Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lahden vapusta käynnistyi 100 vuotta sitten sisällissodan verinen jälkipyykki – "Ihmiset kuolivat kuin kärpäset"

Punaisten antauduttua saksalaisille vankeja koottiin ensin Fellmanin pellolle ja lopulta Hennalan vankileirille. Lahtelaisen Kimmo Kiviniemen isoäiti joutui Hennalaan syyttömänä. Kauppareissu kotikulmilla venähti neljän kuukauden vankeudeksi.

Lahtelainen Kimmo Kiviniemi tutkii kasarmia, johon hänen isoäitinsä mahdollisesti sijoitettiin keväällä 1918. Kuva: Mirja Hussain

Päivälleen sata vuotta sitten sotatila oli revennyt Lahdessa äärimmilleen. Punaisten tykit jytisivät täysosumia saksalaisten asemiin Salpausselällä, ja lähes puolet saksalaisten miehistötappioista Lahden taisteluissa osui 29.4.–30.4. väliselle ajalle. Salpausselällä ei kuitenkaan taistellut organisoitu punakaartilaisten osasto, vaan pakolaiskolonna eri puolilta Etelä- ja Länsi-Suomea. Vastapuolelle aiheutetuista tappioista huolimatta hyökkäyksistä puuttui suunnitelmallisuus: taistelu oli epätoivoisen ihmisjoukon tuhoon tuomittu yritys murtaa kokeneen armeijan puolustusta. Loviisassa maihin nousseet saksalaisjoukot olivat aloittaneet Lahden valloituksen jo kymmenen päivää aiemmin, 19.4.

Taistelut riehuivat myös Hennalassa. Vappupäivän aamuna saksalaiset hyökkäsivät Hennalan kasarmeille, joista punaiset kuitenkin olivat paenneet jo edellisenä yönä. Aamuyhdeksään mennessä punaiset alkoivat antautua, ja saksalaiset kohtasivat vastapuolen täydellisen sekasorron. Aseita, tykkejä, miinanheittimiä ja ammuksia oli heitelty tien viereen. Hevoset juoksentelivat vapaana. Tavaroilla lastattuja kärryjä, miehiä, naisia ja lapsia oli kaikkialla. Kun sotatoimet päättyivät, alkoi hävinneen osapuolen epätietoinen vaellus kohti Fellmanin peltoa ja muita kokoamispaikkoja.

Fellmanin pellolla kymmeniä tuhansia

Kaikilla vangeiksi joutuneilla ei ollut mitään osuutta punakaartin toimintaan tai varsinaisiin sotatapahtumiin. Lahtelaisen Kimmo Kiviniemen isoäiti Fanni Seppälä pidätettiin Hollolan Vesalan kylässä vappupäivänä. Satakunnan Laviasta kotoisin ollut Seppälä joutui maaliskuussa punaisten joukkojen matkaan sattuman oikusta.

– Punaiset perääntyivät Laviasta Suodenniemelle, jossa mummoni meni käymään kaupassa. Kun hän oli lähdössä kauppapuodista takaisin kotiin, punaiset sanoivat että et lähde minnekään kertomaan valkoisille tietoja, Kiviniemi sanoo.

Niin hänen isoäitinsä Seppälä jäi punakaartin vangiksi. Kun punaiset aloittivat myöhemmin keväällä pakomatkan Venäjälle, ketään ei suostuttu jättämään jälkeen. Seppälän tie vei Urjalan, Hämeenlinnan, Lammin ja Kosken kautta Vesalan kylään. Siellä olivat saksalaiset vastassa. Lopulta Fanni Seppälä oli yksi monista vangeista, jotka marssitettiin Hennalan vankileirille 4- ja 5-kasarmien ohi kulkevaa puiden reunustamaa kujaa toukokuun alussa vuonna 1918.

Monen vangin tie Hennalaan kulki Fellmanin pellon kautta. Sata vuotta sitten Fellmanin kartanon pelloista muodostunut alue oli huomattavasti suurempi kuin nykyinen Fellmaninpuisto. On arvioitu, että pelloille koottiin jopa 20 000–30 000 vankia, joista monet viettivät monta vuorokautta taivasalla. Toukokuun puolivälissä ihmisiä oli lähetetty junilla muualle tuhansittain. Myös nopesti levinneet taudit, kuten espanjankuume, ja nälkäkuolemat harvensivat väkimäärää. 16. päivä toukokuuta valkoisten niin sanotun Kalmin pataljoonan komentaja Hans Kalm ilmoitti esimiehilleen Lahdessa olevan kaikkiaan noin 16 000–18 000 sotavankia. Kuun loppuun mennessä heistä oli viety Hennalan vankileirille noin 11 000 henkilöä. Fellmanin pelto on tuttu Täällä Pohjantähden alla -trilogiansa lukeneille. ”Ympärillä hyrisi kymmenentuhannen ihmisen murhenäytelmä hiljaisena sorinana, joka koostui matalasta huolekkaasta puheesta ja hiljaisesta itkusta. Päivä, toinen, kolmas, neljäs ja viides. Janoa ja nälkää, leirissä kierteleviä suojeluskuntalaisia ja hätääntyneitä jäähyväisiä”, Väinö Linna kuvaa trilogian toisessa osassa.

Saksalaissotilaat vahtivat konekiväärein Fellmanin pellolle koottuja vankeja. Kuva: Museoviraston kuvakokoelmat

Nälkä, sairaus ja uupumus lähes tuhannen kohtalona

Hennalan varuskunnan historiaa tutkinut Seppo Toivonen Lahden seudun oppaista uskoo, että Fellmanin pellolta olisi yöaikaan voinut päästä livahtamaan pakoon, vaikka saksalaisten sotilaiden ketjut vartioivat aluetta. Harva kuitenkin yritti, sillä leirillä oltiin usein koko perheen voimin ja kaikki omaisuus mukana.

– Ei ollut varmaankaan tarvetta lähteä. He eivät tienneet, mitä oli tulossa.

Esimerkiksi juuri Hollolan Vesalassa vangituista punaisista osa kuvitteli aseista luopumisella välttävänsä jälkiseuraamukset. Lahteen marssittiin sillä oletuksella, että sieltä jatketaan suoraan kotiin. Tosiasiassa päätepisteeksi muodostui Hennalan vankileiri.

Toivosen mukaan myös Hennalasta olisi voinut päästä pakoon suhteellisen helposti.

– Ongelma oli vain se, että mihin vangit olisivat menneet. He eivät voineet mennä kotiseudulleen, sillä suojeluskuntalaiset olivat siellä vastassa. Punakaartilaisia pakeni Keski-Suomeen ja pohjoiseen metsätyömaille, josta he tulivat vuoden kahden kuluttua takaisin.

Seppo Toivonen on perehtynyt punavankien päiväkirjoihin ja muistelmiin. Yksi hänen autenttisena pitämänsä kertomus on peräisin Lauri Mankilta. 1960-luvulla Hennalassa vieraillut Mankki muistelee tekstissään vuosikymmenten takaisia kokemuksiaan punavankina.

"Kasarmi 23:n edessä olevalla kummulla oli silloin venäläinen kirkko kupoleineen. Kirkko on myöhemmin muuttanut muotoaan ja vaihtunut sotilaskodiksi. Tuon kummun rinne laskeutuu loivasti mainittuun kasarmiin päin ollen nykyisin siistiksi tasoitettu. Täysihoitolamme aikoina se oli kuoppainen ja karu, jokunen koivu siellä täällä. Niiden rungoista olivat nälkäkuoleman kanssa kamppailevat ihmispoloiset kuorineet alaosan valkoiseksi etsiessään jälttää kuoren alta. Aurinkoisina päivinä istui rinteellä ryhmittäin surkeita ihmisolentoja yläosiltaan alastomina, verille kynsitty nahka luittensa päällä. Käsissään he kääntelivät likaisia paitarisoja tappaessaan täitä aikansa kuluksi", hän kirjoittaa.

