Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

KymiRingille miljoonahuviloita aikoo rakentaa yhtiö, jossa siivoojakin on omistaja

Rakennusvarma aikoo markkinoida miljoonahuviloita erityisesti ulkomaille, halvemmille loma-asunnoille odotetaan myös kotimaista kysyntää.

Radan varteen sijoittuvista huviloista voi katsella kisoja suoraan olohuoneesta. Kuva: Arkkitehdit Sankari oy

KymiRingin moottoriradan kauan kaivattu ja etsitty kymmenen miljoonan euron yksityinen rahoitus varmistui maaliskuussa. Rahoittajiksi lähtivät ratayhtiön omistajat, esimerkiksi AKK Sports, Suomen Moottoriliitto ja A. Ahlström -kiinteistöt. Myös Iitin kunta pohtii osallistumista radan rahoitukseen.

Ratayhtiön omistajien lisäksi rahoittajaksi lähti myös nurmijärveläinen rakennusyhtiö Rakennusvarma. Viime vuosien taloustietojen perusteella yhtiö näyttää ponkaisseen vuodessa pöytälaatikkofirmasta miljoonaluokan rakennusyhtiöksi.

Mikä yhtiö on kyseessä ja miksi se lähti mukaan KymiRingin hankkeeseen? Toimitusjohtaja Petri Vuokilan mukaan vastaus löytyy viiden vuoden takaa.

– Olin YIT:llä aiemmin ja yhtiö oli silloin mukana KymiRingin rakennushankkeessa. Se oli minun vastuullani. Tunnen hankkeen ja uskon siihen hyvin vahvasti, joten päätös lähteä mukaan oli helppo.

Rakennusvarman rahoitusosuutta ei ole julkistettu, mutta Vuokila on kuvaillut rahoitusta merkittäväksi.

Voi sanoa, että toimitusjohtaja on siivoojalla töissä, koska myös hän on yhtiön osakas. Toimitusjohtaja Petri Vuokila

Hyvää hyvyyttään Rakennusvarma ei KymiRingin rahoittajaksi lähtenyt. Yhtiön aikomuksena on rakentaa rata-alueelle muun muassa jopa yli sata lomahuoneistoa. Suunnitelmien mukaan varsinaisen radan varteen mahtuu noin 60 isompaa huoneistoa. Toistaiseksi Rakennusvarma on tehnyt sopimukset niin sanottujen Racing Lodge -huoneistojen rakentamisesta. Vuokilan mukaan yritys on kiinnostunut rakentamaan koko rata-alueen rakennuskannan.

– Oli tärkeää, että hanke saa alkusysäyksen ja lähtee liikkeelle. Sen takia lähdimme sitä pääomittamaan. Intressissämme on koko alueen kehittäminen, mutta KymiRing tuo meille myös rakentamista.

Henkilöstön omistama

Petri Vuokila perusti Rakennusvarman vuonna 2004. Jonkin aikaa yhtiö rakensi asuntoja Espoossa ja Lohjalla. Sitten Vuokila palasi YIT:lle töihin. Rakennusvarman uusi alku koettiin vuonna 2016. Tuolloin yhtiötä pääomitettiin ja se sai uusia omistajia.

Maaliskuussa 2017 päättyneellä tilikaudella yhtiön liikevaihto oli 1,9 miljoonaa euroa ja Nyt yrityksessä työskentelee noin 40 henkeä.

–Tämä on henkilöstön kokonaan omistama yhtiö ja henkilökunta on myös osallistunut pääomittamiseen. Voi sanoa, että toimitusjohtaja on siivoojalla töissä, koska myös hän on yhtiön osakas.

Lue myös: Valtatie 12:n parannus Iitissä varmistui vihdoin – työt alkavat toukokuussa
 

Rakennusvarma on toiminut erityisesti Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. KymiRingin lisäksi yhtiöllä on meneillään paljon muutakin, esimerkiksi yhteensä noin kuuden miljoonan euron tehdasinvestoinnit Kemiin ja Loviisaan, missä on tarkoitus aloittaa MHM-massiivipuuelementtien tuotanto. Näitä massiivipuuelementtejä on tarkoitus käyttää myös KymiRIngin loma-asunnoissa.

– Teemme pääasiassa asuntoja, vaikka osaamisprofiili on insinöörirakentamisessa. Matalan hiilijalanjäljen allergiavapaa rakentaminen massiivipuusta on keskeistä toimintaa.

Isoimpia loma-asuntoja markkinoidaan maailmalle

KymiRingillä tavoitteet ovat kovat, mutta työ vasta alussa. Esimerkiksi markkinointimateriaalit valmistuvat vasta näinä päivinä. Rakentamaan olisi silti tarkoitus päästä jo tulevana kesänä.

– Rakentamisen aloittaminen ei edellytä kunnan infrarakentamista. Teemme itse koko alueen infran. Jossain vaiheessa alue liitetään kunnallistekniikkaan, mutta alkuvaiheessa pärjäämme omillaan.

Rakentamista on tarkoitus käynnistää kysynnän mukaan. Markkinointia on tarkoitus kohdistaa laajalle – mutta varakkaalle – kohderyhmälle. Vuokila arvioi loma-asuntojen hintahaarukaksi "jonkun matkaa alle 200 000 eurosta noin miljoonaan".

– Isompia kohteita markkinoidaan maailmalle kansainvälisille yrityksille ja moottoriurheilua lähellä oleville tahoille. Pienempiä taas kotimaisille yrityksille ja myös yksityishenkilöille ja moottoriurheilua harrastavia porukoita. Varmaan alueelle tulee myös viikko-osaketyyppisiä ratkaisuja.

Hulppeimmissa huviloissa on muun muassa oma autotalli ja käyttöoikeus radalle. Kuva: Arkkitehdit Sankari oy
Moottorirata

KymiRing on 20 miljoonan euron jättihanke

KymiRingin moottoriurheilukeskusta on puuhattu Iittiin vuodesta 2007.

Kokonaisuuteen kuuluu moottorirata ja testi- ja kuljettajakoulutusrata. Alueelle on suunniteltu myös esimerkiksi konsertteja.

Hankkeen kokonaiskustannusarvioksi arvioidaan noin 20 miljoonaa euroa.

KymiRing-moottoriurheilukeskuksen rakentaminen varmistui maaliskuun lopulla, kun hanke sai 3,5 miljoonan euron valtionavustuksen kilparadan ja sen oheistoimintojen rakentamiseen.

Valtionavustuksen ehtona oli tarvittavan 10 miljoonan euron yksityisen rahoituksen kerääminen.

Moottoriurheiluradan kustannuksiksi on arvioitu 16,5 miljoonaa euroa

Alueella sijaitsevan kuljettajakoulutuskeskuksen kustannusarvio on 3,4 miljoonaa euroa.

KymiRingillä on tarkoitus ajaa MotoGP-osakilpailu vuonna 2019. MotoGP-sarjaa hallinnoiva Dorna Sport kertoo viime vuonna olevansa valmis järjestämään Iitissä kisoja ainakin viiden vuoden ajan.

Kimmo Kangas
kimmo.kangas@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X