Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

"Pankaa yhtymä kuriin tai tukimme Akuutin!" Sairaus- ja tapaturmainvalidien mielenilmaus avustajaoikeuden puolesta oli pieni ja sisukas tempaus

Mielenilmaukseen oli saapunut toistakymmentä osallistujaa. Kuva: Janne Ranne

Toistakymmentä mielenosoittajaa on kerääntynyt laminoitujen kylttien kanssa Lahden kaupungintalon edustalle maanantaina. Taivaalta vihmoo lunta silmille välillä vaakatasossa, mutta se ei näitä aktiiveja haittaa. Lahden seudun sairaus- ja tapaturmainvalidit on kokoontunut herättelemään kaupunginvaltuuston päättäjiä ymmärtämään, että avustajat ovat monille invalideille äärimmäisen tärkeä apu arjessa.

– Me tukimme kohta Akuutin, kun emme enää muualta apua saa, sanoo Ritva Korhonen, Lahden seudun sairaus- ja tapaturmainvalidit -yhdistyksen puheenjohtaja.

Kyse on siitä, että Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä on päättänyt evätä joukolta vammaisia henkilökohtaiset avustajat. Yhtymän mielestä vammaislakia on tulkittu liian löysästi, ja jatkossa entistä useamman avustajaa tarvitsevan pitää olla valmis maksamaan avustajasta itse. Tähän asti tämä eriasteisista invalideista koostuva useamman kymmenen hengen ryhmä on saanut avustajapalvelut maksutta.

Kaupungintalon edustalla on myös sitoutumattoman kansanliikkeen, Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan! -ryhmän Lahden edustajia. Yksi heistä, Kirsti Korhonen, latoo päättäjille suorat sanat.

– Ihmettelen suuresti tätä ajatusta, joka päättäjillä nyt tuntuu olevan, että Suomeen on tulossa varakkaiden eläkeläisten ryntäys. Että ei vanhuksille enää tarvitse mitään maksaa. Asia on todellisuudessa päinvastoin! Köyhien määrä vain lisääntyy. Olen kunnalla töissä, ja oma eläkkeeni on tuhannen euron luokkaa, jos jään 65-vuotiaana eläkkeelle, Korhonen sanoo.

Korhonen on itse 50-prosenttisesti invalidi, sillä hänen selkänsä on leikattu. Hän kertoo, ettei vielä tarvitse avustajaa, mutta tilanne voi muuttua vain yhden kaatumisen jälkeen. Korhosen mielestä päättäjien pitäisi panna ensin perusasiat kuntoon, ja "näperrellä vasta sitten pormestarimallin kanssa".

Ritva Korhonen ja Kirsti Korhonen muistuttavat, että monella invalidilla pelkästään syöminen ja ulos meneminen voivat olla avustajasta kiinni.

Mielenosoittaja Kirsti Korhonen puhumassa valtuutettu Sinikka Ruuskalle (sd.) kaupungintalon edessä. Kuva: Janne Ranne

"Oletetaan, että kaikki on hyvin", "Säästöjähän tässä haetaan"

– Pankaa yhtymä kuriin! Ritva Korhonen sanoi niille valtuutetuille, jotka kiiruhtivat mielenosoittajien ohi valtuuston kokoukseen.

Useampi valtuutettu, muun muassa Jani Wallenius (kok.), Sanna Mäkinen (sd.), Sinikka Ruuska (sd.) ja vasemmiston ​Antti Holopainen, Vuokko Kautto ja Elisa Lientola pysähtyvät juttelemaan mielenosoittajille. Lientola sanoo, että moni ei ehkä tiedä, mikä vammaisten asema yhteiskunnassa tällä hetkellä on.

– Vammaisten oikeudet ratifioitiin, ja nyt oletetaan, että kaikki on hyvin. On kohtuutonta, että tällaiselta ihmisryhmältä, jolla ei ole voimia eikä taloudellisia mahdollisuuksia lähteä taistelemaan asioidensa puolesta oikeudessa, viedään palveluita. Nyt tarvittaisiin ennakkotapaus, joku juristi, joka lähtisi ajamaan tapausta oikeusteitse. Kyse on siitä, miten lakia tulkitaan, Lientola sanoo.

Kaupunginvaltuusto saa illalla tiedokseen hyvinvointiyhtymän vastauksen asiaa koskevaan valtuustokysymykseen. Vastauksen mukaan henkilökohtaista apua on aiemmin myönnetty liian kevein perustein, minkä vuoksi sitä ei voitu jatkaa.

Valtuustokysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, Lahden kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen (vas.), on mielenosoittajien seurassa. Hän sanoo, että yhtymän vastaus on käytännössä tyhjää täynnä.

– Vastauksen perusteella yhtymä ei aio tehdä asialle mitään. Ihmisiä ei saisi asettaa tällä tavalla eriarvoiseen asemaan. Mutta kaikki lähtee rahasta, säästöjähän tässä haetaan, Korhonen sanoo.

Korhosen mukaan tällaiset päätökset vievät ihmisiltä uskon politiikkaan.

– Ei hyvältä näytä.

Toisaalla ollaan toiveikkaammissa tunnelmissa. Mielenosoittajat uskovat, että heidän tempauksellaan on merkitystä.

– On se ainakin hyvä alku!

Saara Larkio
saara.larkio@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa ESS Verkko Plus 3 kk
vain 7,90 €/kk (norm. 14,50 €)

Tilaa tästä

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X