Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Teivaan kylpylähotellin kuoppaaminen antaa tilaa kelluvalle saunalle

Lahden kaupunki päätti keskeyttää loppusuoralle edenneen Teivaan kylpylän ja huoneistohotellin kaavasuunnittelun. Lautakunnan tekemälle päätökselle oli hyvät perusteet, katsoo Lahden maankäytön johtaja Veli-Pekka Toivonen.

Kelluvaa saunakeskusta on hahmoteltu joko Teivaan sataman viereen tai lähemmäksi matkustajasatamaa. Kuva: Lahden kaupunki
Kuva: Anssi Hietamaa

Teivaan kylpylän ja huoneistohotellin suunnittelun keskeyttämiselle oli hyvät perusteet, katsoo Lahden maankäytön johtaja Veli-Pekka Toivonen. Tekninen ja ympäristölautakunta päätti tiistaina yksimielisesti, että Teivaan alueelle laaditusta kaavaehdotuksesta on poistettava hotellikorttelin varaus.

Toivosen pohjaesityksen mukaan lautakunta olisi asettanut kylpylähotellikaavan nähtäville. Kaavaehdotuksen mukaan 30 000 kerrosneliön suuruinen rakennusmassa olisi sijoittunut Vesijärven rantaan, kun hanketta selvittäneet konsultit toivoivat rakentamista Teivaan rinteeseen.

– Lehtihaastatteluista ja kirjeenvaihdosta kävi ilmi, että kaava ei millään muotoa täytä kiinteistökehittäjän odotuksia ja toiveita. Kun me emme pysty odotuksia täyttämään, oli oikeastaan ainoa mahdollisuus nyt tai myöhemmin keskeyttää projekti. Se että lautakunta päätti keskeyttää projektin, saattaa olla jopa parempi ratkaisu, Toivonen toteaa.

Kaava ja tarpeet eivät kohdanneet

Kylpylähotellin suunnittelussa hankaluuksia aiheutti sekä rakennusoikeuden määrä että sen sijoittelu. Rakentaminen Salpausselän rinteeseen kariutui Hämeen ely-keskuksen vastustukseen.

– Vuonna 2014 konsultti oli vielä sitä mieltä, että katsotaan muitakin paikkoja. Nyt on käynyt selkeästi ilmi, että konsultti näkee vain alkuperäisen esityksen sellaisena, jossa heidän konseptinsa toimisi.

Teivaan kylpylähotellille laadittiin asemakaavaa vuodesta 2010 lähtien. Lautakunnan varapuheenjohtajan Sanna Mäkisen (sd.) mukaan kaavan eteenpäin viemiselle ei ollut enää edellytyksiä.

– Emme nähneet enää järkeväksi jatkaa prosessia, kun kaava ja investorin tarpeet eivät kohtaa.

Meillä on puhdas pöytä tarkastella Teivaan rantaa Sibeliustalolle päin. Maankäytön johtaja Veli-Pekka Toivonen

Kaavatyön aikana tehty monenlaisia luonnoksia ja selvityksiä. Toivosen mukaan on hankala arvioida, kuinka paljon hankkeeseen on palanut kaupungin rahaa.

– Paljon on käytetty työaikaa ja tehty selvityksiä, joista osa on hyödyllisiä jatkossakin, esimerkkinä konsulttiselvitykset rannan pohjaveden imeytymisestä.

Teivaan rantaan voidaan kaavoittaa esimerkiksi vierasvenesatamaa palvelevia toimintoja. Kylpylähotellia suunnitellaan Ranta-Kartanon alueelle Kisapuiston viereen. Kuva: Sami Kuusivirta

Satamatoiminnot ja matkailu lähtökohtina

Kylpylähotellihankkeen kuoppaaminen tarjoaa mahdollisuuksia Teivaan ranta-alueen muunlaiselle kehittämiselle, kuten Osuuskauppa Hämeenmaan toivomalle kelluvalle saunakeskukselle.

– Meillä on puhdas pöytä tarkastella Teivaan rantaa Sibeliustalolle päin. Tämän vuoden kaavoitusohjelmassa on kelluvan saunan ja uimalan kaavoittaminen. Voidaan katsoa, onko sen paikka lähellä Teivaan rantaa, Toivonen ennakoi.