Seppo Toivosen mukaan toukokuun päiväkirjateksteissä korostuvat merkinnät tarjotun ruoan heikosta laadusta. Ruokailu oli periaatteessa ohjelmassa kerran päivässä, mutta aluksi ei ollut juuri mitään mitä jakaa.

– Muonitus on ollut todella kurjaa ja huonoa. Tarjotussa leipämurikassa ei paljon syötävää ollut.

Kesän edetessä Norjasta ja Ruotsista alettiin toimittaa vankileirille ravinnoksi kuivattua kalliokalaa.

– On ollut myös paleltuneita juureksia joita on keitetty johonkin liemeen.

Toukokuusta syyskuun puoliväliin mennessä nälkä, sairaus ja uupumus tappoivat kaikkiaan 871 ihmistä.

Yliluutnantti Hans Tröbstin ottama kuva paljastaa, että Hennalan vankileirillä oli myös lapsia. Kuva: Paul Fearn / Alamy Stock Photo

Ruokalähetyksiä aitojen välistä

Vangeille ruokalähetyksiä tuoneet sukulaiset eivät olleet harvinainen näky Hennalan vankileirin porteilla, vaikka vankeinhoitohallitus kielsi alkukesällä omaisten ruokalähetykset. Vankien kertomusten mukaan ruokapaketteja toimitettiin vankileirin aitojen välistä. Kiellosta huolimatta omaiset toivat niitä pitkienkin matkojen takaa. Kesäkuun alussa asetettiin määräys, että ulkopuoliset eivät saaneet tulla 50 metriä lähemmäs aitaa. Jos kieltoa rikottiin, vartijat ohjeistettiin yhden varoituksen jälkeen ampumaan varoituslaukaus ja sen jälkeen kohti.

Kesä- ja heinäkuun vaihteessa omaisten muonalähetykset kuitenkin sallittiin. Ruokatoimitukset aiheuttivat myös kaupankäyntiä vanginvartijoiden kanssa. Oli yksilöllistä, sallivatko vartijat vangin ottaa toimitetun muonapaketin, vai verottivatko he jonkin osuuden välistä. Joskus entisten vihollisten välillä saattoi tapahtua myös armollisia eleitä. Lauri Mankin muistelmien mukaan eräs valkoinen rintamamies toi punaiselle vangille tämän sisarelta saadun ruokapaketin omasta aloitteestaan.

Mankki kuvaa tekstissään myös kaupankäyntiä:

"Kasarmi 23:een kuuluvan keittiön ja päävahtikasarmin välillä olevaa aukiota, joka silloin oli vailla nykyistä nurmikkoa, puita ja istutuksia, kuuli nimitettävän markkinatoriksi.

Siinä tehtiin kauppaa aamusta iltaan nälän ja tupakantuskan ahdistamina. Torilla vaihdettiin tupakkaan päivittäinen leivän korvike "murikka", silli sekä juureksien kuorista ja kuivasta kalasta valmistettu suolainen ja vesivoittoinen sopanhuitu"

Viime aikoina mediassa on kerrottu vartijoiden myyneen vangeille oikeutta hakea vettä Porvoonjoesta 10 markalla, kun vankileirin vesijohto olisi ollut ensimmäisen viikon ajan kiinni. Seppo Toivonen suhtautuu asiaan kuitenkin kritiikillä.

– Porvoonjoki oli vankileirin ulkopuolella. Sinne oli vankileirin äärireunalta matkaa 500 metriä. Millä tavalla vartijoiden ja vankien vesikauppa olisi järjestetty? Se on logistinen mahdottomuus.

