Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Liipolan ja Nikkilän metsät "raiskattu kovalla kädellä" – kehätien työt näkyvät ja kuuluvat 13 kilometrin mittaisella tielinjalla

Nikkilässä asuva Tarja Lundahl oli ihmeissään, kun lähimetsään ryhdyttiin raivaamaan työmaatietä. Liikennevirastosta lohdutetaan, että väylä voidaan myöhemmin muuttaa latupohjaksi.

Saksalassa asuvat Maire Berg ja Anna-Liisa Lehmonen harmittelevat lenkkimaisemien muuttumista. Kuva: Vili Uuskallio

Huomioliiveihin pukeutuneet työntekijät pysäyttävät valtatie 12:n liikenteen Hollolan Soramäessä. Hetken päästä pamahtaa, ja Riihimäentien varressa kohoaa ilmaan iso pilvi harmaata kivipölyä.

Eteläisen kehätien rakennustyöt näkyvät ja kuuluvat, kun kalliota louhitaan, maamassoja siirretään, paalutuksia tehdään ja työmaateitä rakennetaan 13 kilometrin mittaisella tielinjalla.

Lahden Lotilan teollisuusalueen eteläpuolelle moottoritien varteen on tehty iso hakkuuaukea. Renkomäkeen johtava ulkoilureitti on muuttunut mutavelliksi. Alueella ulkoilevia Anna-Liisa Lehmosta ja Maire Bergiä muutos harmittaa.

– Inhottaa, kun maisemat ovat muuttuneet. Emme tykänneet Lahden ohitustiestäkään, mutta siihen on tottunut, Lehmonen sanoo.

Arvaa olenko minä ja kaikki muutkin raivona? Tarja Lundahl

– Liipolan reittejä olemme vähän karttaneet, Berg kertoo.

Lehmonen ja Berg asuvat Saksalassa, jonne asti on kuulunut Liipolan tutkimustunneleiden räjäytysääniä.

– Aikamoisia jytkäyksiä kuuluu. Eivät ne meitä haittaa. Käymme täällä päivittäin, että voidaan seurata, mitä ne tekevät. Tottakai täytyy mennä eteenpäin, eihän siinä mikään auta. Uutta täytyy tehdä, mutta harmi.

Tarja Lundahlin mielestä Liipolan ja Nikkilän metsät on "raiskattu kovalla kädellä". Kuva: Vili Uuskallio

Työmaatie lähimetsään

Osalle asukkaista työmaa on tuonut ikäviä yllätyksiä. Nikkilässä asuva Tarja Lundahl oli ihmeissään, kun lähimetsään ryhdyttiin raivaamaan työmaatietä.

– Kun on ollut kokouksia, kukaan ei ole edes älynnyt, että tähän tulee huoltotie. Missään ei ole ilmoitettu mitään. Porukka on kysynyt, että oletko tietoinen, mikä tuohon tulee. Kaikilla oli tukka pystyssä. Säälittää ihmiset, jotka ovat ilman omaa syytään joutuneet tällaiseen.

Lundahlilla on takapihallaan metsäkauriiden ruokintapaikka. Alueen linnustoon kuuluvat hänen mukaansa esimerkiksi palokärki, käenpiika ja valkoselkätikka. Liipolassa pitkospuupolun varressa tepastelee kaksi pyytä.

Lundahlin mielestä Liipolan ja Nikkilän metsät on "raiskattu kovalla kädellä".

– Tässä oli aikaisemmin lehtokasveja ja lehtopöllö. Arvaa olenko minä ja kaikki muutkin raivona? Ei auta mikään muu kuin kestää 2–3 vuotta ja sopeutua kuten eläintenkin.

Kerinkallion-Liipolan ulkoilualueella yhteydet katkeavat tietyömaan takia. Kuva: Vili Uuskallio
Launeen eritasoliittymä rakennetaan Sokeritopan mäen viereen. Kuva: Vili Uuskallio

Räjäytyksistä ennakkovaroitus

Projektipäällikkö Janne Wikström Liikennevirastosta kertoo, että työmaan vaikutuksista on saatu muutamia yhteydenottoja.

– Palautetta on tullut pääosin Liipolan suunnalta, missä on rakennettu työmaateitä. Positiivinen puoli on, että työmaatiet eivät mene hukkaan. Kun hanke valmistuu, työmaatiet jäävät noin kahdeksan metrin levyisiksi latupohjiksi. Niille saadaan luistelun ja perinteisen ladut, hän toteaa.