Toivosen mukaan Teivaan kaavassa säilyy Jalkarannantien varteen entisen mädättämön paikalle osoitettu pysäköintialue.

Kaupungin projektipäällikkö Pirkko-Leena Jakonen ennakoi, että Teivaan kaavatyötä jatketaan vierasvene- ja kotisataman kehittämisen sekä matkailun lähtökohdista.

– Vielä ei ole tutkittu, kuinka paljon hyvä vierasvenesatama voisi tuoda rakentamista, mitä palveluita se edellyttäisi ja onko esimerkiksi ravintola Lokilla ajatuksia laajentua.

Lue myös: Hämeenmaa haluaa kelluvan saunakeskuksen Vesijärven rantaan - "Olisihan se jotain uutta sataman tarjontaan"
 

"Päätös selkiytti tilannetta"

Kaupunki ja lahtelainen Kinos Property Investment selvittävät parhaillaan mahdollisuuksia toteuttaa hotellin ja vesiliikuntakeskuksen yhdistelmä Ranta-Kartanon alueelle. Vaikuttaako Teivaan suunnitelmien kuoppaaminen jotenkin Ranta-Kartanon hankkeeseen?

– Teivaa-päätöksellä on selkeyttävä vaikutus ainakin kuntalaisten kannalta. Nyt ei näytä siltä, että kaupunki edistää kahta kilpailevaa hotellihanketta vierekkäin, Jakonen sanoo.

– Päätös selkiytti tilannetta julkisen keskustelun kannalta. Sinänsä päätös ei edistänyt tai hidastanut Ranta-Kartanon hanketta, joka lähti liikkeelle jo silloin, kun Teivaan hanke oli olemassa, Toivonen toteaa.

Ranta-Kartanoon suunniteltavan viihdekeskuksen laajuus on sama kuin Teivaan hankkeessa eli 30 000 kerrosneliötä. Kokonaisuus sijoittuisi Pikku-Vesijärven puiston ja vanhan linja-autoaseman väliselle alueelle Kisapuiston viereen. Kaupunki osallistuisi hankkeeseen rahoittamalla 50 metrin uima-altaan.

– Kinoksella on arkkitehtitoimisto, joka hanketta suunnittelee. Nyt yritetään saada palikat oikeaan järjestykseen ja oikean kokoisiksi. Keskustelemme yhteisistä elementeistä, kuten pysäköintitalosta. Hanke on etenemässä, Jakonen toteaa.

Kaupunginhallituksen on tarkoitus tehdä periaatepäätös 50 metrin altaan sijoittamisesta Ranta-Kartanoon edellyttäen, että hotellihanke toteutuu.

– Nyt katsotaan, tuodaanko asia hallitukseen huhtikuussa vai toukokuun alussa.

Kinos-yhtiön toimitusjohtaja Arto Korhonen uskoo Ranta-Kartanon kylpylähotellihankkeeseen. Kuva: Juha Peurala

"Erittäin hyvät mahdollisuudet"

Kinoksen toimitusjohtajan Arto Korhosen mukaan suunnittelussa on edistytty yksityiskohtien tasolle. Päähuomio on ollut siinä, miten viihdekeskuksen eri osat sijoitellaan, ja miten ihmiset kulkevat niiden välillä. Mitään yllätyksiä ei Korhosen mukaan ole tullut vastaan.

– Olemme käyneet operaattori- ja rahoittajaneuvotteluita. Olemme erittäin optimistisia Ranta-Kartanon hankkeen suhteen. Sillä on erittäin hyvät mahdollisuudet toteutua.

Huhtikuun aikana tarkastellaan esimerkiksi uimahallin tilaohjelmaa. Altaan kustannusarvio täsmentyy yksityiskohtaisessa suunnittelussa.

Teivaan kylpylähotellihanke ei Korhosen mielestä vaikuttanut realistiselta.

– Toivon, että Teivaan satama kehittyy positiivisesti. Se on hieno paikka lähellä meidän hankettamme. En pitänyt Teivaan hanketta kaavassa esitetyssä muodossa toteuttamiskelpoisena missään nimessä.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X