Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Kadut kaipaisivat hoitoa talven jäljiltä - "tilanne näyttää tosi pahalta"

Routavauriokaudesta tulossa poikkeuksellisen vaikea.

Kaupunki höyläsi viime viikolla Savontietä lähes joka päivä. Tällä viikolla katu on jo ollut selvästi paremmassa kunnossa. Kuva: Sami Lettojärvi

Savontien katuremontin jatkoaika­taulu on vielä auki Heinolassa. Heinolan kaupunki tiedottaa suunnitelmista tämän kuun lopussa.

Viemärityöt Lampikadun ja Rauhankadun välillä voivat jatkua, kun routa on sulanut, mutta pintatöiden kilpailutus on vielä kesken, kertoo kaupungin rakennuspäällikkö Ari Matteinen.

– Alustavasti voi sanoa, että pintatyöt eivät varmaankaan pääse alkamaan ennen juhannusta. Siihen asti Savontien kauppiaat ja yrittäjät saavat toimia ihan rauhassa, Matteinen kertoo.

Heinolan alueelle on tulossa poikkeuksellisen pahat routavauriot. Työnjohtaja Jouko Rajajärvi

Savontielle piti alun perin vetää viime syksynä väliaikainen päällyste, mutta kaukolämpötöiden viivästyttyä talvi ehti ensin ja katu jäi soralle.

Viime viikolla Savontien yleisnäkymä oli kuoppainen ja kurainen, tällä viikolla jo paljon kuivempi ja sileämpi.

– Ei siitä paljon ole valituksia tullut, vaan aika hyvin ihmiset ovat ymmärtäneet tilanteen. Hiekalla katu olisi helppo pitää kunnossa, mutta määräämättömästi siihen ei voi tavaraa ajaa, koska ylimääräinen hiekka joudutaan aikanaan poistamaan, ja siitä tulee taas kustannuksia, selittää kaupungin katuyksikön työnjohtaja Jouko Rajajärvi.

Apuun on otettu sorateiden hoidossa hyviksi havaitut keinot.

– Katua on koetettu pitää kunnossa höyläämällä, ja viime viikolla siellä käytiin lähes päivittäin. Tilannetta seurataan edelleen, ja kun siihen tulee kuoppia, niin höylä tulee taas pyörähtämään siellä, lupaa Rajajärvi.

Muikkuojankadun routarepeämiä on jo jouduttu täyttämään. Kuva: Jouko Rajajärvi, Heinolan kaupunki

Kaduille keväthoitoa

Myös kaupungin asfalttikadut kaipaavat keväthoitoa. Routavauriokausi on alkamassa, mikä näkyy monin paikoin päällysteiden kunnossa.

– Esimerkiksi Sirkankatu Kaivannossa ja muutamat kadut Jyrängössä ovat jo revenneet auki keskisaumoistaan. Niitä on jouduttu täyttelemään, ja repeämiä tulee varmasti lisää, Rajajärvi ennakoi.

Työnjohtaja on nähnyt monta routakevättä, eivätkä ennusmerkit ole tällä kertaa hyvät.

– Tämä on vasta alkusoittoa, ja tilanne näyttää tosi pahalta. Jo nyt on nähtävissä, että ainakin Heinolan alueelle on tulossa poikkeuksellisen pahat routavauriot. Kahden kolmen viikon sisään nähdään, missä mennään, Rajajärvi ennakoi.

Rajun roudan syyt löytyvät talvikauden tilastoja ravistelleista säistä.

– Viime syksynä ja talvena oli pitkään vetiset ja loskaiset kelit, ja sen jälkeen kovat pakkaset. Routa on mennyt poikkeuksellisen syvälle, ja kun se lähtee sulamaan, niin vaurioita syntyy, Rajajärvi selittää.

Siivous alkoi tavallista myöhemmin

Katuyksikön kevättöihin kuuluu myös katujen siivous talven hiekoitusten jäljiltä. Tänä vuonna töihin päästiin selvästi tavallista myöhemmin.

– Hiekanpoisto aloitettiin maanantaina. Aikaisimmillaan sitä on aloiteltu maaliskuun puolivälissä, mutta nyt se on myöhästynyt parisen viikkoa keskimääräisestäkin aloituksesta, Rajajärvi toteaa.

Kevättuulen nostattama katupöly aiheuttaa etenkin monille allergikoille kärsimystä, mikä saa heidät toivomaan kosteaa kevättä. Pölyävän hiekan poisto ei suju hetkessä, etenkään jos kylmät yöt jatkuvat.

– Yleensä se vie nelisen viikkoa, ja jos eivät yö- ja aamupakkaset häiritse, niin neljässä viikossa se on nytkin ohi, arvioi Rajajärvi.

Katuosasto pyrkii pitämään aikataulusta kiinni, vaikkeivät säät työtä suosisikaan.

– Sitten pidennetään päivää ja tehdään tarpeen mukaan jopa viikonloppuja. Kun ajankohta on näin myöhäinen, niin hiekanpoistoon pitää panostaa keskimääräistä enemmän, vaikka se vähän maksaakin. Pöly on kuitenkin sellainen haittatekijä, että siitä pitää pyrkiä pääsemään mahdollisimman nopeasti eroon, Rajajärvi sanoo.

Savontie

Remontti jatkuu

Savontien remontti on osa toria ympäröivän ydinkeskustan laajaa uudistushanketta.

Viime kesänä alkanut urakka siirtyy tulevalla kesäkaudella vähitellen kadun pinnan alta pintatöihin.

Kaupunki tiedottaa katuremontin jatkosta yrittäjien aamukahveilla kahden viikon päästä torstaina 26.4.

Ari Viuhko
ari.viuhko@itahame.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo käyttänyt ilmaisen tutustumisjaksosi?

Tilaa ESS Verkko Plus nyt 3 kk vain 9,90 € / kk!

(norm. 14,50 € / kk)

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Kommentit comments

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen