Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lusissa ei käydä koulua maanantaina – oppilaiden koteihin tietoa lauantaina Wilman kautta

Lukijan lähettämässä kuvassa näkyy Lusin koulun palossa syntynyt valtava savunmuodostus. Kuva: Oskari Salmi

Lusin koulu on tulipalon vuoksi kokonaan pois käytöstä ainakin alkuvaiheessa. Palo alkoi vanhasta osasta, mutta uusikin osa on saanut osansa savusta ja sammutusvedestä. Koulussa on vajaat 50 oppilasta, kolme opettajaa ja koulunkäyntiavustaja.

– Etsimme lauantaina tilat ja hankimme koulukuljetukset Lusin koulun oppilaille, jotta he pääsevät kouluun maanantaina. Asiasta tulee Wilman kautta tieto oppilaille ja heidän vanhemmilleen, kertoo Heinolan hyvinvointijohtaja Pirjo Hepo-oja.

Todennäköiseltä näyttää, että oppilaat kuljetetaan Kirkonkylän kouluun, jonne Lusin ja Kirkonkylän koulujen rehtorin Jarkko Granqvistin mukaan pystytään järjestämään riittävästi tilaa.

Vanhan koulun tuhoutuminen suuri menetys

Lusin vanhan koulun menetys on Granqvistin mukaan suuri menetys koko Lusin kylälle ja aiheuttaa suurta surua.

– Koulu on ollut kylän sydän ja kokoontumispaikka. Kyse ei ole pelkästään koulusta vaan tärkeästä kylätalosta.

Granqvist lähti itse palopaikalle, kun sai palosta tiedon, kello 18.49. Palosta oli tullut hälytys noin varttia aiemmin.

– Jossakin vaiheessa näytti, että palo saatiin hallintaan, mutta sitten kattotiilien välistä alkoi näkyä savua ja palo roihahti silmänräpäyksessä., Granqvisst kuvailee.

Sekä Hepo-oja että Granqvist pitävät onnellisena sitä, että koulussa ei ollut palon syttymisaikaan ihmisiä, sen paremmin oppilaita kuin aikuisiakaan. Lisäksi palo syttyi valoisan aikaan, jolloin savunmuodostus pystyttiin havaitsemaan. Muuten palo olisi saanut kyteä itsekseen pidempään.

Hanna Myyrä
hanna.myyra@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X