"Heikot voimat ja pöhöttyneet jalat"

Fanni Seppälä virui Hennalan vankileirillä 19.5. asti. Silloin hänet lähetettiin eteenpäin Hämeenlinnaan. 18.6. Hämeenlinnassa pidetyissä kuulusteluissa Seppälä kertoi, ettei ollut kuulunut punakaartiin. Tutkintatuomari piti kertomusta luotettavana. Hän totesi Seppälän joutuneen punaisten matkaan "onnettoman sattuman kautta", eikä uskonut hänen olleen sekaantunut kaartin toimintaan lukuun ottamatta 8 päivän leipomista, johon hänet pakotettiin. Myöhemmin heinäkuussa Lavian Suojeluskunta esitti vetoomuksen, jonka mukaan Seppälä oli kannattanut punakaartin toimintaa. Raskauttavana asianhaarana mainittiin se fakta, että Seppälän kaksi veljeä olivat punakaartilaisia. Heistä toinen menehtyi jo Lavian taisteluissa. Kotipitäjän suojeluskunta vaati myös Fanni Seppälälle ainakin vuoden pakkotyörangaistusta. Hänen siskonsa Katri Seppälä oli toiminut punakaartilaisten sairaanhoitajattarena Okeroisissa useita viikkoja. Kimmo Kiviniemen mukaan Katri Seppälä kertoi, että vapauduttuaan Hennalan ja Hämeenlinnan vankileireiltä hän käveli viimeiset 45 kilometriä kotiinsa Laviaan "pöhöttynein jaloin ja aika heikoin voimin."

Saksalaisten panssarijuna Lahdessa huhtikuun lopussa 1918. Kuva: Wikiwand / Tuntematon kuvaaja

Teloitettuja arviolta 700

"– Ne kuuluu viitoskasarmin takaa.

Niihin ei tottunut, vaikka ne kuuluivat paljon useammin kuin he näkivät jokapäiväisen leipänsä. Miehet asuivat ahtaassa kopissa. Vuorotellen he koettivat nukkua sementtilattialla, sillä yhtä aikaa he eivät sopineet makuulle.", kirjoittaa Väinö Linna kuolemanlaukauksista Täällä Pohjantähden alla -teoksessa.

Järjestelmälliset teloitukset alkoivat Hennalassa jo toukokuun alussa. Ensimmäiset ampumiset toimeenpantiin paikalla, johon vuonna 1949 pystytettiin punaisten muistomerkki.

– Väinö Linna mainitsee rakennuksen viisi ja sen takaa kuuluvat ampumiset. Se on nimenomaan kuusikko Helsingintien toisella puolella Shellin bensanjakopaikalla, Toivonen sanoo.

Kun myöhemmin ryhdyttiin toimeenpanemaan valtiorikosoikeuden tuomitsemia kuolemanrangaistuksia, vangit ammuttiin Porvoonjoen varressa sijaitsevan ortodoksikappelin seinää vasten. Seppo Toivonen arvioi, että teloitettuja oli Lahdessa kaikkiaan 700. Heistä naisia oli noin 160, joista Hennalassa henkensä menetti arviolta 50 henkilöä. Nuorimmat Lahdessa teloitetut naiset olivat 14- ja 15-vuotiaat.

Kuolemaantuomittujen loppu oli brutaali, ja myös viimeiset elinvaiheet kuluivat epäinhimillisissä olosuhteissa.

– Asuinrakennuksissa tilaa oli käytännössä neliö per henkilö. Lääkäri Mauno Vannas mittasi, että noin 17 neliön huoneessa oli noin kaksikymmentä vankia, Seppo Toivonen kertoo.

Sellaiseen koppiin Väinö Linna sijoitti punapäällikkö Akseli Koskelan virumaan hengestään kamppaillen.

– Linna mainitsee kasarmi vitosen neljä kertaa. Uskon, että joku Koskelan esikuvista on ollut siinä kasarmissa.