Wikströmin mukaan isoja maansiirtoja tehdään erityisesti työmaan alkuvaiheessa.

– Tämä on otollinen hetki kertoa palautetta. Jos toista miljoonaa kuutiota massaa siirretään, se ei ihan kottikärryillä onnistu, hän huomauttaa.

Wikströmin mukaan töissä kajotaan vain siihen alueeseen, joka oikeasti tarvitaan.

– Tiesuunnitelmassa on erikseen mietitty, miten ympäristövaikutuksia saadaan lievennettyä ja millainen tieympäristö tulee olemaan. Vesilain alaisille kohteille on haettu ympäristöluvat.

Liipolan alittavan tunnelin louhiminen alkaa kesäkuussa ja kestää vajaan vuoden. Lahdessa kehätietä urakoiva Valtari-allianssi varoittaa asukkaita tekstiviestillä räjäytyksistä. Varoituksen voi tilata lähettämällä nimensä ja puhelinnumeronsa numeroon 050-3084770.

– Palvelun on ottanut käyttöön satakunta henkeä. Olemme yrittäneet tyrkyttää numeroa joka paikassa. Palvelusta on tullut tosi hyvää palautetta.

"Tärinä koetaan ikävänä"

Liipolassa on toistaiseksi tehty muutamia räjäytyksiä, joiden aiheuttama tärinä on jäänyt noin kymmeneen prosenttiin töille määritellystä enimmäisarvosta.

– Tärinä ei ole ihmiselle luonnollinen ilmiö. Se koetaan haitallisena ja ikävänä. Aistinvaraisesti on vaikea arvioita, mikä on rakennuksille haitallista. Hankkeella on tiukasti määritellyt ja turvalliset tärinärajat. Niiden alapuolella pysytään.

Liipolassa järjestettiin asukastilaisuus ennen ensimmäisiä räjäytyksiä.

– Kun työt leviävät, on tarkoitus tavata ihmisiä aluekohtaisesti. Toukokuun lopulla pidetään isommat asukastilaisuudet Lahdessa ja Hollolassa.

275 miljoonaa euroa maksava tie valmistuu vuoden 2020 lopulla.

Kuva: Vili Uuskallio
Ala-Okeroisiin rakennetaan Porvoonjoen vieressä kulkeva silta. Kuva: Vili Uuskallio
Hollolan Patiokalliossa kehätietä varten tehdään iso kallioleikkaus. Kuva: Vili Uuskallio
Näkymä Hollolan Takamaantieltä tulevan Nostavan eritasoliittymän suuntaan. Kuva: Vili Uuskallio
Kehätien tulevan rampin paikalla on vesiallas Hollolan Soramäessä. Kuva: Vili Uuskallio
Eteläinen kehätie

Hanke tehdään kolmessa osassa

Lahden eteläiselle kehätielle siirtyy valtatie 12:n liikenne Hollolan Soramäen ja Lahden Kujalan välillä. Nyt valtatie kulkee Lahden keskustan läpi.

Kehätie maksaa 275 miljoonaa euroa, mistä Lahden kaupungin osuus on 70 miljoonaa ja Hollolan kunnan osuus 7 miljoonaa euroa.

Kehätien on määrä valmistua vuoden 2020 lopulla.

Tiehanke tehdään kolmessa osassa.

Hankeosa 1A koskee Soramäen ja Ala-Okeroisten välistä osuutta, joka tehdään kaksikaistaiseksi. Tieosuudelle rakennetaan mm. 17 siltaa. Urakoitsijana on Destia.

Hankeosa 1B käsittää Lahdessa kulkevan nelikaistaisen tieosuuden. Hankeosaan sisältyy mm. useiden eritasoliittymien sekä kahden tunnelin rakentaminen. Tieosuus toteutetaan allianssimallilla, jossa Liikennevirasto valitsi kumppanikseen Valtari-tarjoajakonsortion. Sen muodostavat Skanska Infra ja Pöyry Finland.

Hankeosassa 2 muutetaan Uudenmaankatu nelikaistaiseksi Launeen ja Renkomäen välillä. Urakoitsijana Suomen Maastorakentajat.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi