Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Unelmana kesäduuni urheiluliikkeessä - "Näyttää siltä, että setelit loppuvat kesken. On tämä yllätys"

Kärsivällisimmät odottivat kesätyöseteliä kolme tuntia. Seteleiden suuri kysyntä yllätti kaupungin työllisyyssihteeri Jasmina Lebnaouin.

Alper Kulhanci (vas.), Muhammad Diab ja Ahmad Abdullah pallottelivat litistetyllä kokistölkillä lämpimikseen. He olivat odottaneet kesätyösetelijonossa parisen tuntia. Kuva: Janne Ranne

Ahmad Abdullah, Muhammad Diab ja Alper Kulhanci saapuivat maanantaina hakemaan Lahden kaupungin kesätyöseteleitä palvelupiste Ohjaamolta. Puoli tuntia ennen jaon alkamista jono luikerteli palvelupisteen pihalta Kirkkokadulle ja edelleen Vesijärvenkadulle.

Pojat olivat sanojensa mukaan paikalla ensimmäisinä kolme tuntia ennen H-hetkeä.

– Tultiin jo kahdelta, mutta tehtiin se virhe, että mentiin Ohjaamoon sisälle. Ei tajuttu, että jono muodostetaan ulos, Abdullah sanoi.

Tölkkifutiksella aikaansa tappaneet nuoret saivat kuitenkin kelpo paikat jonosta kärjen tuntumasta.

He toivovat löytävänsä työtä urheiluliikkeestä.

– Se on meidän kaikkien ykkösajatus. Mulla on varasuunnitelma mennä töihin isän elintarvikeliikkeeseen, Abdullah paljasti.

Setelin arvonnousukin saattoi lisätä kiinnostusta

Jonon pituus yllätti Lahden kaupungin työllisyyssihteeri Jasmina Lebnaouin.

– Näyttää siltä, että jaossa olevat 350 seteliä loppuvat kesken. On tämä yllätys. Meillä oli somessa tietoiskuja, jotka ehkä tavoittivat nuoret aikaisempaa paremmin.

Lebnaouin mukaan viime vuonna seteleitä jaettiin 230 kappaletta, eikä kaikille löytynyt ottajaa.

– Setelin arvoa nostettiin 250 eurosta 300:aan. Ehkä sekin on lisännyt houkuttelevuutta.

Nuorten kesätyösetelit houkuttelivat palvelupiste Ohjaamon edustalle pitkän jonon. Kuva: Janne Ranne

Työtä voi nyt tarjota myös kotitalouksissa

Kesätyöseteleitä jaettiin vuosina 2001–2003 syntyneille lahtelaisille.

Seteli pienentää työnantajan palkkauskuluja 300 euron verran. Sama työnantaja voi palkata enintään kaksi nuorta setelin tuella.

Työnantaja voi olla yksityinen yritys, yhdistys, seurakunta, säätiö, muu kunta kuin Lahden kaupunki, kuntayhtymä tai valtio. Työpaikan ei tarvitse sijaita Lahdessa.

Ensimmäistä kertaa työtä voi tehdä myös kotitalouksissa, esimerkiksi siivousta tai puutarhatöitä. Kotitalouksiin voi työllistyä kesätyösetelin saaneille työpaikkoja etsivän Sijaishaltija oy:n kautta.

Kesätyön tulee kestää vähintään kymmenen päivää ja sijoittua ajalle 2.5.–30.9.

Tessin mukainen palkka tai vähintään 360 euroa

Työnantajan on maksettava nuorelle työehtosopimuksen mukaista palkkaa tai vähintään 360 euron bruttopalkka.

– Aiemmin vähimmäisbruttopalkka on ollut 500 euroa. On yritetty lisätä setelin houkuttelevuutta työnantajien keskuudessa. Läheskään kaikki setelit eivät ole menneet maksuun, mutta moni nuori on kokenut tämän todella hyvänä juttuna. Yleensä jo tammikuussa alkaa kysely, milloin setelit tulevat jakoon, työllisyyssihteeri Lebnaoui kertoi.

Lebnaoui sanoi, että kesätyösetelit on henkilökohtaisia. Seteliä ei voi antaa kaverille, vaikka ei kesätyöpaikkaa saisikaan.

Lahden kaupunki on jakanut kesätyöseteleitä nuorille vuodesta 2012.

Janne Urpunen
janne.urpunen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X