Lue myös: Uskomattomaan sukutarinaan kietoutuvat punaiset, valkoiset ja kohtalokas laukaus
 

"Ihmiset kuolivat kuin kärpäset"

Fanni Seppälä oli lopulta monia kohtalotovereitaan onnekkaampi. Hänet julistettiin vapaaksi Valtionrikosoikeuden istunnossa Hämeenlinnassa 11. heinäkuuta 1918. Pöytäkirjoissa todetaan: "Siihen nähden, ettei ole mitään raskauttavaa vastaajaa nähden esiintynyt, ei syyttäjä katso voivansa tehdä muita vaatimuksia asiassa." Päätös oli, että Seppälä oli heti määrättävä laskettavaksi vapaalle jalalle. Maaliskuinen kauppakäynti oli muuttunut neljän kuukauden vankeudeksi kahdella eri leirillä. Fanni Seppälä eli lopulta 1970-luvun alkuun asti. Kaikille hänen kotikunnastaan Hennalan vankileirille joutuneille ei käynyt yhtä hyvin. Esimerkiksi Lavian punakaartiin kuulunut Taavetti Pesi kuoli Hennalassa nälkään.

Kimmo Kiviniemi muistelee isoäitinsä Fanni Seppälän olleen kiltti ihminen, joka ei tahtonut kenellekään pahaa. Kiviniemi kertoo, että vuoden 1918 kokemuksista ei hänen suvussaan seuraavina vuosikymmeninä juuri puhuttu. Vasta kun Kiviniemi itse saapui Hennalaan suorittamaan varusmiespalvelustaan vuonna 1975, hänen isänsä mainitsi sukuun liittyvistä sisällissodan jälkimaininkien tapahtumista samalla tontilla.

– Mummoni oli Hennalassa 19.5. asti. Eiköhän siellä teloitettu aika monia jo siihen mennessä. Kuinka paljon meni sitten sellaisia, jotka kulkivat mukana mutta olivat täysin syyttömiä?, Kiviniemi pohtii.

– Mielivaltaa, kauheuksia ja nälkää oli. Ihmiset kuolivat kuin kärpäset, tiivistää Seppo Toivonen.

Saksalaisen yliluutnantti Hans Tröbstin vankileirillä ottama kuva paljastaa, että Hennalassa oli myös lapsia. Kuva tuli julki vuonna 2008. Toivosen tietojen mukaan vankileirillä on jopa syntynyt ja kastettu lapsia. Äidit halusivat pitää jälkikasvustaan kiinni viimeiseen asti.

Oletettavasti heitä oli myös menehtyneiden joukossa. Toivosen mukaan on kuitenkin mahdotonta arvailla, minkä verran.

– Kolmesta vankileirin ensimmäisestä viikosta kukaan ei pysty täysin sanomaan, mitä on tapahtunut.

Lähteet: Hannu Takala – Taistelu Lahdesta 1918, Lauri Mankki - Hengissä Hennalan helvetistä, lahdenmuseot.fi

Sunnuntaina 29.4. klo 14 Toivolan nuorisoseurantalolla järjestetään Länsi-Hollolan Vappu 1918 -tilaisuus.

Maanantaina 30.4. klo 18 Vanhalla Kunnantuvalla muistetaan Hollolan kirkon seudun surullisia tapahtumia.

1918

Aikajana

19.4. Loviisassa maihinnousseet saksalaiset aloittavat marssinsa Orimattilasta kohti Lahtea.

20–30.4. Punaisten ja saksalaisten kesken käydään taistelua Lahdesta.

1.5. Punaiset antautuvat, ja vankeja aletaan koota pääasiassa Fellmanin pellolle. Kaikkiaan pellolla on noin 20 000–30 000 punakaartilaista sekä itärajan taakse yrittänyttä pakolaista.

Toukokuun loppuun mennessä Hennalaan siirretään noin 11 000 vankia.

23.5.–15.9. Nälkään ja sairauksiin menehtyy 9 naista ja 862 miestä.

1.10.1919 Hennalan vankileiri ja pakkotyölaitos tyhjennetään.

Varmaa tietoa vankileirillä menehtyneiden määrästä ei ole. Arvioiden perusteella Hennalassa menehtyi yhteensä noin 2000 ihmistä.

Janne Nieminen
janne.nieminen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X