkeen ja koko Lahden kannalta.

Ranta-Kartanon hankekokonaisuutta perustellaan kaupunkirakenteellisilla ja elinkeinopoliittisilla hyödyillä. Toteutuessaan hanke mahdollistaisi myös jostakin nykyisestä uimahallista luopumisen 15–20 vuoden päästä.

Kimmo Kangas
kimmo.kangas@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X